Vuoden 1993 loppuvaiheilla Sega oli tukalassa tilanteessa. Pitkään kehityksessä ollut ja kuumeisesti odotettu Sonic 3 ei tulisi ehtimään elintärkeille joulumarkkinoille. Kun kisa 16-bittisten pelikoneiden markkinaosuudesta kiehui kuumana, joulu ilman Sonic-peliä oli firmalle mahdoton tilanne hyväksyttäväksi. Mutta mikä avuksi? Kalenteria ei saa kelattua taaksepäin, eikä pelejäkään voi tuosta vain tyhjästä taikoa. Vai voiko sittenkin?
Tämä tuntuu olleen homman nimi, kun Mark Cernyn johtama Sega Technical Institute nakitettiin kehittämään uusi Sonic-peli joulumarkkinoille kahdessa kuukaudessa. On ihme, että siinä ajassa tiimi sai aikaiseksi yhtään mitään.
Vähemmän pieni ihme taas on se, että lopputulos ei ole kovin kummoinen.
Sonic Spinball, tai Sonic the Hedgehog Spinball, kuten peli koko nimeltään tunnetaan, sisältää hauskan idean peliksi. Sonic-peleissä siili pyörii usein paikasta toiseen pallona, joten mitä jos tämä pallo-Sonic heitettäisiin flipperipeliin?
Digitaaliset flipperipelit eivät tietenkään olleet vuonna 1993 enää mikään uusi juttu, sillä niitä on kehitetty suunnilleen niin kauan kuin videopelit ovat olleet olemassa, eikä ihme. Koska oikeat flipperit ovat fyysisiä laitteita, niiden rakenteella ja mekaniikalla on oikean elämän fyysisiä rajoitteita. Pelikenttä ei voi yllättäen vaihtua toiseksi tai olla hirmuisen suuri, ymmärrettävistä syistä. Mutta digitaalisissa flipperipeleissä vain mielikuvitus on rajana.
Kieltämättä Sonic Spinballissa onkin käytetty mielikuvitusta, sillä jokainen pelikenttä on suuri ja sisältää paljon hauskoja ja veikeitä kätkettyjä reittejä ja polkuja sivualueille. Paha tohtori Robotnik on taas tehnyt jotain, minkä seurauksena Sonicin täytyy painella nappeja, räjäytellä vihollisia, avata sivupolkuja, kerätä renkaita ja haalia plakkariinsa pino kaaosemeraldeja. Okei, kuulostaa ihan Sonic-peliltä.
Ongelmana on vain, että Sonic Spinballin pelaaminen on aivan kamalaa.
Segan Megadrive ei ollut maailman tehokkain konsoli, joten pehmeän ruudunpäivityksen vuoksi jouduttiin tekemään paljon työtä. Kehittäjien täytyi viettää paljon aikaa keksien erilaisia oikopolkuja ja huijauskeinoja, jotta pelit eivät näyttäneet diaesityksiltä. Tässä kohtaa on hyvin oleellista muistaa, että kehitystiimillä oli tässä tapauksessa aikaa pari kuukautta, mikä on perinteisesti suunnilleen sen ensimmäisen teknisesti kankean ja hiomattoman testiversion kehitykseen menevä aika. Ja juuri siltä Sonic Spinball myös tuntuu.
Ruudunpäivitysnopeus pätkii jatkuvasti, mikä tekee tarkasta pelaamisesta hyvin haastavaa ja se on flipperipelissä vähän huono juttu. Sonicin tähtääminen on todella haastavaa ja turhauttavaa, varsinkin kun pallofysiikatkaan eivät toimi aivan sillä tavalla kuin voisi olettaa. Kehitystiimi on itsekin selvästi tajunnut tämän, sillä toisin kuin oikeissa flippereissä, Sonic Spinballissa lapojen alla olevassa kuilussa on miltei aina jonkinlainen sieppari, jolla pelaaja voi palauttaa Sonicin takaisin peliin reagoimalla ajoissa. Tällaisia kikkoja ei käytetä peleissä, joissa kehitystiimi luottaa siihen, että pelikokemus on hauska ja tyydyttävä.
Ongelmaa pahentaa se, että Sonic Spinball ei ole puhdas flipperipeli, vaan mukana on myös vähäisissä määrin perinteistä Sonic-pelailua ja tasohyppelyä. Veikkaan että tämä on osasyy sille, miksi koko peli tuntuu niin kamalalta. Jos kehitystiimi olisi voinut keskittyä puhtaasti flipperiin, ehkä kontrollit ja pelattavuus olisivat paremmalla tasolla. Mutta kun nyt pitää olla kahden leirin välimaastossa, vieläpä onnettoman pienten ja mitäänsanomattomien tasohyppelykohtausten vuoksi…
Kun peli julkaistiin, se myi kohtalaisen hyvin. Tämä tuli kehitystiimille yllätyksenä, sillä he olivat varautuneet negatiiviseen vastaanottoon ja vähäisiin myynteihin. Ei ihme, sillä kyllä kehittäjät tietävät tasan tarkkaan, milloin heidän pelinsä olisi kaivannut lisää tuunausta ja viimeistelyä. Olkoon tämä siis taas hyvä osoitus siitä, että suositun pelisarjan nimellä kelpaa myydä vähän mitä sattuu, varsinkin kun vuonna 1993 pelaajat olivat puhtaasti kuukausittaisten pelilehtien varassa, joten pelin surkeus paljastui usein vasta ostoksen jälkeen.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.