Kun olin nuorempi, olin aivan hulluna Star Trekiin. Varsinkin Gene Roddenberryn luoma alkuperäinen TV-sarja hurmasi minut ensimmäisestä näkemästäni jaksosta lähtien, minkä jälkeen ostelinkin sitten runsaasti sarjaan liittyviä kirjoja ja muuta oheisroipetta viikkorahoillani. Kun vuonna 1992 jo nykyään edesmennyt Interplay teki (minun silmissäni) vuosisadan kulttuuriteon ja julkaisi virallisen Star Trek -seikkailupelin, minulla ei tietenkään ollut muuta vaihtoehtoa kuin ostaa peli.
Jälkeenpäin voidaan todeta, että kyseessä todellakin oli melkoinen kulttuuritemppu, sillä peliä varten raavittiin kasaan muun muassa kaikki alkuperäisen sarjan keskeiset näyttelijät, jotka puhuivat hahmojensa roolit CD-ROM-versiossa. Me Trek-fanit olimme tietenkin aivan haltioissani, minä erityisesti. Olivathan graafiset seikkailupelit nuoruudessani se suosikkigenreni.
Mutta miten on nykyään? Onko Star Trek: the 25th Anniversaryssa hurraamista muutenkin kuin Star Trek -museokaluna? Onnistuiko Interplay tekemään hyvän seikkailupelin?
Alkuperäisen TV-sarjan hengessä Star Trek: the 25th Anniversary on pilkottu ikään kuin sarjan jaksoihin. Ne alkavat jakson nimellä ja yleensä William Shatnerin esittämän kapteeni Kirkin monologilla, jossa jotenkin alustetaan “jakson” teemoja. Pelisuunnittelu mukailee myös sarjan yleisiä teemoja. Enterprise kohtaa jonkinlaisen oudon haasteen, jonka voittaminen vaatii joko kehnoa avaruustaistelua, tai loittoryhmän lähettämistä paikan päälle seikkailemaan.
Esimerkiksi ensimmäisessä tehtävässä Enterprise saa viestin, jonka mukaan syrjäisen kaivosplaneetan duunarit ovat kohdanneet kaivoksissaan olentoja, jotka muistuttavat kovasti maan uskonnoista tuttuja demoneita. Mitä planeetalla oikein tapahtuu? Lentäkää paikalle ja ottakaa selvää!
Kehittäjien taustoja sen enempää tuntematta pelistä välittyy voimakkaasti sellainen viba, että Star Trekiä fanitettiin toimistolla urakalla. Mukaan on toki saatu suuret määrät niitä sarjasta tuttuja, kliseiksi muodostuneita yksityiskohtia, kuten mahdollisuus tapattaa Kirkin ja kumppaneiden mukana kulkevia puna-asuisia turvamiehiä mitä moninaisemmilla tavoilla, minkä jälkeen “Bones” McCoy tietenkin heittää legendaarisen lausahduksensa.
Mutta Trek-uskollisuus ei rajoitu vain tällaisiin pintapuolisiin juttuihin, vaan peli tuntuu oikealta Trekiltä. Loittoryhmä ei ole pelaajan mukana vain silmäkarkkina, vaan osallistuu aktiivisesti peliin. Spock, Bones ja muut jakelevat omia kommenttejaan, jotka voivat olla vain tunnelmointia tai suoranaisia vihjeitä. Kirkin ei myöskään tarvitse tehdä kaikkea yksin, vaan monet pähkinät ratkeavat vain antamalla asiantuntijoiden hoitaa homman. Hauskaa!
Tuloksena on peli, joka kuuluu kirkkaasti sinne kaikkien aikojen parhaiden Star Trek -pelien joukkoon ja joka oli ilmestyessään se selkeästi paras koko porukasta. Tämä tosin johtui osittain siitä, että ne aiemmat Star Trek -pelit olivat olleet aivan täyttä tuubaa. Mutta ei 25th Anniversary ole vain surkean sirkuksen vähiten kehno klovni, vaan oikeasti ihan asiallinen peli. Vieläkin!
Okei, pelatessa kyllä selvästi huomaa, että kehitystiimillä ei ollut samanlaista rutiinia seikkailupelien tekoon kuin vaikka Lucasartsin väellä. Käyttöliittymä vaatii hieman totuttelua, huoneesta toiseen liikkuminen on joskus hämmentävän hankalaa ja monet ongelmat ovat lopulta aivan naurettavan yksinkertaisia. Matkaa sinne aivan kirkkaimpaan huippuun on siis vielä kohtalaisen paljon, mutta silti. Hyvä lisenssipeli! Hyvä Star Trek -peli! Oikeilla ääninäyttelijöillä vain muutamaa vuotta ennen ensimmäisten poistumista joukostamme.
Ei siis keskitytä liikaa negatiiviseen, vaan ollaan iloisia siitä, että tämäkin peli – ja sen pari vuotta uudempi jatko-osa – näkivät päivänvalon.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.