Seuraava viikko on Star Wars -fanien perspektiivistä hienoa aikaa. Aivan äskettäin julkaistiin Star Wars Jedi: Survivor, jatko-osa parin vuoden takaiselle ja yllättävän hyvälle Star Wars -soulsbornelle. Ensi viikolla taas on toukokuun neljäs päivä, joka tunnetaan Star Wars -päivänä (”May the fourth be with you”).
Nyt olisi siis mitä paras tilaisuus fiilistellä jonkun erinomaisen Star Wars -pelin parissa, sillä niitäkin on vuosien varrella julkaistu useita. Mutta kuten joka vuonna vapun kohdalle osuva räntäsade muistuttaa, hyvien asioiden keskellä pitää olla joskus myös hieman kurjuutta, ja harva asia on kurjempaa kuin Star Wars: Masters of Teräs Käsi -tappelupelin pelaaminen. Joten pistetään menoksi!
Masters of Teräs Käsi kuuluu pelaamisen historiaan jo puhtaasti sen takia, että se on ylimielisyyden ja sitä seuraavan vahingonilon ruumiillistuma. Peli julkistettiin vuoden 1996 E3-messuilla, minkä jälkeen sen kehitystiimi lähtikin sitten kunnon hypetyskierrokselle. Ja miksipä ei, olihan kyseessä kuitenkin suuren budjetin Star Wars -peli, jolta oli syytä odottaa myös suuria tuottoja.
Todennäköisesti pelin tuottaja, Tony Hsieh, on ehtinyt sittemmin pariinkin kertaan katua viralliselle Star Wars -fanilehdelle antamaansa haastattelua, jossa hän hehkutti, että Teräs Käsi oli takuuvarma kunnari. ”Tätä projektia olisi vaikea sössiä”, Hsieh tuuletti. Niin, siltä varalta, että joku ei sitä jo tiennyt, Teräs Käsi tunnetaan nykyään yleisesti yhtenä pelihistorian huonoimmista peleistä ja erittäin hyvästä syystä. Joten miten projekti sitten tarkalleen ottaen sössittiin?
Tätä on hankala jälkikäteen sanoa, sillä jostain syystä LucasArts ei ole vuoden 1997 jälkeen hirveästi julkaissut mitään nostalgiaa tihkuvia retrospektiivejä pelin tuotantovaiheista, eivätkä kehitystiimin jäsenetkään ole kauheasti sitä hehkuttaneet. Mutta voimme vetää pieniä johtopäätöksiä vaikka taiteellisen johtajan, Craig Rundelsin, haastattelusta. Siinä hän paljasti, että kukaan tiimin jäsen ei ollut aiemmin kehittänyt pelejä Sonyn tunnetusti konstikkaalle PlayStationille. Niinpä tiimi joutui opettelemaan kaiken lennosta: miten konsolille tehdään parhaiten grafiikkaa, miten sitä koodataan ja niin edelleen. Aikaa ei tietenkään myös ollut liikaa, sillä idean syntymisestä pelin julkaisuun kului vain puolitoista vuotta.
Jälkikäteen on helppo uskoa, että kehitystiimillä ei todellakaan kamalasti PlayStation-kokemusta ollut, sillä Teräs Käsi on aivan karmea pelikokemus. Sen kontrollit ovat sanoinkuvaamattoman kankeat. Vaikka kehitystiimi miten hehkutti, että Tekkenistä haettiin inspiraatiota ja tarkoituksena oli tehdä hieno ja toimiva kombosysteemi, moisella ei ole yhtään mitään merkitystä, jos puolet ajasta ohjaimen nappien painaminen ei tee yhtään mitään.
Jo tämä riittäisi kaatamaan koko projektin, mutta Teräs Käsi vain jatkaa antamistaan. Sen tekoäly jojottaa brutaalin tappokoneen ja ”hups, kävelin vahingossa itse ulos areenalta kun olit tajuttomana maassa” -typeryyden välillä tuurista riippuen. Kombosysteemissä ei ole lopulta paljon syvyyttä, hahmovalikoima on pieni ja kaiken lisäksi peli tuntuu myös huonolta Star Wars -teokselta. Kaikki Star Warsinsa nähneet tietävät, että valomiekan iskua ei torjuta käsivarrella kuin karatessa konsanaan, vaikka Teräs Käsi mitä väittäisi. Ja kun pelin kohdeyleisön kuitenkin oli tarkoitus olla pääasiassa innokkaita Star Wars -faneja, tällaiset ongelmat eivät ole mikään pieni juttu.
Näin suomalaisesta perspektiivistä peli tietenkin keräsi runsaasti huomiota heti julkistuksensa jälkeen, sillä harvan ulkomaalaisen pelin nimessä komeilee suomenkielisiä sanoja. Teräs Käsi on todellakin tarkoituksella suomea, mutta se ei ole tämän paskeen keksintöä. Nykyään jo kuopatun West End Gamesin Star Wars -pöytäroolipelin kirjoittaja Steve Perry halusi yhdelle itsepuolustuslajilleen eksoottisen nimen ja valitsi puhtaasti korvatuntumalla suomen.
Mutta entä itse Teräs Käsi? Olisi voinut kuvitella, että Star Wars -lisenssi ja kovan tappelupelibuumin aikana julkaistu 3D-mätkintä olisivat siivittäneet pelin hittilistojen kärkeen, mutta toisin kävi. Julkaisupäivien vahvat myynnit tyssäsivät kuin kanan lento, kun pelaava kansa sai nopeasti tietää, miten karmeasta pelistä oli kyse.
Vähemmän yllättäen pelin perintö onkin puhdasta Star Warsia. Pelin hahmovalikoimaan nostettiin tuttujen tyyppien ohella pari todella geneeristä jantteria, joille kummallekin on sittemmin kirjoitettu runsaasti virallista taustatarinaa ja joihin on viitattu myöhemmissä teoksissa. Tämä ei ole yllättävää kun muistetaan, että se tyyppi, joka Imperiumin vastaiskussa vilahtaa kirjaimellisesti kohtauksen taustalla parin sekunnin ajan jäätelökone kainalossaan, on myös saanut pienen kirjan verran taustatarinaa ”laajennetun universumin” kirjoittajilta. Karmea peli, älkää pelatko edes vitsinä.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka viikonloppu Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.