Nintendo rakastettu maskotti, Super Mario, on vuosien varrella esiintynyt lukemattomissa oudoissa peleissä. Harva kuitenkaan on ollut niin yllättävä kuin aikanaan oli se ensimmäinen jatko-osa hillittömälle megahitille, Super Mario Brosille. Kun vihdoin pääsimme käsiksi kauan odotettuun Super Mario Bros 2:een, edessä oli yllätys: tämähän on aivan erilainen peli!
Kuten nykyään suunnilleen jokainen varmasti tietää, tähän on hyvä syy. Meidän Super Mario Bros 2:mme ei ole oikeasti mikään Super Mario -peli, vaan Japanissa alkujaan nimellä Yume Kōjō: Doki Doki Panic julkaistu peli, joka paketoitiin länsimaisia pelaajia varten ihka uuteen Super Mario -kuosiin.
Syy tähän voi kuitenkin olla yllätys.
Super Mario Bros 2 on todellakin täysin erilainen peli kuin sen edeltäjä. Pääosassa ovat yhä Mario ja Luigi, mutta nyt mukana menossa ovat myös prinsessa Peach sekä tämän sienipalvelija Toad. Mario ja kumppanit lähtevät oudolle matkalle unien maailmaan, jossa vihollisia ei enää voiteta päälle hyppimällä, vaan kiskomalla maasta vihanneksia ja nakkailemalla pahiksia näillä.
Ja ne pahikset! Poissa ovat kuukuset ja muut tutut Mario-viholliset, tilalla on kaikenlaista ihmeellistä! Pieniä mustia öppiäisiä, valkoisiin naamareihin ja punaisiin kaapuihin sonnustautuneita Shy Guy -hiippareita ja pääpahiksenakin häärii joku ihmeen sammakkomies. On se outoa!
Kaikki tämä tietenkin selittyy sillä, että Doki Doki Panic perustui japanilaiseen piirrossarjaan ja kun Nintendo sitten lokalisoi pelin länsimaita varten Super Mario Bros 2:ksi, kaikkia grafiikoita ja hahmoja ei suinkaan muutettu. Päähahmojen tilalle tuupattiin Mario-nelikko, menugrafiikat ja alkuruudut laitettiin uusiksi ja muitakin pieniä tuunauksia tehtiin. Doki Doki Panicissa harvinaisten maasta vedettävien kilpikonnankuorien tilalla nähtiin länsimaiseen makuun huonommin sopiva karikatyyri mustista kasvoista.
Kiinnostavasti nämä Super Mario Bros 2:n oudot, kuin hihasta temmotut viholliset ovat sittemmin muuttuneet pelisarjan vakioiksi. Itsekin ajelen aina Super Mario Kartissa Shy Guyn roolissa ja kenttien lopussa vastaan tuleva Birdo on myös nähty suunnilleen kaikissa Mario-urheilupeleissä. Tämä mielessä onkin vähän outoa, että vaikka Super Mario Bros 2:n hahmot ovat kyllä kelvanneet Nintendolle useammin, sen pelattavuutta ei ole yritettykään toistaa myöhemmissä peleissä. Super Mario Bros 3 palasi taas perinteisemmälle linjalle ja edes Super Mario Makerissa ei ole Super Mario Bros 2:n pelattavuuteen liittyviä elementtejä. Outoa!
Me länsimaiset pelaajat saimme odottaa sen oikean Super Mario Bros 2:n pelaamista Super Nintendon päiviin saakka. Tuolloin Nintendo julkaisi hillittömän hyvän Super Mario All-Stars –kokoelman, joka paketoi yksiin kansiin uudistetut versiot kolmesta ensimmäisestä Super Mario Brosista, sekä japanilaisen Mario 2:n The Lost Levels -nimen alla. Tällöin edessä oli yllättävä tajuamisen hetki: tämähän on ihan kuin Super Mario Bros. Pieniä uudistuksia ja tuunauksia lukuunottamatta japanilainen Mario 2 todellakin tuntuu lähinnä Super Mario Brosin kenttäpaketilta.
Yleisen uskomuksen mukaan me länsimaiset saimme erilaisen Super Mario Bros 2:n, koska Nintendo piti sitä oikeaa peliä turhan vaikeana meidän makuumme. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaikka Lost Levels onkin hankala peli. Nykyisen käsityksen mukaan ongelma oli enemmänkin ajoituksessa. Nintendo julkaisi Super Mario Bros 2:n Japanissa kesällä 1986, jolloin NES ei ollut vielä saanut edes kunnolla jalansijaa länsimaissa ja täten alkuperäinenkin Super Mario Bros oli vielä uusi ja ihmeellinen peli. Kun sitten vuotta tai paria myöhemmin aika alkoi olla kypsä jatko-osalle myös länsimaissa, muutaman vuoden ikäinen ja vain pieniä uudistuksia sisältävä peli olisi vaikuttanut vanhentuneelta ja mitäänsanomattomalta.
Todellisia syitä on tietenkin mahdoton tietää, sillä eipä Nintendo niitä julkisuuteen levittele – jos enää kukaan firmassakaan niitä muistaa. Voi olla, että Nintendon amerikkalaisen väen mielestä Super Mario Bros 2 oli vain liian kehno peli, mutta jonkinlainen Super Mario -jatko-osa piti silti saada.
Oli miten oli, on todella valaisevaa palata ajassa taaksepäin vertailemaan pelejä keskenään. Yhtäläisyydet ovat hämmentäviä, mutta vielä hämmentävämpiä ovat ne muutamat muutokset. Miksi kentän lopussa aukeava jättipää on esimerkiksi vaihdettu toisenlaiseen länsimaista versiota varten?
Näihinkään kysymyksiin emme tietenkään voi vastauksia saada, mutta niitä on silti kiva pohtia.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!