Super Mario Bros. 3
Jos pelaajilta noin yleisesti kysyttäisiin heidän mielestään parasta Super Mario Bros -peliä, vastaukset todennäköisesti jakautuisivat aika suurelta osin tasaisesti oman suosikkini – Super Mario Worldin – ja sen toisen klassikkovaihtoehdon, Super Mario Bros. 3:n, välille. Kumpikaan porukka ei varsinaisesti olisi väärässä, sillä erot pelien välillä ovat hiuksenhienot.
90-luvulla nuoruuttaan viettäneet kersat muistavat varmasti vielä pitkään Super Mario Bros. 3:n ympärillä kiehuneen mediamyrskyn, joka oli ”pelit ovat nörttien hommaa” -aikakaudella jotain hämmentävää. Bussipysäkit, TV:n mainostauot ja sanomalehdet sisälsivät mainoksia, joissa ihmiset kulkivat kaduilla toistelemassa Marion nimeä tai valtaisa Marion pää peitti puoli maapalloa.
Vielä överimmäksi touhu meni Yhdysvalloissa, sillä siellä lapset raahattiin ihan elokuviin Super Mario Bros 3:n verukkeella. Muuten aika kehno ja lähinnä B-elokuvana mieleen jäänyt The Wizard keräsi suunnattomat yleisömäärät yhdellä yksinkertaisella kikalla: Nintendo paljasti ennakkoon, että pelaamisen MM-kisoista kertonut elokuva tulisi sisältämään maailman ensi-illan Super Mario Bros 3:sta.
Kun peli lopulta ilmestyi, se osoittautui hypen ja mainonnan arvoiseksi. Peli oli vallankumouksellisen edistynyt ja löi Mario-fanit ällikällä. Toinen toistaan seuraavien karttojen sijaan pelissä edettiin kartalla, jota koristivat musiikin tahtiin tanssivat kukkaset, mystiset pyramidit, seikkailuun kutsuvat putket ja monet muut hienot jutut. Ainakin oma mielikuvitukseni oli vangittu jo pelin alkusekunneista lähtien.
Eikä huikeus siihen loppunut, sillä Super Mario Bros 3 oli ensimmäinen todella mielikuvituksellinen Super Mario -peli. Nykyään modernit Mario-pelit ovat kerran toisensa jälkeen hurmanneet pelaajia erikoisilla ja oudoilla kentillään ja maailmoillaan, mutta ei kahdessa ensimmäisessä Mariossa oikein sellaisia ollut. Vasta Super Mario Bros 3 tarjoili niiden normaalien jää- ja autiomaamaiden ohella vaikkapa maailman, jossa kaikki maisemat ja viholliset olivat jättikokoisia. Voisikin melkein sanoa, että Super Mario Galaxyt, Super Mario 3D World ja Super Mario Odyssey ovat hyvin paljon velkaa 90-luvun alun mielikuvitusklassikolle, sillä olisivatkohan modernit Mario-pelit aivan näin lennokkaita ilman sen valtavaa menestystä?
Peli oli myös ladattu täyteen sellaisia salaisuuksia, joita sitten vaihdeltiin koulun välitunneilla, ja jotka ovat todennäköisesti piirtyneet ikuisiksi ajoiksi omiin aivoihini. Niin sieltä 1-3:sta löytyi edelleen automaattisesti se oikea palikka, jonka päällä kyykistymällä pääsi pudottautumaan kulissien taakse ja hakemaan ensimmäisen warppipillin. Niin sitä yhä vain muisti tarkalleen sen oikean ajoituksen, jolla joka kentän lopussa pyörivästä karusellista sai bongattua itselleen tähtikortin – joita kolme kerättyään sai viisi lisäelämää.
Monista pelin uusista ominaisuuksista, kuten Bowserin ilma-laivoista, Marion uudesta pesukarhupuvusta tai Kuribo’s Shoe -kengästä on tullut legendoja, jotka elävät edelleen uusissakin Mario-peleissä joko sellaisenaan tai viittausten muodossa.
Eikä ihme. Kaksi ensimmäistä Super Mario Bros. –peliä olivat erinomaisen hyviä tasohyppelypelejä kumpikin, mutta vasta Super Mario Bros. 3 nosti Marion parrasvaloihin tähtenä, joka joidenkin lähteiden mukaan oli aikanaan tunnetumpi kuin Mikki Hiiri. Ja ansaitusti olikin.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä Pelaajalehti.comissa joka lauantai!