Nykyään Super Mario -roolipelit eivät ole enää mikään kovin ihmeellinen juttu, sillä Paper Mario -pelisarja ja Mario & Luigi -roolipelit ovat todistaneet jo ties miten monta kertaa, että Super Mario toimii erinomaisesti myös vuoropohjaisena roolipelinä.
Vuonna 1996 kaikki oli kuitenkin toisin, sillä silloin se ensimmäinen Mario-roolipeli teki vielä tuloaan ja ennakkofiilikset vaihtelivat hämmentyneistä pilkkaaviin, riippuen siitä, keneltä kysyi. Nauru kuitenkin loppui pelin ilmestyttyä, sillä Mario-roolipelit aloittivat putkensa saman tien huippupelillä.
Super Mario RPG:n tarina sai alkunsa, kun Shigeru Miyamoto sai idean kokeilla, miten hyvin Super Mario toimisi roolipelinä. Samaan aikaan roolipelien kehittämiseen erikoistunut Square (ei vielä Square-Enix) halusi kehittää roolipelin, joka löytäisi länsimaissa suuremman yleisön kuin firman aiemmat pelit. Koska tavoitteet sopivat niin hyvin yksiin, firmat löivät kättä ja aloittivat kehitystyön vuonna 1994.
Länsimaiseen yleisöön vetoaminen ohjasi kehitystiimiä useaan otteeseen, sillä esimerkiksi pelin graafinen tyyli oli pyrkimys kalastella suosiota Japanin ulkopuolella. Donkey Kong Countryn ja Killer Instinctin tavoin peli on 2D:tä, mutta sen grafiikoita ei ole piirretty käsin. Sen sijaan ne ovat 3D-malleja, joista on räpsitty yksittäisiä kuvia ja yhdistetty sitten näistä animaatioita. Tuloksena on taidetyyli, joka eroaa dramaattisesti aiemmista Super Mario -peleistä. Koska ajan 3D-teknologia ei ollut vielä huimaavaa, eikä Super Nintendo pystynyt kovin suureen resoluutioon, grafiikka on myös kovin karua ja rosoista.
Ajan hengestä kertoo aika paljon myös se, että kun Square ja Nintendon japanilainen toimisto lähettivät amerikkalaisille kollegoilleen noin 60% valmiin version pelistä, jotta nämä pystyivät aloittamaan markkinointikampanjansa suunnittelun, jenkki-nintendolaiset olivat hämmentyneitä vuoropohjaisesta taistelusta ja muista roolipelielementeistä. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä porukka oikein kuvitteli saavansa Super Mario -roolipelissä.
Pieni hämmennys olisi ehkä sinänsä ymmärrettävää, sillä Super Mario RPG oli uniikki tapaus. Se todellakin tuntuu Final Fantasy -henkisen roolipelimenon ja perinteisten Super Mario -ideoiden risteytykseltä. Peliä tarkastellaan isometrisestä perspektiivistä ja pelialueella liikutaan nopeasti ja paljon tasohyppelyä harrastaen. Taistelut näyttävät aluksi todella tutuilta, mutta nekin sisältävät paljon uusia ja hauskoja ideoita, kuten esimerkiksi sen, että hyökkäysten aikana oikea-aikaiset napin painallukset tehostavat hyökkäyksiä ja tylsyttävät vihollisten iskuja.
Onkin hauska huomata useita muita Mario-roolipelejä pelanneena, miten monet Paper Mario -pelien tai Mario & Luigi -sarjan keskeisistä ideoista löytyivät jo siitä ihan ensimmäisestä yrityksestä. Vielä hauskempi oli huomata, että Super Mario RPG on edelleen aivan älyttömän hyvä peli. Se sisältää runsaasti huumoria, joka on hämmentävästi oikeasti hauskaa. Peli ei myöskään ole mitään nössöviihdettä, sillä omakin pelisessioni pysähtyi kuin seinään aivan alkupään pomotaistelussa. Toki vain väliaikaisesti, sillä kyllähän sitä peliä täytyi myöhemmin jatkaa.
Haluaisin myös nostaa esiin Yoko Shimomuran erinomaisen soundtrackin. 90-luvulla japanilaisissa studioissa kyllä työskenteli jonkin verran naispuolisia kehittäjiä, mutta vain harva heistä sai ikinä nimeään julkisuuteen. Shimomura sai ja vaikka Super Mario RPG ei ollutkaan hänen ensimmäinen peliprojektinsa, se avasi runsaasti ovia ja mahdollisti pitkän ja tuottoisan uran.
Sittemmin Shimomura on säveltänyt musiikkia muun muassa Parasite Eveen, Kingdom Heartsiin, Mario & Luigi -peleihin ja lukemattomiin muihin teoksiin. Super Mario RPG:ssä hän onnistuu erinomaisesti yhdistelemään Koji Kondon klassisia melodioita omiin luomuksiinsa ja tuottamaan soundtrackin, joka tuntuu yhtä aikaa tutulta Mario-menolta mutta myös alkuperäiseltä teokselta.
Ei olekaan ihme, että Super Mario RPG löysi saman tien yleisönsä. Se oli julkaisuvuonnaan yksi Japanin myydyimmistä peleistä ja keräsi todella runsaan yleisön myös länsimaissa. Eikä suosio rajoittunut suinkaan siihen, sillä uudelleenjulkaisut ja emulointi ovat tuoneet pelin aivan uusien yleisöjen eteen ja nostaneet Super Mario RPG:n kaikkien aikojen parhaiden ja rakastetuimpien pelien listoille.
En ihmettele, sillä vaikka olin itse viimeisen 26 vuoden aikana unohtanut, miten mainio peli onkaan kyseessä, se iski koukkunsa minuun saman tien sen verran tehokkaasti, että taitaa olla Steam Deck -uudelleenpeluukierroksen paikka.
Suosittelen!
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.
Kommentit
Huh-huh, tässähän oli todellinen infopaketti päin pläsiä! En tiennytkään että Square on tehnyt Mario RPG:n, tai että itse Yoko Shimomura sävelsi siihen musiikit! 90-luvun untuvikkona tuttuja Marioita olivat vain SM64 ja Mario Kart, mutta pakko kyllä nyt ottaa tämä peli lähempään tiirailuun.
Muistaakseni tuo peli ilmestyi, ainoastaan Japanissa ja Yhdysvalloissa. Jostain käsittämättömästä syystä Nintendo teki kaikkensa ettei peli ilmestynyt SNES:lle Euroopassa. Eurooppa sai pelata tuota peliä vasta (nyt en ole täysin varma -->) Wiin latauspelinä.
Esim. Terranigmaa ei vuorostaan nähty taas kuin Euroopassa ja Japanissa. Tosin Euroopassa jäätiin paljon useimmin paitsi monista klassikoita, mitä taas Jenkeissä nähtiin, kuten Chrono Trigger, Final Fantasy IV, Final Fantasy VI, Earthbound, jne
Nintendo of Europella ei ilmeisesti ollut kovin suurta luottoa vuoropohjaisten roolipelien mahdollisuuksiin täällä ylipäätään, sillä melkein kaikki Nintendon euroopassa julkaisemat RPG:t olivat juuri Secret of Manan ja Terranigman kaltaisia toimintapainotteisempia pelejä. Yksi harvoista poikkeuksista on huvittavasti [Final Fantasy] Mystic Quest Legend, mikä kai omalta osaltaan johtikin siihen, ettei niitä Super Nintendon oikeita FF-pelejä nähty täällä lainkaan.
Super Mario RPG:n tilannetta ei varmaan kauheasti auttanut se, että se ilmestyi Super Nintendon elinkaaren häntäpäässä ja potentiaalinen eurojulkaisu olisi auttamatta jäänyt N64:n jalkoihin. Peli myöskin käyttää paremman suorituskyvyn saavuttamiseksi ylimääräistä lisäsirua, joka arvatenkin nosti pelikasettien tuotantokuluja.
Harmi kyllä, erittäin mainio peli kun on kyseessä. Mielestäni edelleen Shimomuran parhaita soundtrackejä.
Ah, no sehän selittääkin miksi pelin olemassaolo jäi tuolloin täysin minulta pimentoon, kun ei kerran Euroopassa ilmestynyt lainkaan.