Tomb Raider on taas tällä viikolla hyvin ajankohtainen peli, sillä sarjan tuorein osa – Shadow of the Tomb Raider – paukahti kauppojen hyllyille muutamaa päivää sitten. Uuden trilogian myötä sarjasta on taas tullut suosittu, samoin kuin pelien päähahmosta, seikkailija Lara Croftista.
Uusien pelien ja Laran suosio ei kuitenkaan pääse lähellekään sitä hirmuista hysteriaa, joka neiti Croftia 90-luvulla ympäröi.
Alkuperäinen Tomb Raider ja sitä seurannut hirvittävä myllerrys olivat aikansa tuotteita. Ennen Sonyn PlayStationia pelaaminen oli ollut lasten ja nörttien puuhaa. Moni uskoi vakaasti, että Nintendon ja Segan hallitsemalle markkina-alueelle ei muilla ollut asiaa. Mattimyöhäsenä markkinoille pyrkinyt Sony ei lähtenyt edes testaamaan tätä teoriaa, vaan monen muun menestyjän tavoin päätti luoda itselleen uuden yleisön.
Sony heitti silmään suuren vaihteen: PlayStationia mainostivat urheilijat, näyttelijät, DJ:t ja brittirokkarit. Laitteita kärrättiin suosittuihin yökerhoihin, nuorten aikuisten suosimiin TV-ohjelmiin ja muihin uusiin medioihin. PlayStationin ykköskohdeyleisöä eivät olleet lapset tai teinit, vaan reilut parikymppiset lädit, futiksesta, listahiteistä ja naisten jahtaamisesta pitävät nuoret aikuiset.
Tällä idealla ratsasti myös Tomb Raider. Siinä missä esimerkiksi Wipeoutin myyntejä siivitti Chemical Brothersin, Leftfieldin ja muiden 90-luvun puolivälin klubi-ikonien säveltämä soundtrack, Tomb Raider heitti kylmästi pelin päähahmoksi nuoren ja seksikkään naisen. Kyse ei ollut mistään vahingosta, vaan tarkasti harkitusta ratkaisusta. Pelin suunnittelija Toby Gard kertoi katselleensa kolikkopelihallissa, miten Virtua Fighteria takoneet pelaajat pelasivat käytännössä koko ajan jommalla kummalla pelin naishahmoista ja havaitsi markkinaraon.
Peli itse oli aikanaan kyllä vallankumouksellinen toimintaseikkailu, vaikkakin se kärsi kovasti 3D-aikakauden alkuvaikeuksista. Jo muutamaa vuotta myöhemmin pelin kontrollit tuntuivat auttamattoman kömpelöiltä, kamera alkukantaiselta ja pelisuunnittelu kovin simppeliltä. Tämä ei tahtia haitannut, sillä Tomb Raiderista tuli valtava hitti, ja sille oli yksi – tai oikeammin kaksi – syytä: Lara Croft ja hänen kolmiotissinsä.
Larasta tuli välittömästi hillitön hitti, jonka naamalla myytiin limsaa, sipsejä, karkkia ja ties mitä muuta. Pelaajat halusivat enemmän. Lehtien vinkkipalstoilla nähtiin jatkuvasti toinen toistaan hämärämpiä väitteitä Tomb Raiderin myyttiseksi nakukoodiksi, eli huijaukseksi, jolla Laralta saisi vaatteet pois.
Muistan itse erään brittilehden väittäneen aprillinumerossaan, että jos pelin demokentässä sai Laran tanssimaan Spice Girlsin Wannaben tahtiin, tämä muuttui nakuksi. Kuulemma lehden toimitus oli saanut tuhansia soittoja ja kirjeitä pelaajilta, jotka halusivat palavasti apua, kun koodi ei toiminutkaan.
Koska Internet oli juttu jo 90-luvun puolivälissä, ei mennyt aikaakaan ennen kuin se legendaarinen nakukoodi muuttui todeksi fanien tekemän hackin avulla. Hakkeroitua versiota varten rekisteröitiin oikein oma osoitekin, nuderaider.com. Ei mennyt aikaakaan, ennen kuin pelin julkaissut Eidos haastoi saitin omistajat oikeuteen ja pisti koko touhulle lopun.
Koska PlayStationin ja 90-luvun puolivälin 3D-renderöinnin avulla ei mitään fotorealistista jälkeä saatu aikaan, Lara piti tietenkin muuttaa karuista polygoneista lihaksi ja luuksi. Pelin julkaisijat palkkasivat brittimalli Nell McAndrewsin esittämään Laraa promotilaisuuksissa ja lehtien valokuvajutuissa. Lopulta McAndrews päätyi ihan PlayBoy-lehden sivuillekin, ja lehti härskisti myi luvatta numeroita mainostamalla, että nyt se Tomb Raider sitten on nakuna. Tämä oli julkaisijalle liikaa ja oli taas aika marssia raastuvan eteen. Oikeusjutun seurauksena Tomb Raider –logot ja -nimitekstit piti sensuroida kaikista lehden numeroista.
Erityisen huvittavaksi koko maailman palavan Lara-kiiman tekee se, että Tomb Raider ei pelinä itse mitenkään hyperseksualisoinut Laraa. Pelissä ei ollut tirkistelyn tai pehmopornon tunnelmaa, vaan Lara tuntui pätevältä ja asiallisesti esiteltyltä seikkailijalta.
Nykyään aika on todellakin ajanut pahasti Tomb Raiderin ohitse. Se on vuoden 2018 perspektiivistä auttamattoman karu ja alkukantainen toimintaseikkailu, josta voi korkeintaan aistia pieniä vivahteita tulevien pelien paremmin toteuttamista ideoista. Paikka historiankirjoissa on kuitenkin enemmän kuin ansaittu, sillä harvasta muusta pelistä on tullut samanlaista ilmiötä kuin Tomb Raiderista.
Ei huonosti muutamalta polygonikolmiolta!
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!