Tony Hawk’s Pro Skater
Skeittailupelit eivät tietenkään ole mikään uusi juttu, sillä 1980-luvulla rullalautailu ja kotitietokoneet osuivat omiin kultaisiin ajanjaksoihinsa samaan aikaan. Niinpä kahdeksanbittisillä pelikoneilla nähtiin Skate or Dien sekä 360:n kaltaisia pelejä, joista toinen tullaan taatusti näkemään vielä retrosteltavanakin. Ennen vuotta 1999 ne olivat kuitenkin aika pieni juttu. Niitä ei julkaistu hirveän usein, ja tahti vain hidastui kun pelien kehityskustannukset kasvoivat.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun Activision nakitti luottokehittäjänsä työstämään suuren budjetin skeittipeliä katu-uskottavalla asenteella ja sitäkin katu-uskottavammalla kansikuvaurheilijalla. Historian parhaan skeittaajan nimellä varustettuna Tony Hawk’s Pro Skater lähtikin välittömään lentoon (lupaan, että tämä oli viimeinen lintuaiheinen sanaleikki tässä jutussa) ja siinä sivussa heitti koko urheilupelien maailman katolleen.
Ennen Tony Hawk’s Pro Skateria Neversoft ei ollut mikään suunnaton tekijä pelimarkkinoilla. Tiimin kuuluisin peli Apocalypse tunnettiin lähinnä ensimmäisenä DualShock-pelinä sekä pelin sankarille lainatuista Bruce Willisin kasvoista. Tony Hawk’s Pro Skater menestyi kuitenkin enimmäkseen puhtaasti pelillisillä ansioillaan. Sanon ”enimmäkseen”, sillä rehellisesti sanoen myös pelin asenne auttoi varmasti asioita. Olin itse vuonna 1999 juuri kohdeyleisön ikähaarukassa, joten oikeasti iskevällä musiikilla ja tyylillä varustettu skeittipeli kolahti äärimmäisen kovaa.
Soundtrackilla kuultiin Dead Kennedysin ja Primusin kaltaisia nimiä. Myös 1990-luvulla kohtalaisen tunnettu ska-yhtye Goldfinger nousi entistä suurempaan suosioon, kun bändin Superman-biisi päätyi Pro Skaterin soundtrackille. Kun pelissä pääsi vielä ohjastamaan ihan oikeita skeittimaailman tähtiä, Pro Skater tuntui autenttiselta ja uskottavalta peliltä.
Kuten lukemattomat kloonit tulisivat pian todistamaan, katu-uskottavat soundtrackit ja lisenssoidut urheilijat eivät tietenkään takaa menestystä, mutta ei hyvän meiningin vaikutusta voi myöskään aliarvioida. Olisiko Tony Hawk’s Pro Skater toiminut yhtä hyvin jos soundtrackilla oltaisiin kuultu Activisionin hovisäveltäjän omia teoksia ja pelaajat olisivat ohjastaneet Anthony Eaglen kaltaisia feikkinimiä? Veikkaan, että pelistä ei olisi tullut näin isoa ilmiötä, mutta se olisi silti pärjännyt, koska se tärkein juttu – pelattavuus – oli myös saatu aivan kohdalleen.
Tony Hawk’s Pro Skater ei ole realistinen skeittipeli, eikä se yritäkään olla. Se on peli, jossa kuka tahansa pystyy pienen harjoittelun jälkeen tekemään 720 asteen pyörähdyksiä rampin nokalta hypätessään, grindaamaan pari sataa metriä pitkin mutkittelevia kaiteita sekä laskeutumaan vaikka sadan metrin pudotuksesta ehjänä – kunhan laskeutuu renkaat edellä ja nokka menosuuntaan.
Kontrollit saavuttavat sen täydellisen tasapainon pelattavuuden ja realismin välillä. Pienen opettelun jälkeen niin benihanat kuin flipitkin irtoavat helposti ja luonnollisesti, mutta kuitenkin koko ajan tuntee olevansa skeittailun kultainen jumala.
Kentät on suunniteltu mainiosti kannustamaan kokeilua ja opettelemaan uusia kätkettyjä niksejä. Jokaisessa kentässä voi esimerkiksi avata viisi videonauhaa, joilla parannellaan skeittaajien varusteita ja avataan uusia kenttiä. Nauhojen avaamiseen on useita keinoja. Kenttiin sijoitelluista kirjaimista tavataan S-K-A-T-E, minkä lisäksi niissä jahdataan piste-ennätyksiä, yritetään grindata viittä koulupöytää pitkin ja niin edelleen. Monien haasteiden voittaminen vaatii todella luovia ratkaisuja, koska mitäs sitten tehdään, jos jokin tavoite onkin vaikkapa koulun katolla?
Tony Hawk’s Pro Skater oli valtava menestys, eikä ihme. Se oli kuitenkin näyttävämpi kuin mikään aiempi skeittailupeli sekä myös hauskempi pelata. Ei olekaan yllättävää, että kuten niin moni muukin suosittu pelisarja, myös Pro Skater tallottiin maan rakoon säännöllisillä jatko-osilla. Ne kyllä lisäsivät mukaan kaivattuja uusia ominaisuuksia, mutta eivät tarpeeksi.
Siinä sivussa nousi pystyyn todellinen extreme-urheilupelien teollisuus, kun firma toisensa jälkeen himoitsi osaa Tony Hawk -rahoista. Rullaluistelu? Käy. Lumilautailu? Miksei. Laskettelu? Antaa palaa. BMX-pyörät? Paljailla rinnoilla vai ilman? Niin, todellakin. Rinnoilla. Mutta siitä puhutaan jossain toisessa retrostelussa.
Sitä odotellessa voi myös alkaa odottelemaan Tony Hawk’s Pro Skater -remasterointeja, jotka julkistettiin verrattain äskettäin. Olin itse aluksi hieman skeptinen, sillä aika oli hieman himmentänyt Tony Hawk -muistojani. Pari alkuperäisen pelin parissa vietettyä iltaa saivat kuitenkin odottamaan uusintaversiota innokkaasti, sillä ne palauttivat elävästi mieleen, miksi sarja oli aikanaan niin rakastettu.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun!