Typing of the Dead (1999)
Kun Nintendon ja Segan välinen konsolisota riehui kuumimmillaan 1990-luvun hulluina vuosina, olin tiukasti Nintendon leirissä. Tästä huolimatta myöhemmin on täytynyt useampaankin kertaan tunnustaa, että kun Sega on liekeissä, se on liekeissä isolla L-kirjaimella.
Kun Sega on kunnolla Sega, tuloksena on ennakkoluulottomia ja rohkeita pelejä, jotka rikkovat rajoja tai ainakin leikittelevät niiden kanssa. Valitettavasti nämä liekehtivät julkaisut ovat aina olleet vähemmistössä, mutta ainakin ne sitten tuntuvat ilmestyessään sitäkin kuumemmilta.
Harva peli on yhtä ennakkoluuloton ja rohkea kuin vuonna 1999 julkaistu kolikkopeli The Typing of the Dead.
Alkuperäinen House of the Dead oli todella merkittävä peli siinä valopyssypelien myöhäisemmässä aallossa, johon kuului Virtua Copin ohella miljoona vaihtelevan tasoista kopioijaa. House of the Dead oli noteeraamisen arvoinen, koska sitä oli hauska pelata, mutta myös, koska peli tihkui hauskaa B-elokuvien tunnelmaa. Dialogi ja näyttelijänsuoritukset olivat tarkoituksella aivan jäätäviä, eikä pelin tarinassa ollut yhtään mitään järkeä.
Homma meni vielä oudommaksi pari vuotta myöhemmin, kun Sega julkaisi pelistä uuden version, jossa valopyssyt oli korvattu näppäimistöillä. Kyllä, myös kolikkopelihalleissa. Itse peli oli käytännössä identtinen alkuperäisen zombiräiskinnän kanssa, mutta nyt zombeja murhattiin kirjoittamalla. Mitä kovempi zombi, sitä pidempi sana kirjoitettavana. Jotta homma ei olisi liian helppoa, pelin vaikeustaso nousee pelaajan onnistumisten myötä. Siinä missä pelin alussa zombit kaatuvat vielä lyhyillä ja helpoilla sanoilla, hyvän putken jälkeen peruszombejakin saa kellistää pitkillä lauseilla, joissa on välimerkkejä.
Koska pelaaja kirjoittaa zombeja kumoon, tietenkin myös pelihahmojen pyssyt on korvattu kantolaitteisiin pultatuilla näppäimistöillä, eivätkä metaviittaukset lopu siihen. Muutamissa pomotaisteluissa kirjoitettavat sanat ovat eräänlaista metakommentaaria pomotaistelusta ja todennäköisesti pelaajan itsensäkin kokemista ajatuksista ja tunnelmista. Jälleen, hauskaa, kekseliästä ja luovaa! Lisää tällaista!
Itse hurahdin muutaman kaverini kanssa The Typing of the Deadiin niin totaalisesti, että kun kukaan muu ei tehnyt sille jatko-osaa, päätimme ottaa homman itse hoitoon. Osallistuimme kesän 2011 Assembly-tapahtuman pelinkehityskilpailuun Type Hard -pelillä, jonka pelattavuus oli suoraan sanoen kopioitu aika härskisti The Typing of the Deadista.
Nyt pelin tarkoituksena ei tosin ollut tappaa zombeja vaan rauhoitella Assemblyn pöytäryhmiä, joissa liikaa ES:ää ja CS:ää nauttineet teinit intoutuvat elämöimään demokilpailujen aikana. Niin, ja sitten jokaisen kentän lopussa täytyy murhata pomo, joka voi olla klassisista demoista tuttu duck.3ds-3D-malli, tai Saatana. Normaalia assymenoa! Tuloksena oli pelinkehityskisan kolmas paikka, joten ei sovi valittaa!
Sittemmin on ollut hauska huomata, että monet muutkin pelinkehittäjät ovat tykästyneet kirjoitusmenoon, koska esimerkiksi Epistory ja Textorcist ovat ammentaneet inspiraatiota samanlaisesta ”kirjoita sanoja tehdäksesi juttuja” -pelattavuudesta ja tarjoilleet uudenlaisia ja hauskoja pelikokemuksia.
The Typing of the Dead oli – ja on – mitä mainioin peli ja kuuluu myös siihen harvaluokkaiseen pelien listaan, jonka pelaamisesta voi olla oikeasti hyötyä. Väittäisin, että zombinakutus parantaa kirjoitustaitoa ja sorminäppäryyttä aika nopeasti, ellei sitten pistä sormia niin solmuun, että tuloksena on elinikäinen vamma. Mutta hei, zombeja vastaan taistellessa täytyy ottaa riskejä!
Sega yritti ammentaa vettä samasta kaivosta uudelleen House of the Dead: Overkillin kirjoitusversiolla, joka oli ihan jees, mutta sen B-leffameininki lipsahti sen kuuluisan parodiahorisontin väärälle puolelle. Peli ei tunnu enää siltä kuin joku olisi yrittänyt parastaan ja tuloksena olisi naurettava paske, vaan pilke silmäkulmassa väännetyltä mukahauskalta vitsiltä, joka ei naurata.
Kannattaa siis pitäytyä alkuperäisessä. Niin, tai pelata Type Hardia. Pelatkaa sitä.