Nintendon GameCube oli mainio konsoli, joka julkaistiin väärään aikaan. PlayStation 2 jyräsi sen totaalisesti alleen. Nintendo itse yritti tukea konsoliaan pelijulkaisuilla, mutta muut pelijulkaisijat eivät oikein lämmenneet söpölle konsolille. Tämä mielessä olikin hyvin yllättävää, kun Capcom vuonna 2002 julkisti erityisessä lehdistötilaisuudessa niin kutsutun “Capcom-viisikkonsa”, viiden pelin ryppään, joiden kaikkien kehuttiin olevan GameCube-yksinoikeuksia.
Viisikon kiistaton tähti oli luonnollisesti Resident Evil 4, joka muistetaan edelleen koko konsolisukupolven parhaimmistoon kuuluvana pelinä. Resident Evil 4 on kuitenkin jo retrosteltu, joten kääntäkäämme katseemme siihen toiseen viisikon peliin, joka välittömästi hypetti koko yleisönsä. Se peli on tietenkin Viewtiful Joe.
Viewtiful Joen takaa löytyy todella kokenut tiimi, jonka jäsenet olivat jo aiemmin tehneet legendaarisia pelejä. Ohjaaja Hideki Kamiyan meriittilistalta löytyy kaksi ensimmäistä Resident Eviliä sekä Devil May Cry, kun taas tuottaja Atsushi Inaba oli ollut kehittämässä Devil May Cryn ohella muun muassa Phoenix Wright: Ace Attorney -peliä.
Nämä persoonallisuudet pääsivät kehitysjaksossa loistamaan enemmän kuin peliprojekteissa yleensä, sillä Viewtiful Joen kehitystiimi oli pieni. Kamiya oli lapsena fanittanut japanilaisia tokusatsu-sarjoja ja -elokuvia, kuten Ultramania ja Kamen Rideria, joiden tarinat ja visuaalinen ilme toimivat myös pelin ohjenuorana.
Juuri tämä visuaalinen ilme oli se juttu, joka hurmasi pelaajat aivan ykkösellä. Persoonalliset hahmot, celshade-tekniikalla toteutettu sarjakuvamainen ulkoasu ja hillittömän pehmeät animaatiot iskivät kovaa. Viewtiful Joe näytti erilaiselta ja uniikilta, mikä välittömästi erotti sen massasta ja sai sen vaikuttamaan houkuttelevalta. Voisikin sanoa, että Viewtiful Joe oli oman sukupolvensa Cuphead.
Yhtäläisyydet Cupheadiin eivät lopu ulkoasuun, sillä Viewtiful Joe on myös petollisen vaikea peli. Tämä ei johdu tekniikasta, sillä pelaaminen on äärimmäisen sujuvaa. Kontrollit toimivat erinomaisesti ja haaste tuntuu muutenkin reilulta, sillä esimerkiksi vihollisten hyökkäyksistä varoitetaan selvillä visuaalisilla varoituslätkillä, jotka kertovat selkeästi, mihin suuntaan pelaajan tulee väistää. Tästä huolimatta turpaan tulee helposti ja jatkuvasti, sillä jos Viewtiful Joe antaakin pelaajalle paljon apua, se myös vaatii paljon.
Viholliset käyvät päälle laumoissa ja meno on usein äärettömän hektistä. Kentät ovat täynnä pirullisia ansoja, jotka sakottavat helposti Joen niukkoja kestopisteitä. Ennen kuin huomaakaan, peli on päättynyt ja on aika aloittaa kentän alusta. Tiimi on kuitenkin selvästi tehnyt hommansa kunnolla, sillä kuoleman jälkeen ainakaan oma oloni ei ollut turhautunut, vaan päättäväinen. Edellinen sessio päättyi epäonnistumiseen, mutta myös opetti uusia kikkoja, joiden avulla seuraava kerta sujuu paremmin.
Koska koko peli on yksi suuri kunnianosoitus 60- ja 70-lukujen japanilaisille erikoisefektielokuville, myös pelattavuuden selkärankana toimivat erilaiset erikoisefektit, Joen supervoimat. Näistä ensimmäinen antaa pelaajan hidastaa aikaa, jolloin vihollisten väistely on helpompaa ja Joen hyökkäykset ovat vahvempia, mutta voimalla on paljon muitakin hauskoja käyttötarkoituksia. Esimerkiksi propellien varassa leijuvat lentävät tasot ja viholliset putoavat kuin kivet taivaalta ajan hidastuessa. Näin voi ratkoa puzzleja ja muuttaa aluksi mahdottomilta tuntuvia taisteluita paljon sujuvammiksi.
Viewtiful Joe on niitä pelejä, joita pelatessaan vakuuttuu välittömästi siitä, että kehitystiimillä oli peliä tehdessään hauskaa. Mitenkään yleisiä kehitysprojekteja väheksymättä se näkyy ja tuntuu pelatessa, kun kehitystiimi on oikeasti ollut intohimoinen projektistaan ja sitä kautta antanut sille kaikkensa. Tuloksena on todella sujuva ja viihdyttävä mätkintäpeli, joka on vielä 19 vuotta myöhemmin aivan yhtä hauska kuin ilmestyessään.
Samalla Viewtiful Joe oli myös ensimmäinen luku kehittäjiensä uudessa elämänvaiheessa, sillä kehitystiimin ydinporukka perusti pian Viewtiful Joen julkaisun jälkeen Clover Team -studion ja muutamaa vuotta myöhemmin Platinum Gamesin. Nämä studiot taas ovat julkaisseet muun muassa God Handin, Bayonettan, Devil May Cryn uusintaversion ja lukemattomia muita rakastettuja ja äärimmäisen laadukkaita pelejä.
GameCuben pelivalikoima ei lopulta ollut hirveän suuri, mutta sen huippuhetket ovat todella huikeita. Väittäisin vakavalla naamalla, että Viewtiful Joe kuuluu sinne aivan kirkkaimpaan kärkeen.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.