Wacky Wheels (1994)
Kaikki ovat varmasti samaa mieltä siitä, että Super Nintendon Super Mario Kart oli aivan fantastinen peli. Nintendon kehittäjät ottivat kaiken irti konsolin Mode 7 -grafiikkatilasta ja tarjoilivat uskomattoman sulavan ja äärimmäisen hyvältä tuntuvan huristelukokemuksen. Super Mario Kartin suosiosta kertoo paljon jo se, että pelille tehtailtiin alta aikayksikön noin miljoona kopiota. Niistä harvat pääsivät lähellekään alkuperäisen tuntumaa.
Mutta mitä jos kotona ei ollut Super Nintendoa? Mitä jos oli tyytyminen pc:hen? Siinä tapauksessa valinta oli Apogee Softwaren julkaisema Wacky Wheels ja kohtalo oli ainakin korville aika armoton.
Wacky Wheels on härski Super Mario Kart -kopio, mutta “viilataan sarjanumerot rungosta” -henkisenä peittely-yrityksenä kehittäjät ovat luoneet taustatarinan, jossa eläintarhasta karanneet otukset kisaavat keskenään ruohonleikkureilla. Tämä selvä, eihän tätä voi enää millään ilveellä Super Mario Kart -kopioksi väittää!
Vuonna 1994 pelikoneet olivat huomattavasti vähätehoisempia kuin nykyään (mikä suunnaton paljastus!). Tehoja kuitenkin riitti siinä määrin, että esimerkiksi Doom ja Wolfenstein 3D tarjoilivat todella pehmeää 3D-grafiikkaa, vaikkakin sitten feikatussa muodossa. Niinpä Wacky Wheelsin kehittäjien ei auta kuin katsoa peilistä syyllistä sille, että peli ei pyöri hyvin oikein millään raudalla.
Ruudunpäivitys on kyllä nopeaa, mutta peli on silti karkean töksähtelevä, mikä tekee esimerkiksi tarkasta ohjauksesta todella hankalaa puuhaa. Tuntuu muutenkin siltä, kuin pelitestaus olisi jätetty puolitiehen, koska kenttää ympäröiviin esteisiin on todella helppo jumiutua jo vähäiselläkin kosketuksella.
Huonojen puolten paraatin viimeistelee kuitenkin äänimaailma, joka täytyy kokea itse. Äänikortit olivat vuonna 1994 kohtalaisen yleisiä ja kaikki vähänkään modernimmat kortit tukivat musiikin ohella myös digitoituja ääniä. Tästä on otettu kaikki hyöty irti myös Beavis Softilla, sillä Wacky Wheels ääntelehtii aivan jatkuvasti. Jälleen vertailussa Nintendon klassikkopeliin hävitään hieman siinä viimeistelyn tasossa, sillä äänimaailma ei ole mikään yhtenäinen kokonaisuus, vaan aivan karmeaa kakofoniaa.
Taustalla soi niin kauhea musiikki, että minun piti pariin kertaan käydä varmistamassa, etten ollut säätänyt ääniasetuksia päin honkaa. En ollut; tältä se oikeasti kuulostaa. Heitetään päälle jatkuvia suihkumoottorin volyymillä toistettavia ääniä ja todellinen sinfonia on valmis.
Joten miten on, onko Wacky Wheels täyttä tuubaa? No, ei lopulta. Vaikka se häviääkin vertailun Super Mario Kartia vastaan selvin numeroin, koko asetelma on hieman epäreilu. 1990-luvun alussa Nintendo oli kuitenkin kenties se maailman taitavin lajityypin kehittäjä, kun taas kahden hengen Beavis Softia ei ehkä kannata pistää kilpailemaan samaan painoluokkaan. Ja syytä lienee muistuttaa, että kaksi tyyppiä oli 90-luvun alun softamaailman mittakaavassakin pieni tiimi!
Tietenkään pelin laatua arvioitaessa ei anneta säälipisteitä tällaisesta, mutta olosuhteet huomioiden kaksikko on onnistunut lopputulemassa hyvin. Kun pelin tuntuman kanssa pääsee sinuiksi, homma toimii ihan kohtalaisesti, vaikka käsijarrun voisi ehkä nimetä uudelleen “heitä auto radalta päin lähintä seinää” -napiksi. Ymmärrän silti hyvin, miksi yksinomaan pc:llä pelinsä pelannut sukupolvi olisi voinut olla täysin huumassa Wacky Wheelsistä. Se on värikäs ja nopeatempoinen huristelupeli, jossa on hauskaa grafiikkaa ja menoa.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.