Laittomasta kopiosta miljardihitiksi
Kehittäjä: Blizzard
Julkaisija: Blizzard
Vuosi: 1994
Alustat: PC, Mac
Nykyään Blizzardin Warcraft-maailmaa on nähty useissa rakastetuissa videopeleissä, rajoja rikkovassa MMO:ssa, novelleissa, kuunnelmissa ja jopa suuren budjetin Hollywood-elokuvassa. Aika hyvin pelisarjalta, joka oli alkujaan vain hämärä kopio tunnetummasta fantasiamaailmasta.
Warcraftia on ihan aiheesta kutsuttu usein Warhammer-kopioksi. Yhtäläisyyksiä on useita, eikä siinä toki ole mitään väärää. Imitaatiohan on sitä aidointa imartelua, kuten sanonta kertoo. Mutta oikeastihan kyseessä on kirjaimellinen kopio.
90-luvun alussa Blizzardin väki halusi tehdä fantasia-aiheista tosiaikastrategiaa, ja peliä lähdettiin kehittämään Warhammer-pelinä. Taidetyyli, pelin maailma, brittiläisiä futislädejä mukailevat örkit ja monet muut jutut kopioitiin miltei sellaisenaan Games Workshopin pelimaailmasta, mutta yksi juttu puuttui: lisenssi.
Blizzardin väki toivoi, että he onnistuisivat vakuuttamaan vielä tuolloin lisenssiään susiemon lailla suojelevan Games Workshopin pelinsä demolla ja yhteistyö pääsisi käyntiin. Toisin kävi, sillä neuvottelut eivät tuottaneet tulosta, joten Blizzardin porukka niin sanotusti viilasi pelistään sarjanumerot pois ja loppu on historiaa. Tuskinpa Blizzardista olisi ikinä tullut miljardiluokan softajättiä, jos he olisivat oman pelisarjansa sijasta kehittäneet vain lisenssipelejä.
Mutta itse peli! Warcraft: Orcs vs. Humans julkaistiin vuonna 1994, jolloin tosiaikastrategia oli vielä verrattain uusi ja ihmeellinen juttu. Westwoodin Dune 2 oli genren suuri nimi, ja esimerkiksi legendaarinen Command and Conquer antoi vielä odottaa itseään. Ajankohdan ja genren yleisen lapsenkenkäisyyden huomioiden ei ole mikään ihme, että Warcraft tuntuu vuoden 2018 silmin aika hankalalta peliltä fanittaa.
Blizzardin tyylille uskollisesti grafiikka on kyllä ihan kivaa ja tarjolla on paljon elementtejä, jotka tulisivat olemaan mukana vielä paljon myöhemmin firman peleissä, kuten yksiköillä olevat mikromanageroitavat kyvyt. Mutta yleinen pelattavuus on niin kovin karua. Monet perustason ominaisuudet – kuten yksiköiden monivalinta hiirtä raahaamalla – puuttuvat kokonaan, mistään pikavalintaryhmistä tai muusta puhumattakaan.
Monen muun vanhan tosiaikastrategian tavoin myös reitinhaku on aivan kamalaa. On ihan rutiininomaista huomata, että vihollisten kimppuun komennetusta neljän soturin porukasta yksi on juuttunut matkalle, toinen lähtenyt kiertämään koko karttaa ympäri ja kaksi taistelee nyt epätoivoisesti hengestään.
Warcraft onkin nykyään peli, joka toimii lähinnä historiallisena kuriositeettina. Sitä pelatessaan on kiinnostava bongailla pieniä ja suurempia juttuja, joita Blizzard tuli kehittämään huomattavasti jo pelin tunnetumpaa ja toimivampaa jatko-osaa varten. Ja historiallisesta perspektiivistä on toki todettava, että silloin vuonna 1994 Warcraft oli aika huikea kokemus. Se, mikä nykyään tuntuu karulta ja kankealta, oli silloin sujuvaa ja modernia.
Kaikki tarinat alkavat jostain, ja Warcraftin tapauksessa se alku on tässä.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä Pelaajalehti.comissa joka lauantai!
