WarioWare
Äskettäin päättyneet E3-messut olivat jopa kaikki ”muistakaa koronaviruksen aiheuttamat viivästykset” -ennakkopuheet huomioiden pienoinen pettymys. Kovinkaan monella julkaisijalla ei ollut esitellä mitään esittelemisen arvoista ja hetken aikaa näytti siltä, että myös Nintendo liittyisi tähän kuoroon. Super Smash Bros. -lisäsisällöllä avaaminen kun on perinteisesti vähän huono merkki.
Mutta niin sitä vain voi ihminen olla väärässä, sillä Nintendon lehdistötilaisuus sisälsi lopulta useita odottamisen arvoisia pelejä, joista omaksi ykköseksi nousee uusi WarioWare. Tämän juhlan kunniaksi voisi myös olla hyvä tilaisuus palata ajassa noin 19 vuotta taaksepäin tutustumaan siihen aivan ensimmäiseen sarjan peliin.
Se ensimmäinen WarioWare tunnetaan virallisesti myös hieman pitemmällä nimellä, WarioWare, Inc.: Mega Microgames. Game Boy Advance -käsikonsolille julkaistu teos kehui olevansa kokoelma satoja mikropelejä, mikä oli myös hyvä avain useammankin vanhemman lompakolle. ”Mutta äiti, ei se ole vain yksi peli, se on 300 peliä!”
Normaalisti muutaman sekunnin mittaiset mikropelit eivät sinänsä olisi edes uutisoimisen arvoinen juttu, mutta WarioWare on Nintendon peli ja kuuluu selvästi siihen parhaimpaan osastoon, kuten vaikka Super Mario 3D World. Kehittäjät ovat selvästi olleet itsekin hyvin innoissaan pelistään, mikä näkyy ja tuntuu aivan jatkuvasti.
Idean ympärille on kyhätty löyhä taustatarina. Kotonaan velttoileva Wario näkee televisiosta, miten jonkun tekemä hittipeli takoo tekijöilleen miljoonatuloja (ah, tuo videopelien fantasiamaailma) ja toteaa, että jos joku geneerinen nöösäri pystyy siihen, niin varmasti myös Wariokin. Wario hälyttää apuun kaikki hämärät kaverinsa, joiden kaikkea muuta kuin arkinen elämä on täynnä niitä jo mainittuja mikropelejä.
Ideat ovat äärimmäisen lennokkaita ja pelaaminen hektistä. Yhdessä tarinassa seurataan vaikka töihin kiirehtivää nuorta naista, joka pakenee skootterillaan valtavalta poliisiautojen laumalta. Skootterin tarakalla vihainen apina heittelee banaaninkuoria poliisiautojen eteen ja muutaman sekunnin välein pelaajan täytyy läpäistä pieni minipeli, jotta kuoret osuvat oikeaan paikkaan. Ei, minipeleillä ei ole mitään tekemistä skootterien, apinoiden tai banaanien kanssa. Sen sijaan pelaaja voi saada vaikka haasteen: ”kaiva nenää”. Sitten pitäisi silmänräpäyksessä tajuta, että minipelin ideana olisi pysäyttää suuren nenän alla liikkuva sormi oikeaan kohtaan nappia painamalla. Ennen kuin ehtii henkeä vetää, edessä on jo seuraava peli.
Kun tähän vielä yhdistetään huumori ja yleisesti älytön meininki, on kasassa todelliset hittipelin ainekset. WarioWaren pelaaminen vakavalla naamalla onkin kohtalaisen vaikeaa, vaikka vauhdin kasvaessa haasteet muuttuvat läpihuutojutuista pari kertaluokkaa tylymmiksi. Viimeistään kun lähtee jahtaamaan omia ennätyksiään loputtomissa pelitiloissa, saa olla jo todellinen WarioWare-kunkku, jos aikoo päästä sinne sadan pelin paremmalle puolelle.
WarioWare hurmasi yleisönsä kertalaakista, joten ei olekaan mikään suuri ihme, että sarjan pelejä on sittemmin julkaistu useita. Nintendon konsolien tullessa ja mennessä kukin WarioWare on vuorollaan pyrkinyt hyödyntämään oman alustansa erikoisuuksia. Joskus tämä on tarkoittanut vaikka liikeohjauksia ja peliohjainten tai käsikonsolin kallistelua, toisinaan neljän pelaajan yhtäaikaista moninpeliä.
Kun kaikki sarjan pelit ovat olleet todella kekseliäitä ja tihkuneet uusia ja viihdyttäviä ideoita, ei olekaan mikään suuri ihme, että WarioWaren Switch-debyytti otettiin vastaan niin innokkaasti Nintendon E3-presentaation aikana.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.