Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä mies voisi seuraavaksi ottaa retrosteluun!
Kun minä olin nuori poika (näin kaikki parhaat tarinat alkavat), The Warriors oli eräs suosikkielokuvistani. The Warriors on tarina titulaarisesta jengistä oudossa fantasiaversiossa 1970-luvun New Yorkista, jossa villien ja lennokkaiden teemojen ympärille rakennetut jengit käyvät loputonta sotaansa toisiaan ja poliiseja vastaan.
Elokuvassa karismaattinen messiashahmo Cyrus kutsuu kaikkien satojen jengien edustajat paikalle kuulemaan viestinsä: yksin olemme heikkoja. Yhdessä meitä on yli 60 000, kun taas poliiseja on alle 20 000. Jos vedämme yhtä köyttä, voimme hallita koko kaupunkia. Ja sitten – kuten messiashahmoille helposti käy – Cyrus murhataan tuhansien jengiläisten edessä.
Oikea murhaaja keksii syyttää tapahtuneesta The Warriors -jengiä, joka saakin yllättäen kaikkien niiden muiden 59 990 jengiläisen maalitaulut selkäänsä. Tästä alkaa hirmuinen kujanjuoksu jengiläisten yrittäessä päästä läpi öisen New Yorkin takaisin kotiseuduilleen ennen kuin heidät listitään.
The Warriors on fantastinen elokuva, jonka surrealistinen tunnelma ja mahtava soundtrack ovat edelleen vailla vertaistaan. Suosittelen lämpimästi. Tämä kaikki mielessä ymmärrätte ehkä, miksi olin vuonna 2005 ensimmäisten joukossa pelikaupassa hakemassa omaa kopiotani Rockstar Gamesin The Warriors -pelistä.
Voisi kuvitella, että näin kovasta hypetyksestä liikkeelle lähdettäessä peli, vieläpä lisenssipeli, ei voi olla kuin karmea pettymys. Toisin kävi: The Warriorsista tuli pelinäkin yksi suosikeistani, vaikka se ei vailla ongelmiaan ollutkaan.
Pelin kehityksestä vastasi Rockstar Toronto, eli Rockstarin käännöksiin erikoistunut sivustudio. Projektissa oli silti mukana nimekästä väkeä aivan Sam Houseria myöten, ja kyseessä oli lopulta puhdas intohimon innoittama projekti. Ei kukaan odottanut, että vuonna 2005 julkaistu lisenssipeli vuoden 1979 kulttiklassikosta tulisi tuottamaan miljoonia. Mutta ehkä sen olisi pitänyt.
The Warriors -peli ei ole vain suora uudelleenkertomus elokuvan tapahtumista, vaan se pyrkii taustoittamaan niitä. Peli pyörähtää käyntiin kolme kuukautta ennen elokuvan kohtalokasta yötä ja kokonaiset 13 sen 16 tehtävästä sijoittuvat aikaan ennen elokuvia. Tämä on antanut kehitystiimille vapaat kädet hyödyntää elokuvan hahmoja ja tunnelmia, mutta kertoa omia tarinoitaan.
The Warriors on tavallaan avoimen maailman tappelupeli. Sanon ”tavallaan”, koska vaikka kentät ovatkin suuria ja avoimia, ne ovat kuitenkin irrallisia kenttiä ja PlayStation 2:n teknisistä rajoituksista johtuen vieläpä aika tunnelimaisia sellaisia.
Näihin tunnelimaisiin kenttiin on kuitenkin saatu upotettua valtavasti erilaista tekemistä pelaajan ja hänen jengiveljiensä aiheuttaessa pahennusta milloin spraymaalaamalla vihollisjengien tageja, milloin hyödyntämällä kaupungin kattavaa sähkökatkosta ja sen aiheuttamaa mellakkaa.
Pelin suurin ongelma on, että sitä ei ole hirveän kiva pelata. Jokainen muistaa vielä ehkä ne PlayStation 2 -aikojen Grand Theft Autot ja miltä niiden ohjaaminen tuntui. Pelihahmot liikkuvat kamalalla vauhdilla ja kontrollit ovat todella epätarkat, mikä toimii vielä Grand Theft Autojen ”AK47 laulaa lonkalta” -henkisessä pelattavuudessa, mutta vähemmän hyvin kun pitäisi hyödyntää pelin yllättävän monipuolista ja syvällistä taistelusysteemiä vaikkapa pienen mittakaavan jengitappelussa.
Vaikka pelaaminen ärsytti, pelasin silti, sillä The Warriors tuntuu, kuulostaa ja maistuu The Warriorsilta. Elokuvan soundtrackilta on lainattu peliin biisejä, joiden kylkeen on sävelletty lisää omaa tuotantoa. Jos soundtrackia pitäisi kuvailla tiiviisti, voisin sanoa sen olevan John Carpenterin sävellysten likainen ja rasvainen serkku. Oikeasti todella hyvää kamaa, ja sen verran uskollista leffalle, että oheinen pelivideokin sai YouTubelta välittömästi copyright-kanteen soundtrackin säveltäjän oikeuksien rikkomisesta. Hups.
The Warriors tuntuu The Warriorsilta myös joskus hieman negatiivisemmassa mielessä. Elokuvan päähahmot eivät olleet edes vuoden 1979 mittapuulla mitään pyhimyksiä, olihan kyse kuitenkin katujengien väkivaltaisesta maailmasta. Kuluneet 43 vuotta eivät ole ainakaan pehmentäneet heidän ongelmallisuuttaan. Eräässä pelin ensimmäisistä tehtävistä yksi jengin jäsenistä yllätetään kesken aluillaan olevan seksuaalisen hyökkäyksen, eikä tätä suinkaan pidetä minään ongelmana, joskaan ei myöskään yritetä valkopestä tai lakaista maton alle. Paska jätkä on paska jätkä, mitä nyt kuuluu meidän jengiimme.
Jos lähtee pelaamaan The Warriorsia, tämä kannattaa pitää mielessä. Olisi suuremman ja syvemmän filosofisen keskustelun paikka lähteä pohtimaan sitä, millainen sisältö on tai ei ole okei peleissä ja muussa mediassa. Niinpä totean vain, että The Warriors oli elokuvana aikansa tuote ja The Warriors on myös pelinä aikansa – ja aikansa Rockstarin – peli. Mutta se on myös uniikki ja todella erikoinen veto firmalta, joka nykyään tuntuu keskittyvän vain GTA V:n ladattavan sisällön kehittämiseen.
Miikka Lehtonen