Nykyään painipelien ystäviä ei kauheasti naurata. Vuodesta toiseen parhaimmillaankin keskinkertaisten WWE-pelien ulkopuolella tarjonta on kovin niukka. Fire Pro Wrestling teki riemukkaan comebackinsa, mutta yksi klassinen painipelisarja – tai ainakin yhden kehitystiimin klassinen tyyli – voisi hypätä sen rinnalle kehään.
90-luvun loppu oli ammattipainin maailmassa hullua aikaa. Yksinvaltiaan ottein vuosikymmeniä maailman painiskeneä hallinnut Vince McMahon sai maistaa omaa lääkettään, kun etelävaltioilainen ryöstäjäparoni Ted Turner pisti miljoonia tiskiin ja nosti WCW-painisarjan WWE:n kilpailijaksi. Armoton vääntö viikoittaisten katsojalukujen hallinnasta johti kerran toisensa jälkeen ylilyönteihin ja töppeihin, mutta tuotti myös aimo annoksen ikimuistoista TV-viihdettä.
Vaikka Vince lopulta voittikin kisan, pelipuolella WCW hallitsi useamman vuoden ajan. Syy tähän oli helppo: heidän pelejään kehitti japanilainen AKI Corporation, joiden painipelimoottori oli kiistatta pelimaailman paras. Firma tehtaili vuosien varrella useita japanilaisten painisarjojen virallisia pelejä, ja myöhemmin hyppäsi tuottamaan muutamia WWE-pelejäkin, mutta ne minun suosikkini olivat tiimin WCW-pelejä. WCW/NWO Revenge on nimittäin ehkä kaikkien aikojen paras painipeli.
WCW/NWO Revenge oli täyttä kultaa useista syistä. Koska kyse on virallisesta painipelistä, on tietenkin elintärkeää, että peli näyttää ja tuntuu aidolta. Tässä onnistuttiin: WCW:n laaja painijarosteri on mukana ainakin suurelta osin, ja vieläpä todella realistisesti toteutettuna. Vaikka toki viimeiset 20 vuotta ovatkin puraisseet graafisesta loistosta suuren palan, aikanaan painijat näyttivät tarpeeksi realistisilta. Animaatiot olivat ensiluokkaisia ja esimerkiksi kaikkien painijoiden lopetusliikkeet näyttivät prikulleen samalta kuin telkkarissakin.
Jos tämä ei riittänyt, mukana oli myös aikaisekseen hämmentävän hyvä ja syvällinen hahmoeditori. Sen avulla pystyi paitsi luomaan omia ottelijoitaan, myös tuunailemaan olemassaolevia. Mikäs olisikaan ollut teinien mielestä hauskempaa kuin pistää vihatuille painijoille naisottelijoiden animaatioita? Onneksi noista ajoista on ehkä hieman aikuistuttu.
On hankala sanoa, miksi AKIn moottori toimi niin paljon paremmin kuin esimerkiksi WWE-pelien vastaava. Molemmat pelit kuitenkin lähtivät liikkeelle samoista lähtökohdista: ne olettivat, että painiottelut ovat oikeaa kamppailu-urheilua sen sijaan, että kaksi todella taitavaa atleettia kertoo yhdessä mahdollisimman kiinnostavaa tarinaa kehässä.
Jotenkin homma vain toimi. AKIn pelien kontrollit olivat todella loogiset ja toimivat, liikevalikoimat monipuolisia ja se matsin momentumin tuntu juuri sopiva. Kun pääsi niskan päälle, yleensä myös pystyi dominoimaan, mutta ei aina. Oikea-aikainen pako tai vastustajan liikkeen kääntö tätä vastaan saattoi tarjota altavastaajalle tilaisuuden päästä taas peliin mukaan, mutta se ei tuntunut samanlaiselta haistattelulta kuin WWE-peleissä.
WCW/NWO Revengeä tuli väännettyä kymmeniä, ellei satoja tunteja. Yksin tekoälyä vastaan, kavereiden kanssa tekoälyä vastaan ja tietenkin myös kavereiden kesken. Oli pitkään aika vakiokamaa katsella viikonloppuisin kaverin nauhoittamia viikon painiohjelmia videoilla, ja sitten pelata WCW/NWO Revengeä, kunnes väsymys lopulta vei voiton.
Mikään muu painipeli ei ole ikinä päässyt lähellekään samanlaista addiktiokierrettä, eikä varmasti tule pääsemäänkään. Osittain kyse on toki siitä, että en ole enää sama kaveri kuin 20 vuotta sitten, mutta osittain siitä, että yksikään muu peli ei ole ollut läheskään yhtä hyvä.