Retrostelussa Wipeout – lätkäjätkän valinta jo vuodesta 1995

Miikka Lehtonen retrostelee nyt sunnuntain sijaan lauantaisin, tällä kertaa Wipeoutin parissa!

23.12.2017 06:55

Lätkäjätkän valinta jo vuodesta 1995

Kehittäjä: Psygnosis
Julkaisija: Psygnosis
Alustat: PlayStation, MS-DOS, Windows, Sega Saturn

Kun minä olin nuori, videopelit eivät olleet cooleja. Siitä voidaan väitellä, ovatko ne cooleja nytkään, mutta ainakin nykyään niitä pelaavat jo niin monet, että koko asialla ei ole kamalasti väliä. Muutos nörttien häpeällisestä puuhasta jokaisen lätkäjätkän huviksi ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta sen juuret kyllä kylvettiin miltei huomaamatta. Eräs näistä kylväjistä oli WipeOut.

Kun Sony lähti julkaisemaan omaa PlayStation-konsoliaan, moni naureskeli partaansa. ”Mitä hittoa Walkman-tyypit ymmärtävät pelikonsoleista? Luulevatko ne vievänsä pelaajat Marion ja Sonicin parista omille mailleen”, oli yleinen ajatussuuntaus. Sony oli kuitenkin kiero eikä tyytynyt vain kilpailemaan muiden asiakkaista, vaan värväsi kokonaan uudet asiakkaat pelaajiksi.

Tähtäimeen otettiin varsinkin Euroopassa coolit nuoret miehet, jotka tykkäsivät yökerhoista, tanssimusiikista ja urheilusta. Söpön pikselimenon ja iloisten chiptunejen sijaan aseina käytettiin iskevää 3D-grafiikkaa ja kirjaimellisesti suoraan top 40 –listoilta revittyä musiikkia.

Näistä osasista on rakennettu myös Psygnosiksen julkaisema WipeOut. Vuoden 2052 vauhdikasta lentourheilua kuvaava peli räväytti leukoja upealla 3D-grafiikallaan ja silkkisen pehmeällä ruudunpäivityksellään. Taustalla pauhasivat The Chemical Brothersin, Orbitalin ja Leftfieldin kaltaiset artistit (ainakin Euroopassa).

Pelin markkinointia, grafiikoita ja yleistä ilmettä suunnittelemaan palkattiin kuuluisa The Designers Republic –firma, joka oli tehnyt työtä suosittujen brändien ja yhtyeiden imagojen parissa. Koko peli oli siis rakennettu maasta taivaisiin vetoamaan nuoriin miehiin, jotka eivät normaalisti edes vilkaisisi videopeleihin päin. Kyyniseltä haiskahtava yritys toimi, sillä WipeOut oli jättimenestys.

Tarkkaavaiset lukijat ovat huomanneet, että tähän asti olen puhunut enimmäkseen WipeOutista tuotteena, enkä niinkään pelinä. Siihen on syynsä: WipeOut oli kyllä aikanaan vallankumouksellinen peli, mutta aika on ajanut siitä pahasti ohi.

Vuoden 2017 silmillä pelattuna sen kontrollit ovat turhan kiikkerät ja pelattavaa on kovin vähän. Vauhtia pelistä kyllä löytyy edelleen, ehkä liikaakin: tuntuu että esimerkiksi turbo-powerupin käyttö on hieman kuin ampuisi itseään jalkaan, sillä tyhjyydestä viime tinkaan eteen ilmestyvistä kurveista saa driftata aika fakiirina läpi, jos meinaa saada turbostaan jotain irti. Radat ovat kapeita ja ahtaita, alukset taas sangen suuria. Tämä toki näyttää hyvältä, mutta tarkoittaa myös sitä, että aseiden käyttö on aina hieman kaksipiippuista puuhaa. Okei, raketti osui viholliseen. Sitten vihollinen pysähtyi keskelle rataa ja törmäsin itse tähän. Hyöty? Vähäinen.

Ei WipeOut vieläkään surkea peli ole, mutta näin pitkän aikajakson päästä katsottuna on vaikea nähdä pelin lukuisien jatko-osien ja uusintaversioiden ohi. Ne kun tekevät samat asiat suunnattomasti paremmin ja ovat täten yhä kivampaa pelattavaa. Tämä ei toki vähennä WipeOutin merkitystä ja arvoa mitenkään. Päin vastoin. Peli aloitti pitkän ja yhä, yli 20 vuotta myöhemmin rakastetun, pelisarjan ja onnistui myymään vidopelit käsitteenä kokonaan uudelle pelaajaporukalle. Ei huonosti!

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä uudistuneessa Pelaajalehti.comissa joka lauantai!

Lisää luettavaa