Retrostelussa Wolfenstein 3D – natsiräiskintä rymisteli tiensä historian parhaiden pelien joukkoon / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa Wolfenstein 3D – natsiräiskintä rymisteli tiensä historian parhaiden pelien joukkoon

16.01.2021 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
3
Retrostelussa Wolfenstein 3D – natsiräiskintä rymisteli tiensä historian parhaiden pelien joukkoon

Wolfenstein 3D

Useiden vuosien ajan amerikkalainen id Software oli 3D-räiskintäpelien kiistaton kuningas. Jokaista firman peliä odotettiin miltei uskonnollisen hartauden kaltaisessa tilassa, eikä tuloksena usein ollut pettymyksiä. John Carmack, John Romero, Tom Hall ja muut id-veteraanit takoivat kuin liukuhihnalta uskomattoman hyviä ja näyttäviä pelejä.

Kaikki sai alkunsa vuonna 1992 julkaistusta Wolfenstein 3D:stä. Se ei suinkaan ollut id Softwaren ensimmäinen peli tai edes firman ensimmäinen hitti, mutta se oli se ensimmäinen todellinen peli-ilmiö, joka sai koko pelaavan maailman palvomaan firman nimeä.
Tämä ei ole mikään ihme, sillä Wolfenstein 3D oli aikanaan aivan ilmiömäinen peli. John Carmackin koodaama pelimoottori loihti ennennäkemättömän pehmeää ja aidon tuntuista 3D-grafiikkaa, mutta todellinen kruunujalokivi oli se pelillinen sisältö. Wolfenstein 3D kun oli ensimmäinen aito 3D-räiskintäpeli.

Kehitys käynnistyi vuotta aiemmin, kun pelimoottoriguru John Carmack lähti kehittelemään nopeaa 3D-pelimoottoria. Kokeilun tuloksena syntyivät Hovertank 3D ja Catacomb 3-D, jotka todistivat, että Carmackin ideat olivat toimivia. Nyt tarvittiin enää peli, joka ottaisi moottorista kaiken hyödyn irti. Tämä peli oli tietenkin Wolfenstein 3D.

Retrostelussa Wolfenstein 3D – natsiräiskintä rymisteli tiensä historian parhaiden pelien joukkoon

Koska kaikki id:n pelinkehittäjät olivat tuolloin nuoria miehiä, Wolfenstein 3D:n ideat löytyivät heidän omista kiinnostuksen kohteistaan. Tiimi halusi tehdä nopeatempoisen ja väkivaltaisen pelin, joka rikkoisi rajoja ja tabuja. Romero nappasi omasta pelihistoriastaan alkukantaisen Castle Wolfenstein -selviytymisseikkailun. Mitä jos ei tehtäisikään sitä suoraan uudestaan, vaan otettaisiin sama perusidea – pako natsien vankileiriltä – ja muutettaisiin se nopeatempoiseksi adrenaliinihipaksi?

Tuloksena oli peli, joka löi koko pelaavan maailman ällikältä siltä istumalta. Uskomattoman komeat grafiikat, digitoidut ääniefektit, runsas veri, seiniä koristavat natsiliput ja Hitlerin kuvat – Wolfenstein oli aivan ennennäkemätön peli. Se tuntui miltei kielletyltä hedelmältä. Voivatko pelit edes olla tällaisia? Onko tämä OK?

Vastaus oli yllättävän monessa paikassa ”ei”. Saksassa peli joutui välittömästi hallituksen hampaisiin, sillä hakaristit ja Hitlerin kuvat eivät olleet vielä vuonna 1992 hyväksyttäviä edes historiallisena viitemateriaalina. Nintendo halusi pelistä version tuoreelle Super Nintendo -konsolilleen, mutta ei todellakaan natsien ja veren kera. Niinpä sensuurin hammas puraisi peliä kunnolla. Jäljelle jäi Wolfenstein, josta oli viilattu kaikki rosot pois. Natsien sijaan pelissä tykitettiin kumoon fiktiivisen hallitsijavaltion robottisotilaita ja -rottia, eikä pelin lopussa odottanut suinkaan robottipukuun sonnustautunut Mecha-Hitler, vaan kovasti tätä muistuttava staatmeister, ”valtiojohtaja”. Hienovaraista.

Wolfenstein oli luonnollisesti jättihitti. Id Softwaren väki itse toivoi pelin tuottavan edes muutamia kymmeniä tuhansia, mikä meni pahasti alikanttiin. Jo ensimmäisen kuukauden myynnit toivat yksistään tiimille yli 100 000 taalan edestä rojalteja, eikä myyntitahti hidastunut merkittävästi useisiin vuosiin.

Retrostelussa Wolfenstein 3D – natsiräiskintä rymisteli tiensä historian parhaiden pelien joukkoon

Wolfensteinia myytiin ajan hengen mukaisesti shareware-pelinä. Sen ensimmäinen episodi oli ilmaislevitettävä ja loput osat sai ostettua itselleen muutamilla kympeillä. Malli toimi mainiosti, sillä sen avulla pelaajat pystyivät helposti kokeilemaan peliä ja näin vakuuttumaan itsekin sen laadusta. Vuonna 1992 peleistä ei mitään videoita latailtu, eikä kukaan pelannut niitä internetissä koko kansan iloksi, joten tällaiset tilaisuudet olivat sangen harvinaisia.

Vaikka Wolfensteinin suurin opetus pelimaailmalle on tietenkin se, että natsien tykittäminen kumoon on pahuksen hauskaa puuhaa, sillä oli paljon muutakin annettavaa. Sen kenttäsuunnittelu esimerkiksi oli aikaisekseen todella kehittynyttä, sillä kentät oli ladattu täyteen kätkettyjä osioita ja jopa täysin vaihtoehtoisia pelialueita. Esimerkiksi Wolfensteinin kaupallisen jatko-osan Spear of Destinyn ensimmäisessä kentässä voi halutessaan juosta suoraan kentän päättävälle hissille tai vaihtoehtoisesti etsiä avaimen, jolla saa avattua suureen ja vaihtoehtoiseen pelialueeseen johtavan oven. Ei vuonna 1992 tällaista missään räiskintäpeleissä tehty!

Ei olekaan ihme, että Wolfenstein on päätynyt vuosien varrella jos jonkinlaisille ”kaikkien aikojen parhaat pelit” -listoille, sillä se on monellakin tavalla vallankumouksellinen ja historiallinen pelijulkaisu.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.

Kommentit

Käyttäjän Hitman 47 kuva
Hitman 47

Hyvä peli 90 luvulta

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus

Commander Keen 4, 4D Sports Boxing ja Wolfenstein 3D oli kolme ekaa peliä mitä tuli nassikkana pelattua. Siitä se sitten lähti... for good or worse.

Käyttäjän Celoril kuva
Celoril

Huhhei! Siis aivan mielettömiä muistoja pelistä ja voi sitä pelaamisen määrää, jota tuli vietettyä tämän parissa. Sen aikaisilla putkinäytöillä alkoi kyllä myös sattumaan silmiin, jos pelisessiot venyivät liian pitkiksi, hehhehe.
Mutta äänimaisema on myös syöpynyt mieleen oviena avauksista, koirien haukuntaan ja natsien huudahduksiin. Ja tietenkin hippa itse Hitlerin kanssa oli kuumottavaa.

Nostoja