Retrostelussa World of Warcraft – et oikeasti halua pelata tätä peliä vuonna 2019

Lehtonen nappasi retrosteluun World of Warcraftin siinä alkuperäisessä muodossaan. Tule mukaan fiilistelemään!

21.8.2019 07:18

Kadotettua nuoruutta ei saa takaisin, eikä koettuja asioita kokemattomiksi

On vaikea uskoa, että World of Warcraft saavuttaa näillä hetkillä 15 vuoden iän. Vielä vaikeampi on nykyperspektiivistä muistaa tai käsittää, millainen kulttuurillinen ydinpommi se oli ilmestyessään.

Ennen World of Warcraftia MMO-pelit olivat hyvin pienen porukan juttu. Se ensimmäinen todella menestynyt EverQuest tavoitti parhaimmillaan 500 000 pelaajaa, ja tätä pidettiin käsittämättömänä lukuna, jota ei tultaisi ikinä ylittämään. World of Warcraft aloitti suoraan 1,5 miljoonalla pelaajalla.

Muistan yhä elävästi ne World of Warcraftin ilmestymisen jälkeiset hetket, jolloin peliin törmäsi mitä ihmeellisemmissä paikoissa. Kun kävelimme Kupittaan futiskentältä höntsäpelin jälkeen takaisin pyörillemme, pari TPS:n junnupelaajaa puheli oman kenttänsä laidalla venytellessään WoWista. Elokuvissa eteemme istui hyvin trendikkäästi pukeutunut noin 30-vuotiaiden sekaporukka, jossa puhuttiin innokkaasti World of Warcraftista. Lääkärillä verikokeeseen mennessäni kuulin kun joku lääkäri puhui kännykkäänsä World of Warcraftista.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Nämä olivat vuonna 2004 aivan käsittämättömiä kokemuksia, sillä vaikka pelaaminen oli jo tuolloin paljon laajemman porukan hupia kuin vielä vuosikymmentä aiemmin, joku PC:n nettiroolipeli ei todellakaan ollut sellainen peli, josta odottaisi kuulevansa trendikkäiltä nuorilta aikuisilta, lääkäreiltä tai muilta … no, oikeilta ihmisiltä.

Nykyään Fortnite-starojen pyöriessä milloin missäkin uutislähetyksessä ja keskusteluohjelmassa tämä kaikki on toki miltei arkipäiväistä, mutta vuonna 2004 mikään peli ei ollut päässyt lähellekään sitä yleistä näkyvyyttä tai populaarikulttuurillista asemaa, jonka World of Warcraft saavutti.

World of Warcraftin suosion salaisuudet ovat yhdistelmä jälkikäteen ilmiselvältä vaikuttavia ratkaisuja, sekä ehkä osittain hyvää tuuria. Vaikka alkuperäinen World of Warcraft onkin nykysilmin tarkasteltuna alkeellinen, tuskallisen hidastempoinen ja ominaisuuksiltaan puutteellinen peli, vuonna 2004 se oli vallankumous.

Sen pelaaminen oli muihin MMO-peleihin verrattuna kuin juhlaa. Siinä oli oikeita tehtäviä! Niistä sai varusteita! Käyttöliittymää oli mukava käyttää! Se sisälsi jännittäviä luolastoja, tarinoita, tehtäväketjuja ja ties mitä muuta. Kyllä, tämä kaikki oli MMO-peleissä ennennäkemätöntä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Tämä ei tietenkään ollut sattumaa, sillä juuri tämähän oli Blizzardin tavaramerkki: otetaan idea, jonka joku muu on toteuttanut vähän sinne päin, ja hiotaan se huippuunsa. Tehdään siitä näyttävämpi, sujuvampi ja hauskempi kuin esikuvissa ja näin syödään idean keksineiden tyyppien lounas näiden naaman edestä.

John Staatsin mainio kirja, World of Warcraft Diary, pureutuu pelin kehitysvaiheisiin ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille pelin kehityksestä kiinnostuneille, sillä kirjan perusteella World of Warcraftin kehitysjakso oli melkoinen kuolemanmarssi, jossa palaset loksahtelivat paikalleen vasta aivan loppumetreillä, ja kehitystiimi teki vuosien ajan työtä luottaen siihen, että lopulta kaikki toimisi kokonaisuutena.

Valtavan suosion syyt ovat silti todennäköisesti myös Blizzardille pienoinen mysteeri. Jotenkin World of Warcraftista vain tuli se syksyn 2004 zeitgeist-peli. Se saavutti sen kuuluisan kriittisen massan suosiota ja näkyvyyttä, jotta ilmiöstä tuli itseään ruokkiva noidankehä. World of Warcraft oli kaikkien huulilla, joten yhä useampi kuuli siitä, kokeili sitä, ja puhui siitä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Monien muiden tavoin hurahdin myös itse World of Warcraftiin totaalisesti. Valitsin ensimmäiseksi hahmoluokakseni Warlockin, koska halusin olla pimeyden voimia hallitseva paha luurankovelho. Olin jotenkin onnistunut missaamaan Warcraft III:n pelaamisen, joten minulta puuttui suuri osa World of Warcraftin taustatarinasta, mikä ei menoa haitannut. Muistan kävelleeni silmät ymmyrkäisinä Lordaeronissa, joka tuntui silloin upealta ja täynnä salaisuuksia olevalta pelimaailmalta.

Monen muun tavoin harhauduin hieman reitiltä ja vaelsin vahingossa Western Plaguelandsiin, jossa minua odottivat surullisen kuuluisat Surprise Spider ja Welcome Bear: tie noin 8. kokemustason nyyppäalueelta 50. tason alueelle oli aivan apposen auki, mutta alueiden välisen rajan yli käveltyään pelaajat päätyivät lähelle 50. tason hämähäkkiä ja karhua, jotka tietenkin kävivät saman tien kimppuun ja murhasivat luurankoparkani sekunnissa.

Tällaiset kokemukset värittivät muutenkin ensimmäisiä pelipäiviäni. Kukaan alkuperäistä WoWia pelannut ei varmasti ole unohtanut Sons of Arugaleja, jälleen nyyppäalueilla vaeltavia kivikovia eliittihirviöitä, jotka yllättäen hyppäsivät puskan takaa varomattoman pelaajan kimppuun ja murhasivat tämän hetkessä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Pelaaminen oli uskomattoman jännittävää ja kiehtovaa, koska emme tienneet pelistä mitään. Muistan elävästi miten ensimmäisellä PVP-alueella joku varoitteli alueen chattikanavalla nähneensä ratsailla olevan alliancen paladiinin alueella. Ajatus vihollispelaajan kohtaamisesta ja PVP:stä sai minut niin täyteen pelonsekaista adrenaliinia, että kirjaimellisesti tärisin kuin horkkatautinen näppäimistöni ääressä.

Monen muun tavoin löysin World of Warcraftista myös paljon ystäviä. Perustimme Something Awful -keskustelufoorumin porukoiden kanssa oman killan, jonka kautta solmin sellaisia ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat vielä nykyäänkin siitä huolimatta, että en ole monia näistä WoW-kavereistani koskaan edes livenä tavannut.

Nämä World of Warcraftin ensimmäiset kuukaudet, ja se ensimmäinen matka 60. tasolle, ovat minulle – ja varmasti monelle muullekin – hyvin rakkaita muistoja. Niin monipuolisia ja näyttäviä kuin vuoden 2019 World of Warcraftin luolastot, maisemat ja raidit ovatkin, ne eivät kokemuksellisena pärjää sille ensimmäiselle Ragefire Chasm -luolastolleni, tai sille ensimmäiselle kerralle, jolloin istuin Orgrimmarissa talon katolla katselemassa alkeellista, mutta aikanaan niin upeaa auringonnousua.

Ne olivat niitä ensimmäisiä, neitseellisiä kokemuksia. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Tämä on myös syy sille, miksi World of Warcraft Classic ei minua niinkään innosta. Vaikka se olisi mekaniikoiltaan ja sisällöltään prikulleen sama peli kuin alkuperäinen World of Warcraft, ne kokemukset eivät enää ole uusia. Vuosi ei ole enää 2004, enkä minä ole enää samassa elämäntilanteessa, tai välttämättä edes sama minä.

Tiimalasin hiekkaa ei saa pakotettua ylöspäin, eikä kadonnutta nuoruutta takaisin. Tämän ovat huomanneet lukemattomat keski-ikäiset Porschen ostajat, ja sama tajuaminen on edessä myös World of Warcraft Classicin ääressä. Silloin jäljelle jää vain peli, joka vuonna 2004 oli vallankumouksellinen, mutta vuonna 2019 tuntuu auttamatta vanhanaikaiselta ja pahimmassa tapauksessa vielä vesittää ne alkuperäiset muistot.

Ei kiitos.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä mies voisi seuraavaksi ottaa retrosteluun!

Lisää luettavaa