Retrostelussa World of Warcraft – et oikeasti halua pelata tätä peliä vuonna 2019 / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa World of Warcraft – et oikeasti halua pelata tätä peliä vuonna 2019

17.08.2019 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
20
World of Warcraft, Vanilla WoW, Retostelu

Kadotettua nuoruutta ei saa takaisin, eikä koettuja asioita kokemattomiksi

On vaikea uskoa, että World of Warcraft saavuttaa näillä hetkillä 15 vuoden iän. Vielä vaikeampi on nykyperspektiivistä muistaa tai käsittää, millainen kulttuurillinen ydinpommi se oli ilmestyessään.

Ennen World of Warcraftia MMO-pelit olivat hyvin pienen porukan juttu. Se ensimmäinen todella menestynyt EverQuest tavoitti parhaimmillaan 500 000 pelaajaa, ja tätä pidettiin käsittämättömänä lukuna, jota ei tultaisi ikinä ylittämään. World of Warcraft aloitti suoraan 1,5 miljoonalla pelaajalla.

Muistan yhä elävästi ne World of Warcraftin ilmestymisen jälkeiset hetket, jolloin peliin törmäsi mitä ihmeellisemmissä paikoissa. Kun kävelimme Kupittaan futiskentältä höntsäpelin jälkeen takaisin pyörillemme, pari TPS:n junnupelaajaa puheli oman kenttänsä laidalla venytellessään WoWista. Elokuvissa eteemme istui hyvin trendikkäästi pukeutunut noin 30-vuotiaiden sekaporukka, jossa puhuttiin innokkaasti World of Warcraftista. Lääkärillä verikokeeseen mennessäni kuulin kun joku lääkäri puhui kännykkäänsä World of Warcraftista.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Nämä olivat vuonna 2004 aivan käsittämättömiä kokemuksia, sillä vaikka pelaaminen oli jo tuolloin paljon laajemman porukan hupia kuin vielä vuosikymmentä aiemmin, joku PC:n nettiroolipeli ei todellakaan ollut sellainen peli, josta odottaisi kuulevansa trendikkäiltä nuorilta aikuisilta, lääkäreiltä tai muilta ... no, oikeilta ihmisiltä.

Nykyään Fortnite-starojen pyöriessä milloin missäkin uutislähetyksessä ja keskusteluohjelmassa tämä kaikki on toki miltei arkipäiväistä, mutta vuonna 2004 mikään peli ei ollut päässyt lähellekään sitä yleistä näkyvyyttä tai populaarikulttuurillista asemaa, jonka World of Warcraft saavutti.

World of Warcraftin suosion salaisuudet ovat yhdistelmä jälkikäteen ilmiselvältä vaikuttavia ratkaisuja, sekä ehkä osittain hyvää tuuria. Vaikka alkuperäinen World of Warcraft onkin nykysilmin tarkasteltuna alkeellinen, tuskallisen hidastempoinen ja ominaisuuksiltaan puutteellinen peli, vuonna 2004 se oli vallankumous.

Sen pelaaminen oli muihin MMO-peleihin verrattuna kuin juhlaa. Siinä oli oikeita tehtäviä! Niistä sai varusteita! Käyttöliittymää oli mukava käyttää! Se sisälsi jännittäviä luolastoja, tarinoita, tehtäväketjuja ja ties mitä muuta. Kyllä, tämä kaikki oli MMO-peleissä ennennäkemätöntä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Tämä ei tietenkään ollut sattumaa, sillä juuri tämähän oli Blizzardin tavaramerkki: otetaan idea, jonka joku muu on toteuttanut vähän sinne päin, ja hiotaan se huippuunsa. Tehdään siitä näyttävämpi, sujuvampi ja hauskempi kuin esikuvissa ja näin syödään idean keksineiden tyyppien lounas näiden naaman edestä.

John Staatsin mainio kirja, World of Warcraft Diary, pureutuu pelin kehitysvaiheisiin ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille pelin kehityksestä kiinnostuneille, sillä kirjan perusteella World of Warcraftin kehitysjakso oli melkoinen kuolemanmarssi, jossa palaset loksahtelivat paikalleen vasta aivan loppumetreillä, ja kehitystiimi teki vuosien ajan työtä luottaen siihen, että lopulta kaikki toimisi kokonaisuutena.

Valtavan suosion syyt ovat silti todennäköisesti myös Blizzardille pienoinen mysteeri. Jotenkin World of Warcraftista vain tuli se syksyn 2004 zeitgeist-peli. Se saavutti sen kuuluisan kriittisen massan suosiota ja näkyvyyttä, jotta ilmiöstä tuli itseään ruokkiva noidankehä. World of Warcraft oli kaikkien huulilla, joten yhä useampi kuuli siitä, kokeili sitä, ja puhui siitä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Monien muiden tavoin hurahdin myös itse World of Warcraftiin totaalisesti. Valitsin ensimmäiseksi hahmoluokakseni Warlockin, koska halusin olla pimeyden voimia hallitseva paha luurankovelho. Olin jotenkin onnistunut missaamaan Warcraft III:n pelaamisen, joten minulta puuttui suuri osa World of Warcraftin taustatarinasta, mikä ei menoa haitannut. Muistan kävelleeni silmät ymmyrkäisinä Lordaeronissa, joka tuntui silloin upealta ja täynnä salaisuuksia olevalta pelimaailmalta.

Monen muun tavoin harhauduin hieman reitiltä ja vaelsin vahingossa Western Plaguelandsiin, jossa minua odottivat surullisen kuuluisat Surprise Spider ja Welcome Bear: tie noin 8. kokemustason nyyppäalueelta 50. tason alueelle oli aivan apposen auki, mutta alueiden välisen rajan yli käveltyään pelaajat päätyivät lähelle 50. tason hämähäkkiä ja karhua, jotka tietenkin kävivät saman tien kimppuun ja murhasivat luurankoparkani sekunnissa.

Tällaiset kokemukset värittivät muutenkin ensimmäisiä pelipäiviäni. Kukaan alkuperäistä WoWia pelannut ei varmasti ole unohtanut Sons of Arugaleja, jälleen nyyppäalueilla vaeltavia kivikovia eliittihirviöitä, jotka yllättäen hyppäsivät puskan takaa varomattoman pelaajan kimppuun ja murhasivat tämän hetkessä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Pelaaminen oli uskomattoman jännittävää ja kiehtovaa, koska emme tienneet pelistä mitään. Muistan elävästi miten ensimmäisellä PVP-alueella joku varoitteli alueen chattikanavalla nähneensä ratsailla olevan alliancen paladiinin alueella. Ajatus vihollispelaajan kohtaamisesta ja PVP:stä sai minut niin täyteen pelonsekaista adrenaliinia, että kirjaimellisesti tärisin kuin horkkatautinen näppäimistöni ääressä.

Monen muun tavoin löysin World of Warcraftista myös paljon ystäviä. Perustimme Something Awful -keskustelufoorumin porukoiden kanssa oman killan, jonka kautta solmin sellaisia ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat vielä nykyäänkin siitä huolimatta, että en ole monia näistä WoW-kavereistani koskaan edes livenä tavannut.

Nämä World of Warcraftin ensimmäiset kuukaudet, ja se ensimmäinen matka 60. tasolle, ovat minulle – ja varmasti monelle muullekin – hyvin rakkaita muistoja. Niin monipuolisia ja näyttäviä kuin vuoden 2019 World of Warcraftin luolastot, maisemat ja raidit ovatkin, ne eivät kokemuksellisena pärjää sille ensimmäiselle Ragefire Chasm -luolastolleni, tai sille ensimmäiselle kerralle, jolloin istuin Orgrimmarissa talon katolla katselemassa alkeellista, mutta aikanaan niin upeaa auringonnousua.

Ne olivat niitä ensimmäisiä, neitseellisiä kokemuksia. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä.

Retrostelu, World of Warcraft, Vanilla WoW

Tämä on myös syy sille, miksi World of Warcraft Classic ei minua niinkään innosta. Vaikka se olisi mekaniikoiltaan ja sisällöltään prikulleen sama peli kuin alkuperäinen World of Warcraft, ne kokemukset eivät enää ole uusia. Vuosi ei ole enää 2004, enkä minä ole enää samassa elämäntilanteessa, tai välttämättä edes sama minä.

Tiimalasin hiekkaa ei saa pakotettua ylöspäin, eikä kadonnutta nuoruutta takaisin. Tämän ovat huomanneet lukemattomat keski-ikäiset Porschen ostajat, ja sama tajuaminen on edessä myös World of Warcraft Classicin ääressä. Silloin jäljelle jää vain peli, joka vuonna 2004 oli vallankumouksellinen, mutta vuonna 2019 tuntuu auttamatta vanhanaikaiselta ja pahimmassa tapauksessa vielä vesittää ne alkuperäiset muistot.

Ei kiitos.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä mies voisi seuraavaksi ottaa retrosteluun!

Kommentit

Käyttäjän Samirai kuva
Samirai

Itsekin launchissa warlockia mainanneena en muista että olisin koskaan pystynyt summonoimaan luurankoja... Muuten olen tekstin kanssa samaa mieltä, eli en ole kokeilemassa classicia koska tiedän että tämänhetkinen minä tuskin saa siitä mitään irti ja ne nostalgiset muistot saattaisi pian tahriintua

Käyttäjän Lahis kuva
Lahis
Lainaus Samirai

Itsekin launchissa warlockia mainanneena en muista että olisin koskaan pystynyt summonoimaan luurankoja... Muuten olen tekstin kanssa samaa mieltä, eli en ole kokeilemassa classicia koska tiedän että tämänhetkinen minä tuskin saa siitä mitään irti ja ne nostalgiset muistot saattaisi pian tahriintua

Warlock ei summonaa luurankoja.

Warlock ON luuranko.

IMAGE(https://i.imgur.com/kLGlatU.png)

Ja kyllä tuota Classiccia tulee mätettyä. Testeissä tuli jo sen verta hyvät fiilikset kankeudesta huolimatta tai juurikin sen takia.

Käyttäjän Heppulinen kuva
Heppulinen
Lainaus Lahis

Warlock ei summonaa luurankoja.

Warlock [b]ON[/b] luuranko.

Human, Gnomes, Orcs ja Undead. Ei noista taida olla kuin yksi luuranko :p

Käyttäjän Boblick kuva
Boblick

Miikka Lehtosella on nyt hiukan mennyt ohi mikä siinä Classicissa viehättää. Se ei ole se kadonneen nuoruuden etsiminen, vaikka peli varmasti hyviä muistoja monelle palauttaakin mieleen, vaan se, että nyky MMO-pelit ovat mukavuuden haluissaan ja helppoudessaan unohtaneet kaiken haasteen ja saavutuksen kokemisen. Nykyään vaan paahdetaan mahdollisimman äkkiä sinne maksimitasolle, että peliä voi vihdoin alkaa pelaamaan ja siitä nauttimaan. On "gps-nuolet" ja muut helpotukset, millä MMO-peleistä on tehty niin helppoja ja vaivattomia, että mitään mitä pelissä tekee ei tuo minkäänlaista tyydytystä, ei ainakaan ennen kuin pääsee sinne end gameen.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus Boblick

Miikka Lehtosella on nyt hiukan mennyt ohi mikä siinä Classicissa viehättää. Se ei ole se kadonneen nuoruuden etsiminen, vaikka peli varmasti hyviä muistoja monelle palauttaakin mieleen, vaan se, että nyky MMO-pelit ovat mukavuuden haluissaan ja helppoudessaan unohtaneet kaiken haasteen ja saavutuksen kokemisen. Nykyään vaan paahdetaan mahdollisimman äkkiä sinne maksimitasolle, että peliä voi vihdoin alkaa pelaamaan ja siitä nauttimaan. On "gps-nuolet" ja muut helpotukset, millä MMO-peleistä on tehty niin helppoja ja vaivattomia, että mitään mitä pelissä tekee ei tuo minkäänlaista tyydytystä, ei ainakaan ennen kuin pääsee sinne end gameen.

No itse voin sanoa aikoinaan "vanillaa" 2 vuotta pelanneena että itseäni ei hirveästi huvita ajatus jälleen niiden samojen vanhojen, itseääntoistavien tehtävien grindaamisesta ja muutenkin huomattavasti tylsemmän Azerothin jälleennäkemisestä.

Ehkä juuri tälle nyky-WoWiin kyllästyneelle pelaajakunnalle WoW Classic saattaa "haastavuudessaan" maistua (sekä niille jotka eivät alkuperäistä versiota Azerothin maailmasta ikinä ehtineet näkemään), mutta itse en näe mitään viehättävää tai jännittävää siinä pre-Cataclysm maailmassa jota tuli nähtyä aivan tarpeeksi niiden 2 vuoden aikana jolloin peliä aktiivisesti pelasin.

Mutta itse olenkin enemmän tällainen Warcraftin loresta kiinnostunut nörtti, johon iski huomattavasti paremmin se versio pelin ensimmäisistä alueista jollaiseksi Blizzard ne muutti Cataclysmin myötä. Se ero juonenkuljetuksen ja mielenkiintoisten tehtävien osalta on vanillan ja post Cataclysmin välillä kuin yöllä ja päivällä.

Ja itse voin myös sanoa että ei se "vanilla" WoWin perus pelaaminen juuri sen haastavammalta/vaikeammalta silloin aikoinaan tuntunut. Tottakai jotkin tehtävät vaativat tyylin toisen pelaajan avuksi ja raid-luolastojen läpäämisestä oli turha kuvitella ilman osaavaa porukkaa, mutta tuo että itse hahmon levuttaminen olisi jotenkin oleellisesti ollut haastavampaa on kyllä täyttä roskaa. Hitaampaa ja tylsempää se toki oli, paitsi silloin pelin ensimmäisinä kuukausina kun kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä.

Eli täysin samaa mieltä Lehtosen kanssa, olihan WoW vallankumous vuonna 2005 (kun EU julkaisu tapahtui), mutta en enää nykypäivänä koskisi siihen pitkällä tikullakaan, tuo pelin vanhanakaisuus ja ns "haastavuus" ei vetoa minuun millään tasolla. Itselleni se on tänä päivänä vain tylsempi ja ankeampi versio jonka kuuluu jäädä sinne historiaan. Nyky WoW sentään hieman houkuttelisi vielä mukaansa , mutta kun peleistä ei muutenkaan ole pulaa ja päinvastoin aika ei tahdo kaiken pelaamisen riittää, niin tuskimpa enää WoWille tai yhdellekkään muulle MMO:lle tulen enää aikaani uhraamaan.

Eli vaikka kuinka yrittäisin, niin en pysty ymmärtämään niitä jotka sanovat että "vanillan aikaan kaikki oli paremmin". Itselläni lähinnä pulpahtavat mieleen kaikki ne pelin ärsyttävyydet joiden takia alunperin kyllästyin koko hommaan, kuten LFG/LFM viestien spämmääminen kaupungeissa sen tankin tai healerin löytämisen toivossa. Tiedä montako tuntia pelistä käytin tuohohonkin. Ja sitten vielä jotkut teistä vanillaan hurahtaneista sanovat että "tuo oli sitä sosiaalista kanssakäymistä joka teki WoWista aikoinaan paremman"....Voin sanoa että yhtäkään noista pelaajista joiden kanssa instansseja tein ei kiinnostanut sen paremmin jutella pehmeitä, sitä varten olivat ja ovat vieläkin killat olemassa.

Käyttäjän Nelia19 kuva
Nelia19
Lainaus Balnazzard

Mutta itse olenkin enemmän tällainen Warcraftin loresta kiinnostunut nörtti, johon iski huomattavasti paremmin se versio pelin ensimmäisistä alueista jollaiseksi Blizzard ne muutti Cataclysmin myötä. Se ero juonenkuljetuksen ja mielenkiintoisten tehtävien osalta on vanillan ja post Cataclysmin välillä kuin yöllä ja päivällä.

Itse kuulun aikalailla samaan kuppikuntaan. Yksi syy miksi nykyinen WoW kiinnostaa minua edelleen on se että yksinkertaisesti haluan nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaikka käsikirjoituksen tasosta voi olla montaa mieltä, niin kyllä minusta on ihanaa seurata tarinan suuntia. Ja vaikka spoilerit ovat aina tiedossa etukäteen, on niiden kokeminen pelissä silti aina yhtä kivaa. Minua vain yksinkertaisesti vetää puoleensa WoW-lore.

Classicia jo kokeilin ja kyllähän se tuntuu hauskasti "uudelta" ja erilaiselta sekä pikkuisen tutulta. Aloitin varsinaisesti pelaamaan aktiivisesti vasta ennen Legionia, mutta aikoinaan pelasin myös muutaman viikon juuri ennen WoTLK:n julkaisua, joten täysin tuntematon vanha WoW ei minulle ole. (Muistan kuuluisat Barrens chatin ja Mankirkin vaimon, ikävä kyllä.) On hauska kokea alueet alkuperäisessä muodossaan myös niissä paikoissa joissa en silloin käynyt. Pientä nostalgiaa on siis myös mukana, mutta loppujen lopuksi Classic kuitenkaan ei tule syrjäyttämään nykyistä WoWia. Kyllästyin peliin silloin enkä päässyt lopulta 30-tasoa kauemmas, joten kyllä tuossa nyky-WoWissa on jotain joka minua enemmän viehättää. Siinä sivussa Classic on kuitenkin kiva lisä ja hyvä juttu niille jotka sen pariin ovat oikeasti kaivanneet.

Olen samaa mieltä että niitä kultaisia muistoja ei voi ikävä kyllä enää kokea uudelleen, ja tämä koskee kaikkia pelejä. Mutta vaikka tuskin Classic samanlaista ikimuistettavaa kokonaisuutta yhteisönä kykenee enää luomaan niin eiköhän se kuitenkin auta luomaan uusia muistoja. Kunhan muistaa että 2004-2005 on ollutta ja mennyttä, niin en näe mitään syytä miksei Classicin parissa voi viettää ratkiriemukkaita hetkiä tänäänkin. Osa vanhan WoWin taikaa tuntui olevan että siinä nimenomaan luotiin omat seikkailunsa.

Käyttäjän Lahis kuva
Lahis
Lainaus Heppulinen

Human, Gnomes, Orcs ja Undead. Ei noista taida olla kuin yksi luuranko :p

Tässä tapauksessa nyt kyse kuitenkin oli selkeästi UDsta kun mainittiin tuo Plaguelandsin Welcome Bearikin.

Käyttäjän mur72 kuva
mur72

Jos aloitti juuri ennen WotLK julkaisua, ei Barrens chätti ole todellakaan tuttu.

Tuo Vanilja ei myöskään ole se ankein alkuperäinen julkaisu, vaan vuoden päivitykset nähnyt versio, joka vieläpä aika nopealla tahdilla päivitetään WoWin kunnian aikaan, eli 0,5 pätchiin. Se oli oikeasti hienoa aikaa, ennenkuin TBC julkaistiin ja häiritsi kokemusta. WotLK sitten pilasikin pelin aivan totaalisesti, kun instansseissa mentiin AoE'llä ja dorkailulla! Scholo, Strat, BRD olivat oikeasti hienoja paikkoja, joissa oli pakko käyttää crowdcontrollia ja olla muutenkin perillä roolistaan.

Nelia19 kirjoituksesta päättelen, että henkilö ei ole koskaan juuri levelöinyt, vaan mahdollisesti sittemmin käyttänyt laajennuksien mahdollisuutta nostaa hahmo heti isolle tasolle ja liittynyt raidikiltaan. Halveksun tuota suunnattomasti. Et voi kutsua itseäsi WoW-pelaajaksi ollenkaan.

Käyttäjän mur72 kuva
mur72

Vaniljaan hyppääville pari neuvoa, paitsi jos haluat grindata maksimitasolle heti.
Tee hahmo, jonka pelaamisesta uskot eniten nauttivasi soolona ja aloita. Pelaa hahmo jonnekin 10-15 tason välille. Ota tälle hahmolle keräystaidot. Säilytä vihreät kamat ja lähetä osa seuraajalle.
Tee uusi hahmo, pelaa tämäkin 10-15 tasolle, tällä hahmolla voi jo olla valmistustaito, mutta keräystaidot ovat hyödyllisempiä.
Tee kolmas hahmo, tämä on päähahmosi. Lähetä hahmoilta 1 ja 2 hänelle sopivat säästetyt vihreät tavarat. Levelaa helposti. Tällä hahmolla on syytä olla taidot, jotka maksimitasolla antavat parhaat edut vain käyttäjälleen. Leveloi taas 10-15 tasolle.
Palaa ykköshahmoon, jolla on nyt lepuutettua expaa. Leveloi lisää, toista kamojen lähetys. Sama Kakkosella ja Päähahmo perässä.
Tee jossain vaiheessa neljäs hahmo sen mukaan mitä kaikkea karkkia pystyt sille lähettämään. Itse olen käyttänyt tätä neljättä hahmoa warsonggulchissa hauskuutteluun ja usein ottanut engineeringin taidoista. (koska se on hulppean hauskaa pvp'ssä) Leveloinnilla ei ole mikään kiire ja usein jään tasoille 18, 28, 38 jne. pitämään hauskaa pvp'ssä.

Lepoexpa, raaka-aineiden myynti ja epäsopivien esineiden luovutus alaspäin ketjua ovat tämän minun mallini avaimet.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

En ole pelannut koskaan WoW:ia, mutta tuohon, että klassikkopeliä ei uskalla kokeilla, ”ettei mene muistot pilalla” ottaisin vähän kantaa.

Tätä toistellaan papukaijana, mutta väitän, ettei tässä ajatuksessa ole edes totuuden siementä mukana. Monta lapsuuden ja nuoruudensuosikkia on tullut testattua vuosia myöhemmin ja moni on osoittautunut jopa pelikevottomaksi, mutta ei se mitään muistoja ole päässäni ylikirjoittanut.

Mikä idea tässä edes on? Siis jos peli tuntuu nyt 15 vuotta myöhemmin huonolta, niin sekö tarkoittaa, että sen täytyi olla huono myös 15 vuotta sitten ja siten silloin aikanaan peliin laitetut kymmenet, sadat tai tuhannet tunnit olisi jotenkin hukkaan heitetty? En ymmärrä...

Päin vastoin nykystandardeilla huonokin peli palauttaa aina ne hyvät muistot mieleen ja kokemus on aina todella kiehtova, vaikkei kokonaista uusintakierrosta jaksaisikaan vetää. Monen kankean pelin kohdalla tulee pikemminkin ylpeä tunne siitä, miten silloin penskana on riittänyt kärsivällisyys ja keskittyminen tällaisen opettelemiseen, vaikka välttämättä ei ole vielä edes osannut englantia. Yrityksen ja erehdyksen kautta. Sitten taas kun löytää jonkun helmen, joka on kestänyt aikaa erinomaisesti, niin siitä sitä riemua vasta irtoaakin.

Tämä ”muistojen tahriintuminen” lienee yksi sellaisia lausahduksia, joista on tullut ”totuus” ihan vaan siksi, että sitä toistellaan niin antaumuksella.