Yksi pelisarja on jo vuodesta 1995 lähtien piristänyt suunnilleen kaikkia illanistujaisia, kissanristiäisiä, laniviikonloppuja ja ties mitä muita tilaisuuksia, joissa enemmän kuin yksi kaveriporukan jäsen osuu samalle paikalle samaan aikaan: Worms.
Brittiläisen Team 17:n kehittämä ja julkaisema peli oli paljon velkaa Scorched Earthin ja gorillas.basin kaltaisille niin sanotuille tykistöpeleille, joiden idea oli simppeli: ammutaan vihollisia, mutta hankalan kautta. Ammuksille annetaan kulma ja lähtönopeus, ja sitten toivotaan että ne osuvat oikeaan paikkaan. Tuuli muuttuu joka kierroksella vaikuttaen näin kranaattien lentoon ja hankaloittaen menoa.
Wormsin kuningasidea oli kaksinkertainen. Ensinnäkin pelin pääosaan pistettiin söpöt ja sympaattiset kastemadot. Lisäksi niille annettiin käyttöön toinen toistaan erikoisempia aseita.
Meikäläisen – ja monen muun – mielestä Worms saavutti tieteellisen huipentumansa vuoden 1999 Worms: Armageddonin myötä, sillä se on se versio, jota pelistä pelattiin useiden vuosien ajan uudelleen ja uudelleen.
Worms: Armageddon on miltei suoraa jatkoa vuoden 1997 Worms 2:lle, sillä molemmissa peleissä on yhtenäinen, paljon ensimmäistä peliä sarjakuvamaisempi grafiikkatyyli. Madot olivat megasymppiksiä ja ainakin minulle teki aina kovin pahaa kun matoparat vaikka lensivät jorpakkoon ja hukkuivat sinne.
Pelaaminen on simppeliä ja riemukasta. Ideana todellakin on yrittää osua alkeellisen fysiikkamallin avulla lentävillä singon ammuksilla, kranaateilla, molotovin cocktaileilla ja muilla aseilla vihollistiimin matoihin. Kentät ovat todella mielikuvituksellisia ja madot voivat taistella vaikka jättikokoisten keittiökalusteiden keskellä. Kaikki maasto on tietenkin hajoavaa, joten sivuosumat romuttavat maastoa ja avaavat lisää tilaa madoille myllertää, tai vaikka kaivautua maan syveen piiloon vihollistulelta.
Asevalikoimasta löytyy perustason kaman ohella aika korkealentoista kamaa, kuten Street Fighter II:sta lainattu ”Dragon Fist”, eli Ryun ja Kenin shoryuken-isku. Tai miten olisi superlammas, joka pomppii esteiden yli ennen räjähtämistään? Tai Monty Pythonista tuttu Antiokian pyhä käsikranaatti? Tai vaikkapa eläkeläismummo, joka hitaasti köpöttää mutisten ja kaikkea paheksuen kohti vihollisia ennen räjähdystään?
Koska aseet ovat tuhovoimaisia ja ennalta-arvaamattomia, Worms Armageddonissa vähintään puoli hupia tulee siitä, miten niillä saa pissittyä tehokkaasti vastustajiensa murokuppeihin, mutta vielä useammin omaansa. Jokaista hämmentävää ”tyyppi heilui ninjaköydellä kentän halki, pudotti dynamiitin keskelle vihollistiimiä ja heilui karkuun” -sankarisuoritusta kohti jokainen Worms-veteraani muistaa puoli tusinaa tapausta, jossa samainen mato lensi suoraan lähimpään jorpakkoon tai räjäytti puolet omasta tiimistään taivaan tuuliin vahingossa. Ja sitten nauretaan.
Upean pelikokemuksen viimeistelee vahva kustomointi. Myöhemmissä Wormseissa omien tiimien rakentelu meni suorastaan överiksi, mutta jo Worms Armageddonista löytyy tärkeimmät jutut. Ensin täytetään tiimi vaikka lähikepulan suosikkiannoksilla tai oman lehden toimittajlla, sitten katsotaan, miten Huttunen ja Kebab ranskalaisilla ottavat yhteen.
Kotimaisena superelementtinä Worms 2:sta lähtien sarjan madot on saanut myös puhumaan suomea – tai oikeammin savoa. Worms 2:n aikoihin Team 17:n äänisuunnittelijana toimi demoskenestä tuttu Björn Lynne, jolla oli vahvat kontaktit suomalaiseen Byterapers-demogruuppiin. Lynne kyseli, haluaisiko Byterapersissa vaikuttava – ja Pelaajaankin kirjoitteleva Jukka O. Kauppinen – tehdä peliin suomalaiset puheet ja nehän tehtiin. Koska Byterapersin juuret ovat kaukana Savon syövereissä, tietenkin myös madot kuulostavat kuin suoraan Iisalmen toreilta repäistyiltä. Mahtavaa!
Worms-pelit ovat puhdasta kaaosta, riemua ja pelaamisen iloa. Vuosien ajan Worms Armageddon oli se sarjan paras peli, koska Team 17 keskittyi huonoihin 3D-yrityksiin. Onneksi lopulta järjen valo taas paistoi myös Englannissa, sillä myöhemmät julkaisut – kuten vaikka Worms Reloaded ja Worms: WMD – ovat taas tarjonneet uudempaa ja toimivampaa matoilua.
Mutta Armageddonin muistoja ei meiltä vie kuin aika.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!