Retrostelussa Zelda II: The Adventure of Link – kuka tilasikaan Zelda-tasohyppelyn? / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa Zelda II: The Adventure of Link – kuka tilasikaan Zelda-tasohyppelyn?

20.04.2019 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
6
Zelda II: The Adventure of Link

The Legend of Zelda -pelisarjaa on vuosien varrella syytetty turhasta kaavamaisuudesta, mikä on kyllä osittain ihan aiheellistakin. Toisaalta samalla pelisarja on kyllä myös kokeillut rohkeitakin ideoita jo heti toisesta osastaan lähtien.

Harva olisi nimittäin vuonna 1988 odottanut, että megasuositun The Legend of Zelda -pelin seuraaja olisi sivusta päin kuvattu tasoloikka, jossa lainailtiin ideoita edeltäjästä, sekä Japanissa aikanaan suosituista muista pelisarjoista.

Zelda II: The Adventure of Link onkin arvostetun pelisarjan musta lammas, ja helppo valinta listan viimeiseksi, kun sarjan pelejä pistetään paremmuusjärjestykseen.

Alkukeväästä Nintendo Switchin ilmaispelivalikoimaankin lisätty Zelda II on erikoinen tapaus, jota itse Shigeru Miyamotokin pitää hieman epäonnistuneena teoksena. Ristiriitainen maine on ihan ansaittu, sillä peli todellakin erottuu muista sarjansa julkaisuista, eikä aina positiivisesti. Peruselementit ovat toki tuttuja: pelaaja on vihreänuttuinen Link, jonka tehtävänä on pelastaa valtakunta ja Zelda-prinsessa koluamalla läpi luolastoja ja keräämällä niistä esineitä, jotka helpottavat tai suorastaan tekevät mahdolliseksi tarinassa etenemisen. Mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten suunnilleen loppuvatkin.

Zelda II: The Adventure of Link

Jo se, että pelattavuus on sivusta kuvattua tasoloikkaa yhdistettynä nopeatempoiseen ja todella haastavaan taisteluun riittää tuuppaamaan kauemmas ison osan sarjan faneista. Myös se, että Link ei kehity vahvemmaksi keräämällä hirveästi uusia kykyjä ja aseita, vaan kokemustasoja, on hyvin eriskummallista pelisarjassa. Tietyt hirviöt jakavat kuollessaan muutamia kokemuspisteitä, joita tarpeeksi kerättyään saa tehdä valinnan: haluaako lisää kestopisteitä, taikapisteitä vai hyökkäystehoa.

Niitä kaikkia tarvitaan, sillä Zelda II on turhauttavan vaikea peli. Se on täynnä kerrasta poikki -kuolemia, ja koska pelaajalla on vain rajattu määrä elämiä, niillä on myös oikeasti merkitystä. Taistelu ei myöskään ole varsinaisesti huikeaa. Kontrollit ovat hyvin rajoittuneet: Link osaa hypätä ja kyykistyä, sekä lyödä miekallaan. Niinpä esimerkiksi hirviöiden iskujen torjunta hoidetaan joko seisomalla tai kyykistymällä. Usein hirviöt ovat kuitenkin niin nopeita, että omissa kolisee väistämättä ja tiheään, ja harvat kestopisteet hupenevat nopeasti. Ei auta: Dark Soulsin hengessä on vain opeteltava pelaamaan.

Zelda II:n kenties paras ominaisuus on se, että se tuntuu eeppiseltä seikkailulta. Tarinan alkaessa pelaaja heitetään pihalle ikiuntaan uinuvan Zeldan temppelistä. Mihin sitten mennään? Sen saa itse päättää. Kartta on suuri ja sisältää kyliä, metsiä, luolastoja ja niin hirmuisesti salaisuuksia, että tätä juttua varten pelatessanikin löysin vielä muutamia kätkettyjä paikkoja, joiden olemassaolosta en tiennytkään. Kaikki tuntuu suuremmalta, vaikeammalta ja tavallaan myös kiehtovammalta kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Tämän voi huomata myös konkreettisesti, sillä koko ensimmäisen pelin kartta on jemmattu pieneksi osaksi uutta pelimaailmaa. Toki vähän yksinkertaistettuna, mutta viesti on selvä: katsokaa, miten suuri tämä toinen seikkailu onkaan!

En silti yritä väittää, että Zelda II on mitenkään erinomainen peli. Se ei oikeastaan ole välttämättä edes hyvä peli. Vaikka olen itse tahkonnut läpi sarjan kaikki pelit useita kertoja, Zelda II jää jotenkin hyllyyn pölyttymään, mikä kertonee jo paljon omasta suhtautumisestani siihen. Eikä Miyamoto ole väärässä sanoessaan, että kehitystiimi olisi voinut tehdä pelin suhteen enemmänkin. Mutta silti... jos lähdetään puhumaan rohkeista suunnanmuutoksista ja kokeiluista, Zelda II nousee helposti mieleen esimerkkinä ja tienraivaajana, jonka varjossa Wind Wakerin sarjakuvagrafiikat tai Breath of the Wildin avoimen maailman seikkailu ovat ehkä olleet helpompia ideoita myydä päättäjille.

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Ensimmäinen Zeldani, eikä todellakaan se paras osa tutustua sarjaan. :) Jäin tässä vaikeustason lisäksi pitkäksi aikaa jumittamaan joissakin puzzleissa ja ollessani usein aivan pihalla silloin 8-vuotiaana mihin edes seuraavaksi edetä. Pelin olen läpäissyt kerran ja yrittänyt palata sen pariin muutamaan otteeseen, mutta kiinnostus ei ole vain riittänyt paria luolastoa pidemmälle.

Peli on todella puuduttava ja vähän masentavakin kokemus mielestäni. Tavallaan soundtrackit ovat ihan hyvät, aika erikoiset Zeldaan, joista se luolastomusiikki jää päähän looppaamaan. Aargh! Oikeastaan myös open world theme kuin kylien teemamusakin soivat nyt kaikki päässäni. :)
Mielestäni kokemustasojen käyttö oli ihan mielenkiintoinen lisä, jota voisi käyttää jossakin tulevassa Zeldassa. Vaikeustasoltaan ylivoimaisesti haastavin Zelda, jossa sai usein kuunnella Ganonin naurua.

Kyllähän pelistä ovat "My name is Error" ja kylien tuhmat naiset jääneet mieleen, joiden luona suljettujen ovien takana parantavat Linkin mystisesti pelaajan katseilta piilossa. ;)

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Pidin tästä enemmän kuin ykkösestä ihan vain koska tässä oli tasohyppelyä. Vaikea se kyllä oli ja en kauhean pitkälle päässyt mutta tykkäsin silti.

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty

Pelasin tätä peliä ensin NES-emulaattorilla PC:llä, myöhemmin Gamecubella Zelda: Collector's Editionin muodossa. Peli on todellakin turhauttava, ei yhtä turhauttava kun ensimmäinen peli jota ei ilman walktroughta läpi pääse, mutta peli on suunniteltu niin että sitä ei ikinä päihitä kuolematta. Muistan että minun piti toistuvasti tappaa Link voidakseni palata vanhoille alueille grindaamaan vihollisia (jotka eivät respawnaa ennen kun olet menettänyt kaikki elämäsi ja joudut palaamaan alkuun valittuasi Contienuen) voidakseni ostaa uuden päivityksen, peli on niin vaikea että tarvitset jokaisen niistä ja kun kaikki on päivitetty tappiin, seuraava taso on ilmainen täyttö valitsemaasi stattiin.

Kun lopulta useiden kuolemien jälkeen kaikki luolastot on menty läpi ja pitää mennä viimeiseen temppeliin, peli on yksi kuolemanjuoksu. Usean saaren myötä pelimaailman alalaitaan jossa on pakollisia kanjoneita joissa viholliset viskoivat kiviä päälle toisten rynniessä vastaan, sekä laavavirtoja joissa hyppiminen venytetty niin pitkälle kun mahdollista, edes korkeushyppy-taialla ei näitä hyppyjä voi suorittaa turvallisesti, jos hyppäsit pikselinkin liian aikaisin liian vähällä vauhdilla, kuolema oli välitön ja anna kun sanon kokemuksella, sille magiapalkille olisi ollut parempaakin käyttöä kun tuhlata se niihin hyppytaikoihin. Vain kerran onnistuin hyppäämään virran yli ilman taikaa, se on niin käsittämättömän vaikea, näitä hyppyjä on kolme identtisen näköisillä ruuduilla ja näihinkin ruutuihin on vielä lisätty vihollisia. Nämä kerrasta poikki tasoloikkakohtaukset ovat pelin pahin anti, yhtä paha kun pelin grindaus. Pelattuani pelin läpi Gamecubella, suosittelen lämpimästi että käytätte emulaattoria (joko Nintendon virallisia Wii U ja 3DS, tai PC:llä jos haluatte) jossa on save statet, tämän pelin kohdalla säästätte hermonne.

Loppujen lopuksi päihitin pelin, mutta en todellakaan halua pelata sitä enää ikinä, siinä on niin paljon huonoa toteutusta. Pelin muuttaminen tasoloikaksi ei ole ongelma, Link's Awakening sisälsi tasoloikkaa ollen kuitenkin erittäin hyvä peli siinä samalla, ongelma on roolipelielementtien huono toteutus yhdessä turhauttavan kenttädesignin kanssa ja kerrasta tappavat rotkot vesiesteineen ja laavavirtoineen. Ne pelin alalaidasta nousevat kuplat ovat pahin asia kaikista, ne ovat pudottaneet minut liian monta kertaa varmaan kuolemaan.

Silti ei se ensimmäinen pelikään ole kovin hyvä, sarjan ensimmäinen oikeasti hyvä peli on A Link to the Past. Ensimmäinen peli oli kryptinen sekasotku joka ei kertonut yhtään mihin piti mennä, mitä tehdä ja mikä seinä oli tuhottava, mikä puu poltettava, missä luolastot olivat jne. Kaikki tämä piti tihrustella kartasta ja ottaa selvää, jokainen Zelda oppi tehdä paremmin suunnata pelaaja seuraavaan kohteensa, jopa Zelda II. Kasvukipuja, virheistä on opittava että pelisarjasta tulee hyvä, Zelda ykkönen on yliarvostettu ja Zelda II syystä kritisoitu musta lammas, mutta ne osoittivat miten tiettyjä asioita ei pidä tehdä ja kehittäjät oppivat niistä, tästä syystä sarja on entistä parempi tänä päivänä.

Jos Zelda II saisi remaken Wonder Boy 3:n tapaan korjaten kaikki ongelmat, se voisi olla oikeasti hyvä peli.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Hyvin ilmaisit tuntemuksiasi brutal1ty. Ihmetten kyllä edelleen miten tämän pelin läpäisin joskus alle 10 vuotiaana. Varmasti yksi puuduttavimpia pelikokemuksia koskaan. Link otti damagesta tosiaan pahasti takapakkia, joten epileptisiakohtauksia aiheuttavaa välkkyväruutua sai vihaisena silmät kipeinä tuijottaa satoja kertoja.

Kun täällä ekasta Zeldastakin on puhuttu yllättävän kriittiseen sävyyn, itse voin sanoa pitäväni siitä paljonkin. Onhan pelissä pari jumikohtaa, mutta kun nuo kerran muistaa, olen läpäissyt pelin aika sujuvastikin pariin otteeseen. Ensimmäinen Zelda on kuitenkin kyllä tosi ankea ja riisuttu peli, josta puuttuu tyystin kylät ja isommat keskustelut hahmojen kanssa. Klassikko kuitenkin, jonka pelaamisesta edelleen nauttii.

The Link To The Past sitten olikin se "oikea" ja "ensimmäinen" "kunnon" Zelda, jossa kaikki vakijutut olivat laadukkaasti toteutettu niin ettei kaavaan ole tarvinnut pahemmin kajota.

Käyttäjän Qvistus kuva
Qvistus

Tällä Zeldalla on omat faninsa, mutta mun juttu tämä ei ole. En tykkää siitä miltä se näyttää ja kuulostaa. Tasohyppelynä se ei ole hyvä, eikä myöskään roolipelinä. Kuolema korjaa usein ja silloin menettää kaikki kokemuspisteensä. Lisäksi joutuu kuuntelemaan Ganonin todella ärsyttävää, honottavaa naurua. Ensimmäinen Zelda on parempi ja tämän seuraaja olikin sitten loistava.

Käyttäjän Paladin777 kuva
Paladin777

Nyt on kommentoitava peliä, jos ei fanina, niin ainakin pelin moneen kertaan läpi pelanneena. Tuntuu, että peli saa kyllä aiheettomasti kritiikkiä kohdalleen. Jos lähdetään siitä, että peli on vanha, julkaistu vuonna 1987. Tässä voi jokainen 80-luvulla tai sitä aiemmin syntynyt miettiä millaisia pelit olivat? Jos Super Mario Bros 1 verrataan Super Mario Bros 3, on selvää kumpi kerää enemmän fanikuntaa, joka lähes joka alueelta. Ohjelmointi kehittyi nopeasti, pelisuunnitteluun saatiin rahaa yms. On aika luonnollista, että tulevaisuudessaa Zelda sarja on kehittynyt lähes kaikissa suhteissa paremmaksi kuin esim. Zelda 1 tai 2. Ihan tästä syystä, en lähtisi arvottamaan NES pelejä, SNES pelien kanssa puhumattakaan myöhemmistä laitteista. Monet 80-luvun peleistä, jotka myöhemmistä versioistaan muistetaan sulavasta ohjauksesta, olivat jokseenkin tönkköjä ensimmäisissä versiossa. Nyt ensimmäisenä mieleen tulee Megaman 1 vs Megaman 2, Super Mario Bros 1 vs Super Mario Bros 3 yms. listaa voi kukin jatkaa mielessään. Monet NES pelit olivat myös järkyttävän huonoja tai hirvittäviä kontrolleiltaan. Monesti kaikki muistava sitten helmet, jotka sijoittuvat lähemmäs 90-lukua tai 90-luvulle. Näistä lähtökohdista Zelda 2 pitäisi arvostella tai arvostaa.

Tuossa hyvin tulikin esille, että Zelda 1 ei myöskään päässyt läpi ilman kavereiden vinkkejä tai silloisen Nintendo lehden apua. Monessa muussa saman aikakauden pelissä oli saman tyylisiä tyyliseikkoja. Jostain piti saada tietoa, joka sitten helpotti (tai mahdollisti) läpi pelaamista. Näin oli myös Zelda 2 laita. Kun perimätietoa saatiin kavereilta Zelda 2 muuttui paljon helpommaksi ja sulavammaksi. Tästä esimerkkinä hyppy lyönti alas, jonka oppii ensimmäisessä kylässä. Ilman tämän oppimista pelistä tulee vaikea. Samaa voi kuvata monessa muussa suhteessa. Pienet asiat, joita et tiedä, muuttavat peliä koko ajan vaikeammaksi. Kun pelissä pääsee alkuun päästään juuri siihen mitä Zelda sarjassa olen rakastanut; mystiseen seikkailuun. Maailma on avoin, eikä pelaajaa pidetä kädestä kiinni. Pelissä saa tutkia ja mennä vapaasti ja Metroidvanian tyyliin, maailma avautuu kokoajan lisää. Grafiikan ollessa mitä on, mielikuvitus saa enemmän tilaa ja se lisää erilaista tuntua Zeldaan. Ainut oikeasti vaikea asia pelissä on viimeinen vastus, jos ei tiedä, mitä tekee.

Itse suosittelen tutustumaan tähän helmeen, jos retropelaaminen yhtään nappaa. Netistä varmaan löytyy nykyään apua alkuun, että seikkailuun pääsee sisään. Peliä ei pitäisi kutsua huonoksi, vain sen takia, että jos osa ihmisistä niin väittää. Zelda 2 huono osa oli, tulla rakastetun Zelda 1 ja (ehkä) parhaan Zelda 3 väliin. Näistä lähtökohdista vain täydellisyys olisi riittänyt. Tämä on osa syy varmaan Zelda 2 huonoon maineeseen, joka ei todellakaan ole ansaittu.

Nostoja