Retrostelussa Zero Wing – peli, joka lanseerasi pelimeemit jo 20 vuotta sitten

Tämän lauantain retrostelussa kaikki sinun tukikohtasi ovat ja kuuluvat Lehtoselle.

20.2.2021 09:12

Zero Wing

Vuonna 2001 juuri kukaan ei puhunut sen enempää Zero Wing -pelistä kuin meemeistäkään, pitkälti samasta syystä: kummatkaan eivät olleet suuren yleisön tietoisuudessa. Zero Wing pitkälti sen takia, ettei juuri kukaan jaksanut kiinnostua perustason sivuttain vierivästä räiskintäpelistä, kun markkinoilla oli miljardi parempaakin vastinetta.

Meemeistä taas ei puhuttu, koska kovinkaan monella ei ole kehitysbiologian tutkimuspapereita kepeänä iltalukemistona. Täten heiltä oli mennyt ohi Richard Dawkinsin idea meemistä, geenin sukulaisesta, joka geneettisen informaation sijaan välitti toistettavaa ja muokattavaa tietoa ihmiskunnan yhteisessä tietoisuudessa.

Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö meemejä ollut jo olemassa. Niistä vain käytettiin hieman erilaisia nimiä. Vuosituhannen alussa kaiken nettikulttuurin kuumin keskipiste oli Something Awful -foorumi, johon kaikki uusimmat jutut vähintään saapuivat ensimmäisenä ja yleensä vielä saivat alkunsa sieltä.

Myös Zero Wing -pelin suosio ja status ensimmäisenä pelimeeminä ponnahti liikkeelle Something Awfulista. Foorumikäyttäjä ”DanSTC” postasi aika tarkkaan viikolleen 20 vuotta sitten foorumeille kuvakaappauksen pelin hyvin huonolla englannilla varustetusta introsta ja jostain syystä se kutkutti foorumikäyttäjien mielikuvitusta sen verran, että siitä alettiin vääntämään Photoshopilla kuvamuokkauksia.

Zero Wing, Retrostelu, All your base are belong to us

Foorumien hengen mukaisesti kyse ei ollut niinkään hitaasta ja harkitusta mestariteosten väsäämisestä, vaan sarjatulituksesta, jossa jätöksiään seinälle heittelevän apinalauman tavoin kaikki yrittivät tunkea intron legendaarisen ”All your base are belong to us” -fraasin milloin mihinkin asiayhteyteen. Normipäivä Something Awfulissa, mutta tällä kertaa tapahtui jotain yllättävää: ilmiö levisi ennennäkemättömällä tavalla.

Miltei saman tien All your base -photoshopit lähtivät leviämään muille foorumeille ja IRCin keskustelukanaville. Todellinen multihuipentuma saavutettiin, kun foorumikäyttäjä JRR väänsi aiheesta Flash-videoanimaation, jonka iskevään gabber-biisiin synkattiin loputon kavalkadi parhaita (tai kauheimpia?) väännöksiä.

Nykyään on aika normimenoa, että valtamedia reagoi, kun Pewdiepie sanoo pelaajasanoja tai tekee kevyet rasismit, mutta vuonna 2001 pelit ja pelikulttuuri olivat pienen porukan juttu. Niinpä oli todella hämmentävää, kun Time-lehden kaltaiset maailmanlaajuiset julkaisut huomasivat All your base -ilmiön ja alkoivat raportoimaan siitä. Ensimmäinen todellinen pelimeemi oli saanut alkunsa.

Zero Wing, Retrostelu, All your base are belong to us

Mutta entä Zero Wing noin niin kuin pelinä? Eipä siitä hirveästi kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Se on yksi lukemattomista 1990-luvulla julkaistuista sivuttain vierivistä räiskintäpeleistä, joka oli aikanaan yksi pelimaailman suosituimmista genreistä. Se näyttää ihan kohtalaiselta, musiikki on pliisua, aseet ovat tylsiä ja pelisuunnittelu muutenkin todella innotonta.

Ilman sen vasurilla käännettyä introa ja muutaman nettihaahuilijan yllättävää innostumista kukaan olisi tuskin puhunut koko pelistä vuoden 1995 jälkeen, mutta nyt Zero Wingillä on paikkansa pelihistorian kirjoissa sinä ensimmäisenä todellisena meemipelinä.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.


Lisää luettavaa