LucasArts muistetaan enimmäkseen seikkailupeleistään ja miksipä ei. Sam & Max Hit the Road, Day of the Tentacle, Maniac Mansion, Indiana Jones -pelit, Monkey Islandit… Väitän edelleen, että LucasArts teki historian parhaat seikkailupelit ja todennäköisesti tulen menemään lopulta hautaani tämän mielipiteen kanssa.
Mutta LucasArts teki paljon muutakin, enkä tarkoita nyt Star Wars -pelejä. Otetaan vaikka Zombies Ate My Neighbors, vuonna 1994 julkaistu kulttiklassikko, jota ei tosin koskaan nähty Suomessa, ainakaan sillä nimellä.
Joku saattaa nyt olla hyvin hämmentynyt, eikä suotta. 1980- ja 1990-luvut olivat outoa aikaa sensuurin perspektiivistä. Monet nykyään hyvin kesyiltä vaikuttavat pelit joutuivat pannaan, koska alkeellisten pelikoneiden ruuduilla näkyi liikaa punaisia pikseleitä. Mutta vielä oudompaa oli eurooppalaisten himo nimien sensurointiin.
Kuuluisin esimerkki lienee Konamin mainio Contra, jota ei koskaan nähty Euroopassa. Jonkun mielestä pelin nimeäminen nicaragualaisten vapaustaistelijoiden mukaan oli liian raflaavaa, vaikka pelillä ei ollut mitään tekemistä todellisten tapahtumien kanssa. Ja boom, me saimme siistityn Probotectorin, jossa robotit räiskivät toisiaan viidakossa. Tai miten olisi Teenage Mutant Ninja Turtles, tai kuten nelikko Euroopassa tunnettiin, Teenage Mutant Hero Turtles? Joku kun pelkäsi, että ninja-sana nimessä innostaisi lapset salamurhaamaan toisiaan. Tämä ei ole täysin totta, mutta todellinen selitys nimen sensuroinnille tuskin on paljon fiksumpi.
Ja sitten on vielä Zombies Ate My Neighbors, tai kuten se Suomessa ja muutamissa muissa eurooppalaisissa maissa tunnettiin, Zombies. Hyvin vedetty, tiimi. Mahtava nimi. A++, ei kommentteja, ei parannusehdotuksia, kaikille palkankorotus.
Nimen sensurointi oli uskomattoman typerä temppu, sillä Zombies Ate My Neighbors kertoo nimenä todella hyvin, mistä pelissä on kyse, parillakin tavalla. Ensinnäkin kirjaimellisesti, sillä pelin tarkoituksena on pelastaa amerikkalaisen lähiön asukkaita zombeilta ja muilta elokuvahirviöiltä. Nimi oli osuva myös pelin hengen kannalta, sillä se tuo välittömästi mieleen 50- ja 60-lukujen luokattoman huonot B-kauhuelokuvat, jotka ovat myös toimineet selvästi kehitystiimin inspiraationa.
Peli on ladattu täyteen viittauksia klassisiin kauhuelokuviin. Välillä ammuskellaan mutanttikasveja ja niistä syntyviä klooneja puutarhoissa, toisinaan väistellään muumioita salaovien ja ansojen täyttämissä pyramideissa tai paetaan moottorisahoja heiluttelevia ja maalivahdin maskeihin sonnustautuneita murhaajia.
Kuten LucasArtsin peliltä sopii odottaa, Zombies Ate My Neighbors on todella hauska peli, vielä 28 vuotta julkaisunsa jälkeen. Nyt testiin osunut Megadrive-versio on selvästi Super Nintendon alkuperäistä vaisumpi, sillä sen musiikit, grafiikat ja ääniefektit ovat kaikki vaisumpia kuin Nintendon versiossa.
Ei olekaan yhtään yllättävää, että vaikka Zombies Ate My Neighbors jäi aikanaan myyntiensä osalta vaisuksi tapaukseksi, sen ympärille on sittemmin muodostunut todellinen kulttiyleisö. Pelillä riittää faneja ja väitän, että vaikka sen pariin astuisi nyt tuorein silmin, edessä on yhä riemastuttavia pelihetkiä. Nyt kun joku sitten vielä osaisi selittää minulle, miksi naapureita syövät zombit jätettiin peliin, mutta piti sensuroida nimestä.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.