Syömäpuikkoja ja puuterilunta – ennakossa The Sims 4: Lumisten vuorten maa / Artikkelit / pelaaja.fi

Syömäpuikkoja ja puuterilunta – ennakossa The Sims 4: Lumisten vuorten maa

2.11.2020 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
0
Syömäpuikkoja ja puuterilunta – ennakossa The Sims 4: Lumisten vuorten maa

Matkustaminen ei tällä hetkellä ole varsinaisesti päällimmäisenä useimpien mielessä, mutta poikkeukselliset olosuhteet eivät tarkoita, etteikö maailmankansalaisuutta olisi silloin tällöin ikävä. Kaukokaipuuta lievittämään pyrkii nyt The Sims 4, jonka uudessa Lumisten vuorten maa -lisäosassa otetaan äkkilähtö virtuaaliseen Japaniin. Pääsimme katsastamaan maisemat ennakkoon lisäosan marraskuisen julkaisun alla. 

Perillä pelaajia odottaa jylhä Komorebi-vuori, jonka rinteet kuhisevat tehtävää ja nähtävää. Uusi naapurusto on jaettu kolmeen hyvin erilaiseen alueeseen, joista ensimmäinen on Wakaba, nuorekas keskusta baareineen kaikkineen. Vuorta ylös vaeltaessa vastaan tulee vanhempaa tekoa oleva Senbamachi, joka tarjoaa ihmeteltäväksi huikeita perinnemaisemia ja reheviä luontokohteita. Komorebin kruununjalokivi on kuitenkin luminen Yukimatsu, jonka laskettelukeskus on toiminnassa vuoden ympäri. 

Komorebi on lomakohde Granite Fallsin, Selvadoradan ja Batuun tapaan, mutta toisin kuin muissa The Sims 4:n turistinaapurustoissa, pelaaja voi halutessaan laittaa vuorelle taloksi myös pysyvästi. Ominaisuutta on toivottu kovasti, ja Komorebin tapauksessa se on enemmän kuin kohdallaan. Naapuruston näyttävät ja ennen kaikkea funktionaaliset tontit ovat The Sims -yhteisön vaikuttajien eli ihka oikeiden pelaajien rakentamia, ja se näkyy. Lääniä on valtavasti, ja tutkittavaa riittää tunneiksi myös valmiiksi rakennettujen pytinkien ulkopuolella.

Ulkoilmasta nauttimiseen kannustetaan Lumisten vuorten maassa joka käänteessä. Oli lajina sitten laskettelu, vaeltaminen tai vuorikiipeily, voi pelaaja kehittää siminsä reippailutaitoja pikkuhiljaa ja edetä ajan myötä vaikkapa Komorebi-vuoren huipulle asti. Ikävä kyllä uudet harrastukset eivät juuri vaadi osallistumista, vaan pelaajan rooli on lähinnä tuijotella hitaasti täyttyviä palkkeja ja hihitellä välillä pitkin kinoksia kaatuilevalle similleen.

Vaikka itseään ei luonnehtisi talviurheilijaksi, tarjoaa Komorebi-vuori silti tekemistä. Lumisten vuorten maa näyttäisi ymmärtävän maailmanmatkailun todellisen ytimen, eli toisiin kulttuureihin tutustumisen. Naapurustossa järjestetään muun muassa erilaisia festivaalityyppisiä tapahtumia, joiden puitteissa simit voivat ottaa osaa paikallisiin perinteisiin. Uusia kulinaarisia elämyksiä on myös tarjolla yllin kyllin, ja ruokalevolle voi painua pitkän päivän päätteeksi kuumaan lähteeseen. On vaikea sanoa, kauanko uudet kokemukset jaksavat viehättää, mutta ainakin ensikertalaisen turismisimulaattori piti tyytyväisenä.

Uuden tekemisen lisäksi mukana on kourallinen perustavanlaatuisempia pelimekaanisia muutoksia. Ensimmäisenä näistä nostettakoon esiin elämäntavat, jotka kehittyvät hiljalleen simin toimintatapojen ja harrastusten tuloksena. Näillä on vaikutuksia simin ajatusmaailmaan ja ajanviettotapoihin: romantiikannälkäiset simit flirttailevat käskemättäkin, ja kahviriippuvaiset raukat ryhtyvät levottomiksi, jos edellisestä kupposesta alkaa olla liian kauan aikaa. 

Toinen uusi ominaisuus on tunnesuhteet, joita voisi kuvailla muistojäljiksi simille tapahtuneista mukavista tai ikävistä asioista. Jaetut hyvät hetket vahvistavat simien keskinäisiä suhteita, ja niistä jää merkintä tunnesuhdepaneeliin. Uuden mekaniikan ansiosta simit voivat nyt aidosti kantaa kaunaa tai vaikkapa ikävöidä toisiaan erossa ollessaan, mikä saa pikku virtuaali-ihmisten sielunmaailman tuntumaan kertaheitolla todellisemmalta.

Koska kyseessä on täysihintainen lisäosa, on tarjonta runsasta myös materialistisella tasolla. Perinteikäs japanilaistyylinen rakentaminen ei onnistuisi ilman uusia elementtejä ja ominaisuuksia, joista kenties merkittävin on paljon toivottu mahdollisuus vaihdella huoneiden lattiakorkeuksia. Uudet huonekalut ammentavat niin ikään inspiraatiota idästä, kuten myös vaatteet ja hiustyylit. Vaikka simejään ei tahtoisikaan verhota kimonoon joka päivä, Vuodenajat-lisäosan ulkovaatetarjontaan kyllästyneet varmasti ilahtuvat vähintään uusista laskettelukamppeista.

Lumisten vuorten maa vaikuttaa pikaisen katsauksen perusteella sisältörikkaalta ja sopivan tiukalla fokuksella toteutetulta laajennukselta, joka vastaa kaiken lisäksi moniin fanitoiveisiin. Taannoisen Tähtien sota -katastrofin jälkeen on huojentavaa huomata, että Electronic Artsilla osataan kuin osataankin oppia virheistä ja kuunnella pelaajayhteisöä. Toivottavasti suunta pitää, ja vastaavilta harha-askeleilta vältytään myös tulevaisuudessa.

The Sims 4:n Lumisten vuorten maa -lisäosa saapuu 13. marraskuuta pc:lle, Macille, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Johanna Puustinen

Nostoja