Tiesitkö? EA:n perustaja suunnitteli yhden 90-luvun floppikonsoleista

Tiesitkö, että EA-pomo Trip Hawkins lähti 90-luvulla kokeilemaan, kuinka konsolin kehittäminen onnistuu? Lue hairahduksesta täältä!

25.3.2022 19:03

”Tiesitkö?” on Pelaajalehti.comin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Kun Electronic Arts oli ollut toiminnassa lähes kymmenen vuotta, sen perustaja Trip Hawkins päätti, että on aika siirtyä ohjelmistojen puolelta raudan pariin. Ensimmäisen vuosikymmenensä pelejä lähinnä julkaissut EA oli pärjännyt hyvin, ja menestyksen rohkaisemana Hawkins perusti toisen yrityksen kehittämään omaa konsolia. Yritys syntyi vuonna 1991 useamman eri firman yhteistyössä. Electronic Artsin lisäksi mukana olivat esimerkiksi Panasonic, LG ja Time Warner. Talo nimettiin sen lippulaivaksi tarkoitetun tuotteen, viihdekeskus 3DO Interactive Multiplayerin mukaan The 3DO Companyksi.

Pelaamisen lisäksi 3DO Interactive Multiplayerin oli tarkoitus täyttää muutkin kodin viihde-elektroniikan aukot. Sitä myytiin lupauksella, että pelien ohessa laitteella voisi nauttia musiikista, valokuvista ja videoista. Yhtiö ei kuitenkaan valmistanut laitetta itse, vaan suunnitteli konseptin ja myi lisenssiä eteenpäin. The 3DO Company keräisi sitten rojaltit jokaisesta myydystä konsolista ja julkaistusta pelistä. Samoihin aikoihin myös Apple oli liikenteessä hiukan samanlaisen bisnesmallin kanssa Pippin-konsoleineen.

Ilmeisesti 3DO:n multimediallinen konsepti vetosi, sillä lisenssin ostivat useat suuryhtiöt, kuten Samsung, Sanyo, silloinen GoldStar, nykyinen LG, sekä silloinen Matsushita, nykyinen Panasonic. Ensimmäisenä konsolin sai kaupan hyllylle Panasonic vuonna 1993. Sen FZ-1 -malli pyöri Yhdysvalloissa jossain 600 ja 700 dollarin välimaastossa. Kone ei kuitenkaan juuri käynyt kaupaksi. Huonojen myyntien taustalla oli osittain kuva, joka kuluttajien mieleen oli syöpynyt: vaikka The 3DO Company ajatteli laitetta monimediallisena viihdekeskuksena, sitä markkinoitiin ensisijaisesti konsolina. Harva oli valmis maksamaan pelikoneesta 600 dollaria, kun tarjolla huokeampiakin vaihtoehtoja. Tilannetta ei kohentanut myöskään se, että 3DO:lle ei ollut omia pelinkehittäjiä, ja kolmansilta osapuoliltakin tuli sisältöä vähänlaisesti.

Myöhemmin apajille ennättivät myös LG ja Sanyo. LG:n 3DO maksoi ilmestyessään nelisensataa dollaria, Panasonic taas pudotti jo julkaisemansa laitteen hintaa roimasti ensimmäisen puolen vuoden aikana. Suunnanmuutokset eivät kuitenkaan riittäneet pelastamaan konetta kuilun partaalta, vaan sen valmistus loppui vuoteen 1996 mennessä. The 3DO Company sinnitteli pelinkehityksen parissa vielä vuosituhannen toiselle puolen, vuoteen 2003, ennen kuin hakeutui konkurssiin.

Lue lisää:

 

Lisää luettavaa