Tiesitkö? Final Fantasy 7:n oli tarkoitus olla etsiväkertomus / Artikkelit / pelaaja.fi

Tiesitkö? Final Fantasy 7:n oli tarkoitus olla etsiväkertomus

3.06.2018 // Kirjoittanut: Ida Suominen
3
Tiesitkö? Final Fantasy 7:n oli tarkoitus olla etsiväkertomus

"Tiesitkö?" on Pelaajalehti.comin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Kun Final Fantasy 6 oli julkaistu keväällä 1994, kääri sarjan luoja Hironobu Sakaguchin johtama tiimi välittömästi hihansa uudelleen. He ryhtyivät suunnittelemaan sarjan seitsemättä osaa. Peli oli kunnianhimoinen, muttei erityisen korkealla kehittäjä Squaren prioriteettilistalla. Monet työntekijöistä päättivät ennemmin työskennellä yhtä aikaa työn alla olevan Chrono Triggerin parissa, joten Final Fantasya lykättiin. Kehitystyö jatkui seuraavana vuonna, kun Chrono Trigger oli julkaistu.

Final Fantasy 7 eli kehityksen aikana reilusti. Hahmosuunnitelmat tehneen ja kirjotustyöhön osallistuneen Tetsuya Nomuran mukaan Sakaguchi pyöritteli alun perin muun muassa ajatusta, että peli olisi tapahtunut New Yorkissa. Lisäksi siihen suunniteltiin vivahteita etsiväjännäreistä. Aikaisissa suunnitelmissa vilahti esimerkiksi kuumapäinen etsivä Joe, joka olisi ajanut kaupungin räjäyttäneitä päähenkilöitä takaa.

Nomura on kertonut haastattelussa, että hänellä on yhä alkuperäinen versio juonesta tallella, ja että se on aivan erilainen kuin lopulta kauppojen hyllyille päätynyt peli.
"Luulen, että Sakaguchi halusi tehdä jonkinlaisen etsiväkertomuksen."
Tarinan lopullinen ideointi tehtiin Nomuran, Sakaguchin, pelin ohjaaja Yoshinori Kitasen ja kirjoittaja Kazushige Nojiman kesken. Etsivä Joesta luovuttiin, mutta esimerkiksi terrorismiaspekti säilytettiin Avalanche-järjestön muodossa.

Lue lisää:

Kommentit

Käyttäjän velor85 kuva
velor85

Ainoa huoli tässä uudessa remakessa tulee olemaan se että, Se käyttää FF15 peli-moottoria. ja 15 oli ihan hyvä peli täytti omat odotukset, Mutta olisivat voineet silti tehdä uudella peli-moottorilla tän uuden Remaken.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus velor85

Ainoa huoli tässä uudessa remakessa tulee olemaan se että, Se käyttää FF15 peli-moottoria. ja 15 oli ihan hyvä peli täytti omat odotukset, Mutta olisivat voineet silti tehdä uudella peli-moottorilla tän uuden Remaken.

Oikeasti se ainoa huoli on se, että ne vielä ilmoittaa, että se on peruttu. Kuitenkin hiljattain kaikki tähän asti tehty heitettiin roskikseen ja aloitettiin alusta eri kehittäjätiimin voimin. Ei lupaa hyvää. Tulossa ns. kehityshelvetti josta tuskin koskaan on tullut hyvää peliä ulos, jos peliä ulos on tullut ollenkaan. Hyviä puolia on, että todennäköisesti episodimaisesta julkaisusta luovuttiin samalla.

Square Enix ei vissiin ollut järin tyytyväinen Hitmanin suoritukseen, jonka moni, kuten minäkin, varmasti jätti ostamatta tuon pössin episodimaisen julkaisumallin takia. Toivottavasti se trendi oli, tuli ja meni.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus
Lainaus velor85

Ainoa huoli tässä uudessa remakessa tulee olemaan se että, Se käyttää FF15 peli-moottoria. ja 15 oli ihan hyvä peli täytti omat odotukset, Mutta olisivat voineet silti tehdä uudella peli-moottorilla tän uuden Remaken.

Aika kovat vaatimukset jos joka peliin pitää olla uusi engine. Mikä FF15 enginessä on vialla, sillähän tulee hemmetin nättiä jälkeä?

Lainaus snaketus"

Tulossa ns. kehityshelvetti josta tuskin koskaan on tullut hyvää peliä ulos, jos peliä ulos on tullut ollenkaan.

Poikkeuksiakin on, esim. Sleeping Dogs.