Tiesitkö? Hellboy-piirtäjän oli määrä olla mukana Final Fantasy -sarjakuvan teossa

Tiesitkö, että Final Fantasy IV:lle puuhattiin länsimaista sarjakuvaversiota, jonka tekemiseen esimerkiksi Hellboy-piirtäjä Mike Mignolan oli määrä osallistua? Lue projektista täältä!

19.7.2020 06:00

”Tiesitkö?” on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Final Fantasy on sarja, joka on paisunut vaatimattomista lähtökohdista valtavaksi tuoteperheeksi. Siitä on vuosien varrella tehty pelien ohella figuurien, novellien, kuunnelmien ja elokuvien kaltaisia oheistuotteita. Valtaosa näistä on tehty Japanissa, mutta matkan varrella on poikkeuksiakin.

Yksi tällainen poikkeus oli tapahtua 90-luvun alussa, kun Square päätyi syystä tai toisesta luovuttamaan Disneylle ja Hollywood Comicsille Final Fantasy -lisenssin. Sarjakuvaa kaavailtiin aluksi tiettävästi ensimmäisestä Final Fantasysta. Final Fantasy IV:n julkaisu lännessä varsin kohtuullisella menestyksellä kuitenkin muutti suuntaa ja sarjissovitukseen päätyikin nelonen. Projektiin kiinnitettiin Marvel- ja Astro City -kirjoittaja Kurt Busiek, Marvelille piirtänyt Dell Barras, sekä Hellboy-sarjakuvalla pari vuotta myöhemmin suosioon ponnahtanut Mike Mignola. Busiekin oli määrä käsikirjoittaa sarjis, Barrasin piirtää ja Mignolan tehdä kannet. Sarjakuvasta kaavailtiin neliosaista pläjäystä, joka olisi ilmestynyt joskus vuosien 1992 ja 1993 tietämillä.

– Ensimmäinen versio oli yksityiskohtainen suunnitelma. Toinen oli täydellinen käsikirjoitus kaikille neljälle albumille. Yhdessä oli lisäksi tekstit ja kahdessa lyijykynäkuvitus. Mignola-kansiakin taisi olla koossa jo neljä, Busiek on myöhemmin muistellut jo tehtyä työtä.

Hollywood Comics meni konkurssiin vuonna 1993, eikä sarjakuva ikinä nähnyt päivänvaloa. Paljon ei ole jäänyt jäljelle: yksittäisiä Hollywood Comicsin sivuilla ilmestyneitä mainoksia ja luonnoksia. Busiek on jälkikäteen epäillyt, ettei sarjakuva olisi edes vedonnut pelin faneihin – hän oli oman kuvauksensa mukaan siihen aikaan tasaisen hyvä muttei ihmeellinen, eikä mitenkään erityisen tunnettu sarjakuvapiireissä.

Lue lisää:

Lisää luettavaa