Tiesitkö? Huijauskoodit olivat alun perin pelitestausta varten / Artikkelit / pelaaja.fi

Tiesitkö? Huijauskoodit olivat alun perin pelitestausta varten

24.10.2021 // Kirjoittanut: Ida Suominen
1
Tiesitkö? Huijauskoodit olivat alun perin pelitestausta varten

"Tiesitkö?" on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Konami-koodi, tuo huijauskoodien kuningas, täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Kunnioitettavaan ikään tullut näppäinkomento ei ole ensimmäinen lajiaan, mutta se on yksi sekä varhaisimmista että parhaiten tunnetuista esimerkeistä. Koodi syntyi, kun Konamilla työskennellyt Kazuhisa Hashimoto kehitti kotikonsolikäännöstä arcaderäiskintä Gradiuksesta. Peli oli Hashimoton mielestä vaikea, ja hän teki kehityksen tueksi koodin, joka antoi pelin testaajalle kaikki pelissä olevat tehosteet ja lisäherkut, jotka normaalisti sai pelin aikana.

Konami-koodi ei ole poikkeustapaus: ensimmäiset niin sanotut huijauskoodit tehtiin juuri auttamaan pelien testaajia. Niitä käytettiin esimerkiksi tasolta toiselle hyppimiseen ja lisäelämien saamiseen. Usein koodit jäivät peleihin joko siksi, että niiden jättäminen oli yksinkertaisesti helpompaa kuin niiden poistaminen pelin lähdekoodista, tai ihan puhtaasti vahingossa. Jossain vaiheessa niistä alkoi tulla kuitenkin myös eräänlaisia pääsiäismunia pelaajille.

Pelikansan kiinnostus huijauskoodeja kohtaan ja videopelimedian nousu tapahtui suurin piirtein samoihin aikoihin. Esimerkiksi Nintendo Power oli Yhdysvalloissa vuosina 1988–2012 ilmestynyt virallinen Nintendo-lehti, jolla oli suora pääsy Nintendolle hyväksyttäväksi tuleviin peleihin.

– Jokainen peli tuli Nintendolle tarkastettavaksi, olipa kyseessä Nintendon oma tai ulkopuolisen tahon kehittämä peli. Ja Nintendo Power pääsi niihin käsiksi ensimmäisenä, silloin kun peli tuotiin sisään. Jos pelissä oli koodeja tai piilotettuja ominaisuuksia, kehittäjien täytyi kertoa niistä, Nintendo Powerin ensimmäinen päätoimittaja Gail Tilden on kertonut.

Pelilehdet olivatkin monelle arvokas huijauskoodien lähde ja monella lehdellä oli oma jokanumeroinen koodinurkkansa.

Huijauskoodit alkoivat kuitenkin hiipua vuosituhannen alussa. Toki moni pc-peli on edelleen täynnä niitä – konsolikomennot elävät ja voivat hyvin useissa peleissä – mutta konsoleilla niitä ei enää juuri näe. Muutoksen on arveltu johtuvan osin muun muassa saavutusten ja palkintojen yleistymisestä peleissä, strategiaoppaiden tulosta markkinoille, sekä mikromaksuista.

Brittipelinkehittäjät Chris Sorrell ja Christopher Seavor ovat kommentoineet muutoksen mahdollisia syitä Red Bull Gamesin haastattelussa vuonna 2016.

– Miksi antaa jokin ominaisuus piilotettuna ja huijauksella saatavana, kun voi pyytää ihmisiä kaivamaan kuvettaan saadakseen sen käyttöön? Sorrell napauttaa.

– Isot julkaisijat ovat tajunneet, että näitä voi myydä pelaajille lisäsisältönä. Haluatko tämän jännän aseen? Luuletko, että saat sen huijauskoodilla? Väärin! Anna meille rahaa ensin, Seavor puolestaan kärjistää.

Lue lisää:

Kommentit

Käyttäjän Billet kuva
Billet

Kyllä tiesin, läheltä seuranneena :p. Tässä esimerkki, Bugbear loistavassa autopelissä rally trophy oli huijauskoodi jolla sai kaikki radat ja autot esille sillä "ohitettiin" pelissä ns kun pelasit sait jotain auki uuden radan/auton jne joten pelin tarkastaminen oli helpompaa..huijaus koodi oli suomalaisille "monelle yleinen kapistus" :p