Tiesitkö? The Last of Usin klikkerit saivat äänensä skeittaavilta lapsilta / Artikkelit / pelaaja.fi

Tiesitkö? The Last of Usin klikkerit saivat äänensä skeittaavilta lapsilta

23.08.2020 // Kirjoittanut: Ida Suominen
2
Tiesitkö? The Last of Usin klikkerit saivat äänensä skeittaavilta lapsilta

"Tiesitkö?" on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Kun ensimmäisen The Last of Usin kehitys alkoi Naughty Dogilla vuonna 2009, äänisuunnittelu otettiin välittömästi mukaan kehitysprosessiin. Maailman luomista tarkasteltiin osin siltä kantilta, miltä moderni miljöö, jossa tekniikka on kuitenkin suurilta osin pettänyt, kuulostaisi. Pelin ohjaaja Bruce Straley on kuvannut studion lähestyneen pelin äänimaailmaa ”vähemmän on enemmän” -ajattelun kautta.

– On enemmän kyse siitä, mitä äänimaisemassa tapahtuu kuin siitä, mitä pelaaja näkee. Aina asiaa ei sanota dialogin ja eksposition kautta, vaan se on katse hahmon silmissä. Sama pätee myös äänipuolella.

Yksi pelin tunnistettavimmista äänistä lähtee clicker-zombeista. Pelin keskiössä oleva, mutatoituneiden loisikkasienten aiheuttama infektio muuttaa uhrinsa ensin aggressiivisiksi ja lopulta sokeuttaa, kun sienikasvusto alkaa versoa uhrin pään lävitse. Klikkerit pitävät nimensä mukaisesti naksahtelevaa ääntä, jolla kaikuluotaavat ympäristöään. Zombin pitämä ääni sai innoituksensa konseptitaiteesta, jossa kuvattiin sienen peittämää uhria. Pelin toinen ohjaaja Neil Druckmann on kertonut, että inspiraatiota löytyi myös odottamattomammasta lähteestä.

– Hyvin varhaisessa vaiheessa katselimme uutisohjelmaa, jossa oli pätkä näkövammaisista lapsista. He käyttivät näkökykynsä kompensoimiseen eräänlaista naksutteluääntä. Ohjelmassa näytettiin kuvaa lapsesta, joka skeittasi kadulla ja kliksutteli. Tämä kuulostaa pahalta – otimme ajatuksen ja teimme siitä jotain karmeaa. Pidimme kuitenkin ideasta, että ottaisimme tämän pohjimmiltaan positiivisen äänen ja antaisimmekin sen jollekin pelottavalle.

Ajatuksena oli, että kun pelaaja kuulisi klikkausääntä, hän pelkäisi vaikka mitään ei vielä näkyisikään. Lopullisen klikkeriäänen loi studiossa ääninäyttelijä Misty Lee.

Myös kesällä ilmestynyt The Last of Us 2 päätyi luoviin ratkaisuihin ääniosastolla. Peli muun muassa esitteli uuden shambler-zombietyypin, joka hyökkää räjäyttämällä itsestään myrkyllisen itiöpilven. Räjähdyksen päästämä ääni on märkä ja juuri niin epämiellyttävä kuin voisi kuvitellakin. Se on tehty puristelemalla greippiä, polkemalla puurolla täytettyjä palkeita ja laukaisemalla ilmatäytteinen pelastusliivi.

Käsityksen siitä, kuinka yksityiskohtaista hommaa äänisuunnittelu The Last of Usin kaltaiseen jättiläispeliin on, saa esimerkiksi Naughty Dogilla työskentelevän äänisuunnittelija Jesse James Garcian Twitter-tililtä. Garcia julkaisi kesäkuussa 23-osaisen twiittiketjun, jossa kertoo, kuinka The Last of Us 2:n särkyvän lasin ääni on luotu. Ketjun voi katsastaa täältä.

Lue lisää:

Kommentit

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty

Lepakotkin käyttävät samaa kliksuttelu-ääntä, siitä se inspiraatio lähti sokeille kokeilla samaa. Olen nähnyt TV-dokkareita jossa sokea on kulkenut kadulla ja onnistunut tunnistamaan tällä kaikuluotauksella eri objekteja, kuten paloposteja ja bussipysäkkejä.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

En tiedä onko kyseessä jonkinlainen käännösvirhe, mutta lainauksessa puhutaan skeittaavasta lapsesta, kun taas otsikossa puhutaan lapsista. Yksikön ja monikon sotkeminen keskenään ei koskaan tunnu kovin hyvältä journalismilta, vaikka muuten artikkeli onkin ihan hyvä.

"Mummo hyökkäsi nuoren miehen kimppuun Raisiossa"
versus
"Mummot hyökkäsivät nuoren miehen kimppuun Raisiossa"

"Kansalainen osoitti mieltä Senaatintorilla"
versus
"Kansalaiset osoittivat mieltä Senaatintorilla"

"Suomalainen karkotettiin Thaimaasta"
versus
"Suomalaiset karkotettiin Thaimaasta"

Ja niin edelleen.

Kaikista järkevin ratkaisu tässä tapauksessa olisi varmaankin otsikossa viitata näkövammaisiin lapsiin yleisesti. Tätä puoltaa myös se, että vaikutteena on toiminut näkövammaisten aktiivinen kaikuluotaaminen, eikä suinkaan tavalliset skeittaavat lapset. Aktiivinen kaikuluotaus vain parhaimmillaan auttaa näkövammaisia hahmottamaan ympäristönsä niin tarkasti, että pyöräilyn tai skeittauksen kaltaiset aktiviteetit ovat mahdollisia – kuten television-ohjelmassa olleen pojan kohdalla.

Suomessakin voitaisiin alkaa opettamaan aktiivista kaikuluotausta sokeille lapsille, ellei niin jo tehdä. Olen ymmärtänyt, että passiivisesti kaikuja oppii kuuntelemaan suurin osa näkövammaisista automaattisesti kokemuksen myötä, mutta itse tuotetulla äänellä informaatiota saa paljon enemmän, silloin kun haluaa ja siitä suunnasta mistä haluaa. Lapsilla on neuroplastisuus suurimmillaan, joten tulokset luultavasti tulisivat olemaan aika hyviä. Tutkimuksissa on havaittu, että ainakin joidenkin henkilöiden kohdalla kaikuluotaus aktivoi aivojen näkökeskukseen liittyviä osia ja heidän omien sanojensa mukaan kaikuluotauksen avulla heidän aivonsa tuottavat kuvan ympäristön tai esineiden muodosta. Vaikka kepistä tai opaskoirasta ei pääsisikään eroon, niin olisihan tuosta suuri apu arkielämässä.

Toinen on tietysti laitteet, jotka suorittavat kaikuluotauksen henkilön puolesta ja muuttavan sen äänisignaaliksi. Ilmeisesti noidenkin kohdalla tulokset ovat olleet hyvin lupaavia ja henkilöt ovat oppineet tulkitsemaan ympäristöä niiden avulla.

Nostoja