
"Tiesitkö?" on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.
Kahden viikon päästä 35 vuotta täyttävä The Legend of Zelda -pelisarja on vuosien saatossa ennättänyt innoittua milloin mistäkin. Yksi odottamattomammista innoituksen lähteistä lienee Twin Peaks, josta haettiin sävyä vuonna 1993 ilmestyneeseen Link’s Awakeningiin.
– Twin Peaks oli siihen aikaan suosittu. Draama syntyi pienehköstä hahmokatraasta pienessä kaupungissa. Joten kun teimme Link’s Awakeningia, halusin että vaikka pelin skaala olisi riittävän pieni helposti ymmärrettäväksi, sen hahmot olisivat monitahoisia ja mielenkiintoisia Twin Peaksin tapaan, pelin ohjannut Takashi Tezuka on kertonut.
Kun puolestaan Majora’s Maskin kehitys alkoi, tiimille annettiin vuosi aikaa raapaista kokoon täysimittainen peli. Majora’s Maskia edeltänyt Ocarina of Time oli asettanut riman korkealle, ja tiimi kipuili sen kanssa, kuinka luoda syvä pelikokemus rajallisilla resursseilla. Lopulta vastaukseksi äkättiin vain vuotta aiemmin ilmestynyt saksalainen trilleri Juokse Lola! jossa elokuvan nimihenkilö kokee saman tapahtumaketjun kolme kertaa yrittäessään auttaa miesystäväänsä. Majora's Maskin aikasilmukasta kaavailtiin ensin viikon mittaista, mutta lopulta resurssit pakottivat tyytymään kolmen päivän kieppiin.
Aivan sarjan juurilla on kourallinen erilaisia inspiraationlähteitä. Keskeisin niistä lienee sarjan isän, Shigeru Miyamoton lapsuus. Miyamoto on kertonut, että hänen Kiotossa olleen lapsuudenkotinsa ympäristöstä löytyneet metsät ja luolat antoivat idean tunnelmaan, jonka hän peliin halusi. Hän tahtoi jäljitellä sitä jännitystä, joka syntyi kun uskaltautui tutkimaan vasta löytämäänsä luolaa.
Osaltaan tunnelmaan vaikutti myös siihen aikaan suosittu elokuvasankari, Indiana Jones. Miyamoto halusi tuoda Indy-leffojen seikkailun tunnun myös videopeleihin.
– Päätin tehdä seikkailupelin, joka rakentuu aarteenetsinnän varaan. Siitä The Legend of Zelda oikeastaan saikin alkunsa.
Lue lisää:
- Iwata Asks: The Legend of Zelda: Spirit Tracks
- Switchaboo: Inspiration and Impact of the Legend of Zelda
- Den of Geek: The inspiration behind The Legend Of Zelda
- Zelda Universe: Zelda’s Study: Indiana Jones inspired Miyamoto to create The Legend of Zelda series
Kommentit
Juuri Majora's Maskin yhdistän Twin Peaksiin omalaatuisen tunnelmansa ja hahmojensa vuoksi paremmin. En tiennytkään tuosta Juokse Lola! -leffasta. Voisipa katsoa. Kiitos triviasta. ;)