Tiesitkö? Näin ensimmäinen PlayStation teki peleistä massaviihdettä

Tiesitkö, että moderni pelikulttuuri on luotu yökerhojen, festivaalien ja huippumuodin myötävaikutuksella? Lue ilmiön synnystä täältä!

22.11.2020 07:00

”Tiesitkö?” on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Ilmestyessään loppuvuodesta 1994 ensimmäinen PlayStation päräytti sekä pelimaailmaa että populaarikulttuuria.

Pelaajille kenties selkeimmin näkynyt mullistus oli kohderyhmän muutos. Leijonanosa peleistä oli vielä 90-luvun alussa suunnattu lapsille ja lapsiperheille. Sonylla aloitti konsolin julkaisuvuonna uusi markkinointipäällikkö, Geoff Glendenning, joka oli seurannut, kuinka pelejä lapsesta asti pelanneet putosivat kohderyhmäkelkasta kasvettuaan kouluiän ohi. Ja Glendenning tiesi, kuinka nuoria, työssäkäyviä aikuisia tavoitettaisiin. Hän vei markkinoinnin klubeille ja festivaaleihin. Esimerkiksi vuoteen 1997 mennessä Iso-Britanniassa ja Pohjois-Irlannissa oli kaikkiaan 52 yökerhoa, joissa oli omat PlayStation-huoneensa, jossa joraajat voivat testata eri pelidemoja.

Samanlainen markkinointifilosofia ylettyi myös Sonyn kansainväliseen mainontaan. Monella lienee muistissa sekä ensimmäisen PlayStationin että myöhempien sukupolvien mieleenpainuvat, omituisen groteskit mainokset, jotka olivat ufoimmillaan jotain aikuisviihteen ja kehokauhun väliltä.

Laitteella julkaistut pelit totta kai vaikuttivat myös siihen, millaisena pelaaminen nähtiin. Loppuvuodesta 1996 ilmestynyt Tomb Raider kantoi kortensa kekoon sekä PlayStationin menestyksen että pelikulttuurin muuttumisen osalta. Vaikka se julkaistiin myös Sega Saturnille ja PC:lle, nähtiin se julkisuudessa ensisijaisesti PlayStation-pelinä. Tomb Raider itsessään oli ansiokas, mutta varsinkin sen päähenkilö herätti huomiota. Silloisesta pelaajahahmojen valtavirrasta poikennut Lara Croft sai myös massamedian kiinnostumaan peleistä. Samalla muodokas keulakuva sai lähinnä lasten juttuna pidetyn ajanvietteen näyttämään paljon aiempaa kypsemmältä. Pelitoimittaja Tristan Donovan toteaa pelien historiaa käsittelevässä kirjassaan Replay, kuinka ”Lara Croftista oli tullut Nintendonjälkeisen pelaamisen ikoni, sosiaalisesti hyväksyttävä Mario, keulakuva Sonyn halulle saada videopelit näyttämään coolilta.” Lara esimerkiksi markkinoi muotitalo Guccin vaatteita, mikä varsinkin vuosituhannen taitteessa oli ennenkuulumatonta.

Tomb Raider ei toki ollut ainoa tienraivaaja. Mielikuvaan vaikuttamassa oli sen ohella esimerkiksi futuristinen rallipeli WipEout, jonka soundtrack oli täynnä tunnettuja elektronisen musiikin artisteja. Tämä oli strateginen päätös, joka oli tehty käsi kädessä yökerhoissa markkinoimisen kanssa.

PlayStation oli ensimmäinen pelikonsoli, joka ylitti sadan miljoonan myydyn kappaleen rajan. Glendenning on myöhemmin esittänyt arvion, että se nosti pelaajien keski-ikää melkein vuosikymmenellä – siinä missä keskivertopelaaja oli aiemmin 14 vuotta, tahkosi pelejä nyt 23-vuotias.

– Se teki peleistä cooleja, teki niistä osan nuorisokulttuuria. Ihmiset eivät enää hävenneet sanoessaan, että pelaavat.

Lue lisää:

Lisää luettavaa