Tiesitkö? Resident Evil 3 ei ollut aluksi virallinen jatko-osa

Tiesitkö, että Resident Evil 3: Nemesis oli alun perin oheispeli sarjan ykkös- ja kakkososien välissä? Lue tuhkimotarinasta täältä!

15.12.2019 07:00

”Tiesitkö?” on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Kauhukansaa hellittiin aikaisemmin tällä viikolla, kun Resident Evil 3: Nemesiksen vahvistettiin olevan Capcomin uusioversiolistalla. Sarjan viime vuosien hyvän nosteen valossa uutinen ei yllätä – Resident Evil 7 sai roppakaupalla kehuja ja Resident Evil 2:n uusioversio on sekin kerännyt kiitosta. Nemesis on kuitenkin osana poikkeuksellinen: sen ei ollut alun perin tarkoitus kuulua pääsarjaan ollenkaan.

Nemesiksen skenaariokirjoittaja Yasuhisa Kawamura on kertonut, että Capcomilla oli 90-luvun lopussa tiimi työstämässä pääsarjan osaa ja tiimi työstämässä oheispeliä. Kawamura kuului jälkimmäiseen tiimiin.

– Pääsarjan peli oli Resident Evil 3, ja sitä ohjasi Hideki Kamiya. Meidän projektimme oli Resident Evil 1.5, koska se sijoittui sarjan ensimmäisen ja toisen osan väliin.

Kamiyan kolmososan oli määrä sijoittua luksusristeilijälle. Juonen puolestaan oli tarkoitus pyöriä hirviömäisiä mutaatioita aiheuttavan G-viruksen ympärillä. Vuoden 1998 puolivälissä kehitystiimi kuitenkin tajusi, ettei millään ennättäisi saada peliä valmiiksi niin, että se olisi mahdollista julkaista vielä ensimmäiselle PlayStationille. Koko projektin muokkaaminen PlayStation 2:lle sopivaksi ei myöskään ollut vaihtoehto, joten luksusristeilijästä luovuttiin ja Kamiya tiimeineen siirtyi tekemään Resident Evil 4:ää.

Tiimi, jonka käsissä oli siihen asti ollut Resident Evil 1.5, ylennettiin pääsarjan tiimiksi: heidän työstämäänsä projektia päätettiin topata niin, että siitä saisi täysin itsenäisen pelin.

Resident Evil 1.5 käytännössä siirrettiin täyttämään aukko, joka syntyi Kamiyan tiimin siirtyessä neljännen osan pariin. Muutoksesta huolimatta emme saaneet projektille lisäaikaa, Kawamura on kertonut.

Oheisosasta pääsarjaan siirtyminen tarkoitti rutkasti lisää työtä, mikä tarkoitti huomattavasti venyviä työpäiviä. Resident Evil 3: Nemesis pysyi kuitenkin aikataulussa ja ilmestyi loppuvuodesta 1999. Peliä ylistettiin muun muassa sen äänisuunnittelusta ja ahdistavasta nimipahiksesta, joka paukkasi paikalle odottamatta ja pahimpaan mahdolliseen aikaan. Kamiyan ohjaama Resident Evil 4 puolestaan ei ilmestynyt koskaan – se oli liian kaukana sarjan tyylistä ja julkaistiin myöhemmin nimellä Devil May Cry.

Lue lisää:

Lisää luettavaa