Tiesitkö? Resident Evil 4:stä tehtiin neljä versiota ennen kuin kehittäjä oli tyytyväinen / Artikkelit / pelaaja.fi

Tiesitkö? Resident Evil 4:stä tehtiin neljä versiota ennen kuin kehittäjä oli tyytyväinen

12.06.2022 // Kirjoittanut: Ida Suominen
1
Tiesitkö? Resident Evil 4:stä tehtiin neljä versiota ennen kuin kehittäjä oli tyytyväinen

"Tiesitkö?" on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Kauhufanit saivat pitkään odotettuja ja ennakoituja uutisia, kun Resident Evil 4:n uusioversio julkistettiin viime viikolla. Alkujaan vuonna 2005 ilmestyneellä pelillä on polveileva historia. Sen ensimmäisestä versiosta, joka otettiin kehitteille vuonna 1999, tuli ensimmäinen Devil May Cry. Toisen, kolmannen ja neljännen version kohtalot ovat hieman vähemmän dramaattiset.
 
Ensimmäisessa versiossa päähenkilö Leon S. Kennedy seikkailee Euroopassa ja pyrkii tuhoamaan pahiskorporaatio Umbrellan päämajan. Se vähä mitä versiosta on säilynyt jälkipolville vihjaa, että Leon kantaisi zombivirusta ja että musta usva jahtaisi ja ahdistaisi häntä halki pelin. Uusi suunta ei kuitenkaan toiminut, ja ohjaaja Shinji Mikami päätti aloittaa alusta ja palata suunnittelupöydän ääreen.
 
Toisessa versiossa, jota tiimi tiettävästi kutsui koukkumiesversioksi, Leon saa omituisen taudin, joka aiheuttaa hänelle harhanäkyjä hirviöistä. Haarniskat ja nuket heräävät hänen mielessään henkiin ja käyvät kimppuun.
– Leon yrittäisi taistella hallusinoimiaan vihollisia vastaan, mutta ei tietenkään onnistuisi tekemään niille mitään vahinkoa, pelin tuottaja Hiroyuki Kobayashi on kertonut.
Tiimi ammensi toiseen versioon myös pääsarjan edellisestä osasta, Nemesiksestä. Kehittäjät halusivat toistaa tunteen, jonka takaa-ajetuksi tuleminen pelaajassa loi. Koukkumieheksi kutsuttu olento jahtaisi Leonia lihakoukun kanssa ja ilmestyisi ja katoaisi savupilveen.
Versiota promottiin vuoden 2003 E3-messuilla ja siitä lupailtiin veretseisauttavan karmivaa.
 
Koukkumiesversiokaan ei kuitenkaan tuntunut Mikamista toimivalta. Peli oli kyllä pelottava, mutta se oli siinä rytäkässä ajautunut melko kauas juuristaan. Kolmannessa versiossa zombit tekevät paluun. Siitä tiimi kuitenkin luopui varsin nopeasti.
– Kolmannessa versiossa oli zombeja. Se ei vain yksinkertaisesti tuntunut hauskalta. Totesimme "ei enää zombeja!" ja se oli sillä käsitelty, Kobayashi on kertonut.
 
Neljäs kerta toden sanoi – tiimi rukkasi tarinaa ja jousti zombiajatuksessaan sen verran, että laittoi Leonin kanssa vastatusten joukkokaupalla riivattuja ihmisiä. Kun tähän lisättiin muun muassa uudenkarhea olkapään yli kurkkiva kamera, Resident Evil 4 alkoi viimein löytää uutta suuntaansa.
 
Lue lisää:

Kommentit

Käyttäjän jr11 kuva
jr11

Hookman versio on kyllä kuumottavan näkönen. Oispa tullu.

Nostoja