”Tiesitkö?” on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Jos tähystää riittävän pitkälle Rockstar Gamesin menneisyyteen, voi firman tarinan huomata alkaneen musiikkibisneksestä. Sam Houser, yksi yhtiön perustajista, pääsi 80- ja 90-lukujen taitteessa levy-yhtiö BMG:n markkinointipäällikön juttusille. Isokenkä oli perheystävä. Kun markkinointipäällikkö valitteli, kuinka vaikea nuorisokulttuurilla on vuolla rahaa, nippa nappa täysi-ikäinen Houser kysyi tältä, miksi kaikki levybisneksen parissa työskentelevät ovat kehäraakkeja. Röyhkeys kannatti: vähän keskustelun jälkeen Houserilla oli työpaikka BMG:llä.

Houser koukkasi BGM:n postinlajittelijan pestin kautta ja päätyi lopulta ohjaamaan musiikkivideoita muun muassa Spice Girlsille ja Take Thatille. Työnsä ohessa hän yritti vaikuttaa firman johtoportaaseen ja ylipuhua näitä esimerkiksi markkinoimaan uusia julkaisuja verkossa. Kun BMG perusti vuonna 1994 oman pelinjulkaisusiiven, BMG Interactiven, Houser halusi mukaan. Hän oli seurannut peliväkivallan ja ikärajojen ympärillä vellonutta keskustelua sekä hiljakseen aikuistuvaa taidemuotoa ja totesi, että peliala tarjoaisi mahdollisuuden näyttää kunnolla kyntensä. Houser aneli BMG:n johtoportaalta siirtoa Interactiven puolelle ja sai kuin saikin puhuttua itselleen paikan pelipuolella.

Vuonna 1995 BMG Interactivella tapahtui kourallinen näennäisesti pieniä, mutta firman tulevaisuuteen olennaisesti vaikuttavia asioita. Ensimmäinen niistä oli että Dan Houser, joka oli saanut maantieteen opistonsa päätökseen yliopistossa, liittyi remmiin pelitestaajana. Toinen oli Lemmings-peleillään maineeseen nousseen DMA Designin toimittama demo, Race ’n’ Chase. Pelin ensimmäinen versio esitteli pelaajalle poliisit ja rosvot -henkisen asetelman, jossa pelaaja asettuisi poliisin saappaisiin ja yrittäisi napata rikollisia. Kehityksen aikana DMA:n tiimi kuitenkin huomasi, että tiukka lain noudattaminen aina liikennevalojen tottelemisesta lähtien oli pitkäveteistä. Peliin tulikin kummasti lisää vauhtia, kun asetelma käännettiin päälaelleen: pelaajaa kannustettiin aiheuttamaan kaaosta. Race ’n’ Chase julkaistiin vuonna 1997 nimellä Grand Theft Auto.

GTA niitti kohtalaista taloudellista menestystä. BMG ei kuitenkaan ollut tyytyväinen BMG Interactiven taloustilanteeseen. Vuonna 1998 firma myikin BMG Interactiven vain muutama vuosi aikaisemmin perustetulle, laajentamishaluiselle Take-Two Interactivelle. Samalla Sam Houser sai ylennyksen Take-Twon kehityspäälliköksi. Uralla kapuaminen pakotti hänet muuttamaan New Yorkiin, minne hän veti muassaan veljensä lisäksi myös Terry Donovanin ja Jamie Kingin. Nelikko työskenteli ikkunattomassa kopissa ja työsti Grand Theft Autoa eteenpäin. Joukolla oli visio: he halusivat vahvan, kapinamielisen brändin, joka heijastuisi heidän peleihinsä. Asenteen pitäisi kuitenkin näkyä myös yhtiön nimessä. Jotain vähän suuruudenhullua mutta toisaalta camp-henkistä. Lopullinen nimiehdotus tuli Sam Houserilta, ja Rockstar Games perustettiin virallisesti joulukuussa 1998.

Lue lisää:

Lisää luettavaa