
"Tiesitkö?" on Pelaajalehti.comin jatkossa sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.
James Bond on elokuvataipaleellaan käynyt läpi viisi vuosikymmentä ja puolen tusinaa näyttelijää. Virallisessa elokuvasarjassa ensimmäisenä agentti 007:n pukuun sonnustautui tietenkin skottilegenda Sir Sean Connery, joka esiintyi Bondina valkokankaalla viimeisen kerran vuoden 1983 epävirallisessa elokuvassa Älä kieltäydy kahdesti. Pelien puolella hän on kuitenkin käynyt uusimassa rooliaan vielä myöhemminkin.
Kun Kuolema saa odottaa ilmestyi vuonna 2002, neljässä 007-elokuvassa olleen Pierce Brosnanin jatko kävi kyseenalaiseksi. Vielä tuolloin pelilisenssiä hallussaan pitänyt Electronic Arts päätti uuden Bondin nimitystä odotellessaan lämmitellä uudelleen vanhan klassikon.
Salainen agentti 007 Istanbulissa (From Russia with Love) tuli Briteissä valkokankaille 1963 ja Suomessa 1964. Se oli järjestyksessä toinen Bond-elokuvasovitus, ja sen EA päätti kääntää myös konsoleille. Peli oli pääsääntöisesti uskollinen elokuvalle ja kirjalle, mutta painotti vahvasti toimintakohtauksia. Myös elokuvassa kapuloita Bondin rattaisiin pistänyt SPECTRE-terroristijärjestö jouduttiin tekijänoikeussyistä korvaamaan peliä varten kehitetyllä OCTOPUS-järjestöllä.
Hollywood Reporter paljasti huhtikuussa 2005, että Connery palaisi Bondin rooliin From Russia with Love -pelissä. Rooli olisi hänen ensiesiintymisensä videopelissä. Connery tuumasi Hollywood Reporterin haastattelussa näkevänsä ääniroolin toisenlaisena tulokulmana luovaan työhön:
– Videopelit ovat nykyään valtavan suosittu viihdemuoto, ja olen kiinnostunut näkemään, kuinka osat lopulta loksahtavat kohdilleen.
From Russia with Love julkaistiin maailmanlaajuisesti marraskuussa 2005, ja on eläkepäivistään tätä nykyä nauttivan Sean Conneryn viimeinen Bond-esiintyminen ja hänen toiseksi viimeinen näyttelyroolinsa.
Lue lisää:
Kommentit
En tiennyt.
Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavia tämän artikkelisarjan uutisia :)
Tiesin. Olisi muuten aika muikeeta jos klassisia Bond-elokuvia alettaisiin tekemään peleiksi. Sillain ihan niinkuin kunnolla ja todella käytettäisiin alkuperäisen castin ulkonäköjä.
Yksi parhaista Bond-elokuvista muuten tuo From Russia With Love.
Itse tykkäsin pelistä aikoinaan kovasti. Sisälsi myös unohtumattoman jaetun ruudun
versus mahdollisuuden.
Olisivat saaneet tehdä enemmän pelejä Conneryn kanssa silloin. Eivät olisi tarvinneet perustua elokuviin. Haastattelussa sanoi että olisi ollut kiinnostunut tekemään enemmän.
Muistan ja olen pelannut, mielestäni Conneryn ääni vaan kuullosti liikaa vanhan miehen ääneltä. Se häiritsi kun Bond oli 30-40 ja kuullosti papalta
Ymmärrettävistä syistä. Mieluummin oikean Conneryn suorituksen otan kuin imitaattorin.
Vastaus-toiminto pitäisi olla nyt kärjessä "korjattavat asiat listalla".