XCOM 2 -opas uusille komentajille

Janne Pyykkönen intoutui laatimaan aloittelijanoppaan uusille XCOM 2 -komentajille.

20.3.2016 00:50

Tänään ilmestyvä XCOM 2 on strategiapelien merkkipaalu ja samalla äärimmäisen haastava peli. Muutokset tuttuun kaavaan saattavat sotkea jopa veteraanikomentajien pasmat. Seuraavilla vinkeillä pääset kuitenkin taatusti alkuun. Perustan väitteeni kahteen arvostelua varten pelattuun kampanjaan, joista toisessa pääsin voittoon omia sääntöjäni seuraamalla.

Perusasiat kuntoon

XCOM 2 -opas

Vapaussota muukalaisia vastaan kestää noin 30–40 taistelua ja niiden väliset ajanjaksot. Se on pitkä aika. On tärkeää, että veteraanisotilaat selviävät hengissä siitä suurimman osan, sillä tutisevat alokkaat ovat muukalaisten murkinaa viimeisissä tehtävissä. Loukkaantumisia ei voi välttää, joten sinulla tulisi olla sairaslomien paikkaamiseksi lopulta vähintään 12 eliittisotilasta. On hyvä omaksua ajatusmalli, että olet aina alakynnessä ja heikommin aseistettu kuin vihollinen, joten mitään ei ole varaa tuhlata.

Sota voitetaan taktisella kartalla ja hävitään maapallokartalla. Hyvä taktikko voi runnoa tiensä läpi taistelun toisensa jälkeen, mutta voi samalla hävitä silti koko sodan. Resurssit ja erityisesti tiedustelutieto tulee käyttää fiksusti. Taidolla voi kompensoida taistelussa, mutta mikään taito ei voi paikata heikosti toimivaa tukikohtaa tai väärään suuntaan kasvatettua vastarintapesäkkeiden ketjua.

XCOM 2 on nopeaa ja aggressiivista sotaa. Taistelut ovat aiempaa vauhdikkaampia, sillä lähes jokaisella tehtävällä on tiukka aikaraja. Muukalaisten suunnitelma etenee koko ajan maailmankartalla, joten aikaa ei ole hukattavana.

Pallokartta ja tukikohta

XCOM 2 -opas

Isolla kartalla on välittömästi luotava vastarintatukikohdista ketjuja, jotka johtavat kohti vihollisten tukikohtia. Vastarinnan päämajasta voi olla valtavan pitkä matka lähimpään tukikohtaan, joten vastarintapesäkkeiden värväyksen täytyy kulkea koko ajan kohti päättämääsi pistettä. Intel eli tiedustelutieto on välttämätöntä valtauksissa, ja siitä tulee helposti pulaa.

Aiemmissa XCOMeissa tekniikkaa tutkivat tiedemiehet olivat kuninkaita ja tavaraa luovat insinöörit ikuisia kakkosia. Se ei enää päde. Insinöörit ovat nyt Avenger-emoaluksen tärkein voimavara, sillä he voivat tutkia satunnaistekniikkaa, nopeuttaa rakentamista ja miehittää toimipisteitä, mikä antaa alukselle lisää tehoa ja vastarintakontakteja. Insinöörit ovat yksinkertaisesti elintärkeitä.

Rakenna nopeasti Guerrilla Tactics School. Mitä nopeammin säät täyskokoisen kuuden hengen ryhmän, sitä nopeammin sotilaat keräävät kokemusta ja tappavat muukalaisia. Koulu antaa myös muita hyödyllisiä erikoiskykyjä, jotka auttavat kaikkia sotilaita tai kaikkia yhden hahmoluokan sotilaita. Koulussa voi yhdestä alokkaasta kouluttaa kerrallaan halutun luokan edustajan ilman taistelukokemusta ja satunnaisuutta. Mitä enempää voi pyytää?

Taistelun säännöt

XCOM 2 -opas

Etene lähes aina kaikilla sotilailla, paitsi tarkka-ampujalla. Silläkin täytyy edetä nopeasti monissa tehtävissä.

Ota lisävarusteiksi mahdollisimman paljon kranaatteja, äläkä säästele niitä. Käytetty kranaatti tuhoaa vihollisen panssaria, osuu aina kohteeseensa ja tuhoaa näkösuojan. Suojaton vihollinen on ”flanked” eli altis kriittisille osumille, jotka voivat tiputtaa sen tuplasti nopeammin.

Pidä sotilaat lähellä toisiaan, mutta ei niin lähellä, että vihollisen kranaatit ja muut aluehyökkäykset osuvat useampaan kuin kahteen sotilaaseen. Tekoäly on äärimmäisen hyvä tähtäämään aluehyökkäykset niin, että ne osuvat todella moneen kohteeseen.

Full Cover eli täyden kilpisymbolin kuvaama näkösuoja on elintärkeä kahdessa suhteessa. Se on ainoa keino varmistaa, että muukalaiset eivät tapa sotilaitasi nopeasti. Lisäksi sotilaat ovat tehtävän alussa Concealmentissa eli piilossa muukalaisilta. Vaikka ne tulisivat partioidessaan lähelle, Full Cover estää paljastumiset. Lyhtypylväät, isot puut ja vastaavat antavat sinun päästä todella lähelle ennen ensi-iskua.

Ympäristön tuhoutumista kannattaa käyttää järkevästi. Jos sinun on vapautettava vanki sellistä, miksi menisit ovelle? Räjäytä reikä seinään. Jos vihollisen joukkue seisoo kolmikerroksisen talon katolla, heitä kranaatti keskikerrokseen ikkunasta. Viholliset saavat räjähdysvaurion lisäksi triplakipua tippuessaan suoraan kellariin.

Monissa tehtävissä täytyy varautua vihollisen täydennyksiin. Ne saapuvat paikalle kuljetusaluksilla, ja vasta saapuneen joukkueen voi tuhota vuorossa hyvin asetetuilla sotilailla, jotka ovat Overwatch-tilassa. Joissakin tehtävissä täydennyksiä saapuu loputtomasti, ja monesti pari koneellista laskeutuu vielä silloin, kun päämäärä on saavutettu.

Taistelussa kannattaa luoda aina vaihtoehtoisia toimintatapoja. Jos sinulla on tapa tappaa muukalainen, niin hyvä homma. Jos sinulla on saman vuoron aikana kolme eri tapaa tappaa sama muukalainen, vielä parempi. Se 75% todennäköisyydellä osuva laukaus menee nimittäin ohi.

Sotilasluokkien erot

XCOM 2 -opas

Jokainen sotilasluokka on XCOM 2:ssa hyvä ja tärkeä, mutta pelityylistä riippuen voit suosia niistä paria muita enemmän. Jos sinulla on useampia saman luokan edustajia, on nopeampi valmistaa niille tehokkaat varusteet, mutta vaihtoehdot ovat rajatumpia taistelussa.

Specialist on uusi Support. Se on paras Overwatch-puolustuksessa ja tiimikaverien paikkaamisessa. Todella hyviä kykyjä ovat vihollisrobottien hakkeroinnin mahdollistava Haywire Protocol ja kaukoensiavun mahdollistava kyky.

Grenadier on uusi Heavy. Sen osumatarkkuus on pelin huonoin, ja se erikoistuu vihollisten haarniskan tuhoamiseen. Toinen kykypuu keskittyy kranaatteihin ja toinen tykkeihin, ja kumpaakin voi yhdistellä. Tykeissä kova kombo on Suppression ja Holographic Sights. Suppression poistaa silloin vihollisen Overwatchin, vaikeuttaa liikkumista ja ampumista sekä lisää omien tarkkuutta, eikä homma voi mennä pieleen ohilaukauksen takia. Kranaattien tehoa ja vaikutusaluetta voi kasvattaa sekä Grenadierin kyvyillä että kehittyneemmillä kranaatinheittimillä, ja tämä yhdistelmä tekee Grenadierista isojen joukkojen tuhoajan.

Sniper on vähiten muuttunut hahmoluokka. Perustason erikoiskyky Squad Sight on edelleen parasta ikinä, ja sen avulla tornitalon huipulle parkkeerattu sotilas voi hallita koko taistelukenttää. Squadsight Sniper on käytännössä tiimisi paras tappaja ja sodan tärkeimpiä osasia. Pari uutta pistoolikykyä valitsemalla (Lightning Hands on uskomaton!) Sniper pysyy hengissä, jos joku pääsee lähelle.

Ranger on entinen Assault, jolle on annettu lähitaistelukyky. Se voi toimia joko tiedustelijana, jolloin panostat näkymättömyyteen, nopeuteen ja suojakykyihin, tai tehokkaana lähitaistelijana. Korkean tason Ranger, jolla on Blademaster, Reaper ja Untouchable, kykenee tappamaan jopa viisi muiden pehmittämää alienia vuorossa – ja selviämään siitä hengissä.

Psi Ops on vaikein koulutettava, sillä Psi-kykyjä varten on ensin rakennettava labra. Siellä sotilas oppii yhden satunnaisesti valitun kyvyn kerrallaan. Korkean tason Psi-sotilailla eli Maguksilla on uskomattoman tehokkaita kombohyökkäyksiä. Insanity ja sen tehostavat perkit yhdistettynä Void Riftiin voivat tehdä joukon biologisia muukalaisia täysin toimintakelvottomaksi. Inspiration taas antaa jo yksinään yhden lisätoiminnon juuri sille sotilaalle, joka tarvitsee sitä tiukalla hetkellä. Soul Fire on mahtava viimeistelijä, sillä se osuu sadan prosentin varmuudella ja tappaa vaikka seinien läpi.

Aseet ja tekniikka

XCOM 2 -opas

Jos voit tutkia samaan aikaan puolustavaa ja hyökkäävää teknologiaa, kuten aseita ja haarniskoja, panosta ensin hyökkäykseen. Miksikö? Kuollut alien ei voi ampua takaisin, ja sodan alkuvaiheissa muukalaisilla ei ole raskasta panssarointia. Mitä nopeammin viholliset kuolevat, sitä helpommin selviää tehtävien aikarajoista. Puolivälissä sotaa on pakko panostaa panssarointiin, sillä muukalaisläjiä ei voi enää tuhota satavarmasti ennen niiden vastaiskua. Täysin panssaroimattomat sotilaat joutuvat haavoittuessaan kuukauden sairaslomalle, vaikka ne selviäisivät ihmeen kautta osumasta.

Kun saat vaikkapa magneettisesti kiihdytetyt aseet, kannattaa valmistaa ensin Sniperien Rail Gunit. Niillä tapetaan vaarallisimmat alienit nopeasti ja varmasti. Mag-kiväärit toimivat sekä Specialisteille, Psi-sotilaille että Rangereille, joten ne tulevat seuraavaksi. Haulikot tehostavat Rangereita, mutta ne ovat yhden luokan aseita. Viimeiseksi tulevat kanuunat, sillä Grenadierit osuvat heikoimmin, eikä niiden tarvitse tehdä paljoa vauriota tuhotakseen haarniskaa Shredderillä tai pilatakseen vihollisen päivän Suppressionilla.

Proving Grounds tuottaa aluksi lähinnä satunnaisia ammuksia ja kranaatteja, joita saa tutkimustyön jälkeen tehtävälle aina yhden kappaleen. Kuulostaa turhalta, mutta molemmat ovat uskomattoman tehokkaita. Panssarinläpäisevät luodit tarkka-ampujalla tuhoavat raskaat muukalaiset, Dragon-luodit eli napalmkärkiset ammukset tappavat paljon kestävät biologiset muukalaiset ja Tracer-luodit varmistavat, että jopa Grenadier osuu johonkin.

Proving Grounds on myös ainoa keino saada raskaita aseita muille sotilaille kuin Grenadierille. Eksoskeletonit mahdollistavat liekinheittimien ja raketinheittimien kaltaisten aseiden käytön luokasta riippumatta, mutta ne ovat kalliita ja hitaita valmistaa. Raskaiden aseiden kehittynyt mallisto eli Powered Weapons luo loppupelissä aseita, joilla voi tuhota kertalaakista kokonaisia muukalaisryhmiä, mutta niiden saaminen on arpapeliä.

Voimalaitokset ja Resistance Comms -huoneet ovat elintärkeitä, ja niistä ensimmäisiä voi tukea huoneisiin sijoitetuilla insinööreillä ennen uusien rakentamista.

Pitkä, vaikea sota

XCOM 2 -opas

Muukalaisten lopputyö on projekti Avatar, joka tuhoaa kaiken valmistuessaan. Sitä voi hillitä kahdella tavalla.

Avataria voi hidastaa tuhoamalla kartalla tukikohtia, mutta niihin voi olla vaikea päästä käsiksi. Avaimena ovat silloin pääjuoneen liittyvät erikoisprojektit. Ne avaavat tehtäviä, joita tekemällä Avatar-mittaria voi laskea kaksi tai jopa kolme pistettä kerralla. Se antaa viikkokausia aikaa tehdä muuta ja laskee painetta isolla kartalla. Toisaalta ne ovat kertakäyttöisiä ratkaisuja.

Muukalaisilla on käynnissä kerrallaan kolme Dark Projectia, jotka vaikeuttavat peliä jotenkin. Lähes aina kannattaa niistä torpata Avataria edistävä projekti. Muuten kannattaa katsella, mitä palkintoja projekteihin liitetyistä sissitehtävistä saa. Ylimääräinen insinööri on usein hyvä ratkaisu. Jos muukalaiset ovat ufoaluksillaan Avenger-aluksesi perässä, ei kannata hätääntyä. Jos tehtävä epäonnistuu, kaikki on ohi. Toisaalta Avenger-puolustuksessa saa käyttöön koko tukikohdan voimavarat, eli vastarinnalla on käytössään tulivoimaa 2–3 kertaa enemmän kuin tyypillisessä tehtävässä.

Tärkeintä onkin olla lannistumatta, vaikka menisi huonosti. XCOM 2 on vaikea peli, mutta sitä ei kannata pitää vaikeana samalla tavalla kuin vaikkapa Ikarugan kaltaisia luotihelvettejä. Vuoropohjaisuudesta johtuen aina on aikaa miettiä ratkaisuja, ja usein järkevää taktiikkaa syntyy silkalla maalaisjärjellä. Peli ei siis ole lainkaan rajattu vain strategiamestareille. Taistelussa pärjää hyvin, vaikka ei osaisi suunnitella siirtoja vuoroja eteenpäin. Usein tarvitsee vain keksiä hyvä ratkaisu sen vuoron ongelmaan, kuten yhden muukalaisjoukkueen sivustaan koukkaamiseen.

Janne Pyykkönen

Lisää luettavaa