Age of Empires II: Definitive Edition / Arvostelut / pelaaja.fi

Age of Empires II: Definitive Edition

13.02.2020 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
0

Keisarin uudet vaatteet

Microsoftin Age of Empires -pelisarjan edellisestä merkittävästä julkaisusta on kulunut kohta jo 15 vuotta, ja neljäs osa antaa yhä odottaa itseään. Strategiannälkää voi onneksi tyydyttää klassikoksi nousseen toisen osan uusintajulkaisulla, joka laittaa uutta kiiltoa vanhan pintaan.

Age of Empires II: Definitive Edition tarjoaa pelillisesti tuttua strategiaa vuosituhannen vaihteen tienoilta. Kansakunnan johtajana on hallittava niin voimavarojen hankkimista, tukikohtien kehittämistä kuin sotajoukkojakin. Kultaa, ruokaa, kiveä ja puuta on kerättävä riittävästi joukkojen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, jotta pysyisi kilpavarustelussa mukana tai mielellään tietysti edellä. Pelin erikoisuus on aikakausissa, jotka määrittävät käytettävissä olevan teknologian tason. Koska aikakauden eteneminen vaatii rutkan kasan resursseja, pelin keskiössä on tasapainottelu teknologisen kehityksen ja joukkojen tai kaupunkien kehittämisen välillä.

Age of Empires II: Definitive Edition on nimensä mukaisesti kattavin versio tänä vuonna 20 vuotta täyttäneestä Age of Empires II:sta. Uusintajulkaisussa onkin valtavasti sisältöä. Alkuperäisen pelin ja sen laajennuspakettien ohella Definitive Edition sisältää 2010-luvulla julkaistut HD-version laajennukset sekä kolme kokonaan uutta The Last Khans -kampanjaa ja neljä kansakuntaa, jotka nostavat sivilisaatioiden kokonaismäärän hulppeaan 35:een. Ja jos pelin salat eivät ole tuoreessa muistissa, niihin voi perehtyä uusissa haastetehtävissä, jotka opettavat edistyneempiäkin taktiikoita. Peliaikaa paketille luvataan reilut 200 tuntia, ja sitä voi tietenkin jatkaa vielä verkkopelillä.

Age of Empires II: Definitive Edition -arvostelu

Verkkopeli sisältää joukon tuttuja pelimuotoja, mutta moninpelin alla majailevat rakenteet on vedetty reilusti uusiksi. Peli tarjoaa nyt myös sisäänrakennetut rankkauslistat ja klaanitoiminnot, joten peruspuitteet kilpailulliselle moninpelille ovat kunnossa. Alueelliset pelipalvelimet taas tarjoavat aiempaa toimintavarmemman pelikokemuksen.

Uuden sisällön ohella Age of Empires II: Definitive Edition on saanut toki muitakin uudistuksia. Päällepäin näkyvin uudistus on vielä puolen vuosikymmenen takaisesta teräväpiirtoversiosta paranneltu ulkoasu, joka tuo 20-vuotiaan sotaratsun 4K-aikaan. Vaikka visuaalinen ilme on periaatteessa tuttu alkuperäisestä pelistä, ulkoasu on ottanut aimo harppauksen nykyaikaan. Kaunista 2D-grafiikkaa ja uusia animaatioita voi nyt tarkastella sekä lähietäisyydeltä että kauempaa zoomaustoimintojen avulla. Käyttöliittymäelementit eivät valitettavasti ole saaneet samanlaista käsittelyä kuin pelikentät, mikä tuntuu hieman laiskalta ratkaisulta muun visuaalisen työn rinnalla.

Myös vanha tekoäly on laitettu uuteen uskoon. Päivitettynä se antaa aiempaa fiksumman vastuksen, joka tuntuu ajoittain jopa yllättävän tiukalta. Mukana on myös käyttömukavuutta parantavia hienosäätöjä, jotka kuitenkin vähentävät mikromanageerausta lähinnä nykypäivän odotusten tasolle. Esimerkiksi maatilat voi laittaa kylvämään uudet siemenet automaattisesti, vaikka rinnalla on edelleen vanha vaihtoehto manuaalisille kylvöille. Uudistuksista huolimatta pelin vuosituhannen vaihteen juuret tuntuvat edelleen, mikä ei tietenkään ole pelkästään huono asia.

Age of Empires II: Definitive Edition on tukeva paketti pelattavaa tosiaikaisen strategian ystäville. Kyseessä on toki jo kolmas kerta, kun peli saapuu myyntiin, mutta uudistuksia on mukana sen verran tuntuvasti, että etenkin kohtuullisella hinnalla rahalle saa vastinetta yllin kyllin. Age of Empires -faneille kakkososan Definitive Editionissa riittää helposti puuhaa neljännen osan julkaisuun saakka.

9/10

Kehittäjä: 
Forgotten Empires
Julkaisija: 
Microsoft
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12

Nostoja