Anno 1800 / Arvostelut / pelaaja.fi

Anno 1800

7.06.2019 // Kirjoittanut: Petri Pohjonen
0

Kun laivat olivat puuta ja rautaa

Suuren skaalan kaupunginrakentelupelit olivat pitkän aikaa eräs tietokonepelaamisen tunnusmerkeistä. Vuosien saatossa genre vähitellen menetti suosiotaan ja hupeni varjoksi entisestään. Muutama pelisarja on kuitenkin sinnitellyt aina näihin päiviin asti. Eräs tunnetuimmista selviytyjistä on vuonna 1998 alkunsa saanut Anno-sarja, jonka ensimmäinen osa oli yksi aikansa kuumimmista hiteistä. Vieläkö sarjassa piisaa puhtia, vai onko ajan hammas kenties päässyt puremaan veteraanipelisarjaa?

Pari edellistä Annoa sijoittuivat kauas tulevaisuuteen, mutta uusimmassa inkarnaatiossaan pelisarja palaa ikään kuin juurilleen historiaan. Kuten nimestäkin voi päätellä, tällä kertaa matkustetaan teollisen vallankumouksen kynnykselle, ja alun pienestä maalaiskylästä luotsataan mahtava teollinen suurkaupunki.

Anno 1800 arvostelu

Annojen perusteet ovat pysyneet samoina aina ensimmäisestä pelistä lähtien. Pelikartta koostuu useista isommista ja pienemmistä saarista, jotka pitää valjastaa käyttöön. Ne ovat täynnä erilaisia arvokkaita luonnonvaroja, kuten rautaa tai öljyä, joita hyödyntämällä avataan käyttöön lisää uusia rakennuksia. Uudet rakennukset odottavat aina ihan kulman takia, mikä tekee pelaamisesta hyvin koukuttavaa.

Ilman työvoimaa imperiumin pyörittäminen ei onnistu, joten ensimmäisenä pitää houkutella saarelle työvoimaa asuntoja rakentamalla. Erityyppinen työvoima tekee erilaisia asioita. Esimerkiksi maanviljelijät viljelevät peltoja tai kaatavat puita, ja työläiset puolestaan puurtavat panimoissa tai tehtaissa. Työvoima täytyy pitää tyytyväisenä täyttämällä sen tarpeita, kuten varmistamalla vaatteiden ja ruoan saatavuus. Mitä korkeammin koulutettua väkeä saarelleen tuo, sitä enemmän tarpeita sillä on ja sitä vaikeampaa niitä on täyttää.

Tavaroiden valmistuksen lisäksi työvoima on myös pääasiallinen tulonlähde. Tyytyväiset työläiset tuottavat huomattavasti enemmän rahaa kuin onnettomat, joten kannattaa huolehtia siitä, että väki pysyy tyytyväisenä. Tarpeiden puutteen lisäksi esimerkiksi saasteet laskevat tyytyväisyyttä, joten saastuttavien rakennusten kanssa kannattaa olla varovainen. Tarpeeksi onneton väki voi jopa alkaa mellakoida eikä silloin tuota mitään. Hätätapauksessa onnetonta kansaa voi liehitellä ostamalla puuttuvia tarvikkeita vastustajilta, mutta sellainen vaatii paitsi hyviä diplomaattisia suhteita myös pääomaa.

Anno 1800 arvostelu

Annoissa ovat ensimmäisestä osasta alkaen olleet tärkeässä roolissa erilaiset tuotantoketjut, joiden avulla valmistetaan tavaroita myytäväksi tai työväen kulutettavaksi. Esimerkiksi teräspalkkien valmistamiseen vaaditaan ensin rauta- ja kivihiilikaivokset, kivihiilen polttouuni sekä terästehdas. Peli esittää onneksi tuotantoketjut selkeästi, mutta harmillisesti määriä ei kerrota yhtä selkeästi. Missään ei esimerkiksi sanota suoraan, kuinka moneen panimoon yhdestä viljapellosta riittää viemistä, vaan suhteet on vain arvattava. Optimointiin keskittyvässä pelissä moinen epäselvyys on jokseenkin anteeksiantamaton moka.

Saarilla on tilaa ja erityyppisiä resursseja vain rajoitetusti, joten ennemmin tai myöhemmin myös laajeneminen tulee ajankohtaiseksi. Asumattomia saaria voi asuttaa rakentamalla niille laiturin. Jos saarella on vastustaja, hänet voi ajaa sieltä pois asettamalla kauppasaarron tai ostamalla enemmistön tämän osakkeista. Sotiminen hoidetaan yksinomaan laivoilla, ja tämä puoli pelistä tuntuukin kaikkeen muuhun nähden vähän puolikypsältä. Laivastotaistelut ovat perinteistä kliksuttelua, eikä niissä yksinkertaisesti ole oikein mitään mielenkiintoista. Peli olisi varmasti tullut hyvin toimeen kokonaan ilman.

Ennemmin tai myöhemmin kannattaa varustaa oma retkikunta ja lähteä tutkimaan uutta maailmaa, joka on kartta täynnä uniikkeja luonnonvaroja ja tuotantoketjuja, joilla voi rikastuttaa imperiumia entisestään. Vanhan ja uuden maailman välillä voi vaihtaa helposti napin painalluksella, mikä on hyvä, sillä aika kuluu kummassakin paikassa samaa tahtia. Systeemi mahdollistaa entistä monipuolisemmat strategiat mutta tarjoaa myös peliä tasapainottavan elementin. Vanhassa maailmassa heikommin pärjäävä pelaaja voi hyvin nousta jaloilleen dominoimalla uudessa maailmassa kaikkea puuvillatuotantoa.

Anno 1800 arvostelu

Ison talousimperiumin hallinta on helppoa. Kaikki tarvittava tieto on helposti nähtävillä, eikä pelaajaa hukuteta erilaisiin taulukoihin. Simppeli käyttöliittymä tekee pelistä helpon lähestyä, mutta valitettavasti siihen sisältyy myös pelin suurin heikkous: todellisista tuloista ja menoista on hankala saada tarkkaa tietoa. Rahaa kertyy tai häviää jatkuvasti, jolloin on hankala saada tarkkaa tietoa siitä, onko imperiumi todellisuudessa voitollinen vai tappiollinen. Peli itse tarjoaa asiasta vain vihjeitä. Normaalisti on hyvästä, ettei taulukoita tarvitse seurata sivukaupalla löytääkseen ongelmakohdan, mutta Annon systeemi on liiankin suuripiirteinen. Parannuksia systeemiin on ilmeisesti onneksi lupailtu, joten toivon mukaan surkeasta kirjanpidosta ei tarvitse kärsiä kovin kauaa.

Pelimuotoja Anno 1800:ssa on kolme erilaista. Hiekkalaatikkotila on juuri sitä mitä nimi lupaa ja mahdollistaa täysin vapaamuotoisen pelaamisen. Uuden pelaajan sen sijaan kannattaa suosiolla aloittaa kampanjamoodista. Siinä pelaajalle jaetaan erilaisia tehtäviä, jotka paitsi opettavat perusasoita myös portittavat uusia rakennuksia ähkyn välttämiseksi. Opetusosiona kampanja on ihan hyvä, mutta harmillisesti se jättää kertomatta joitain perusasioita, kuten kauppareittien luomisen tai ylimääräisen tavaran myymisen. Moiset asiat pitää vain päätellä itse tai luntata netistä.

Kolmas pelimuoto on moninpeli, jossa maksimissaan neljä pelaajaa voi pelata samalla kartalla toisiaan vastaan. Peliseuraa voi etsiä joko käsipelillä tai nopealla pikahaulla, jos haluaa vain päästä mukaan pelaamaan. Pikaisen testipelin perusteella pelaajien välisissä matseissa tahti on kova ja kokeneet syövät armotta kokemattomat. Yhteistyötila on ilmeisesti onneksi tekeillä, ja se lisätään peliin ”joskus myöhemmin”.

Anno 1800 arvostelu

Erinäisistä käyttöliittymän heikkouksista huolimatta Anno 1800 on erinomainen kaupunginrakentelupeli – yksi markkinoiden parhaista. Rakentelu on sujuvaa ja koukuttavaa, ja tunnit katoavat vuorokaudesta peliä pelatessa pelottavan nopeasti. Genrenyypänkin on helppo päästä peliin sisään selkeän käyttöliittymän ansiosta. Erilaisia järjestelmiä on valtava määrä, ja opeteltavaa riittää myös sarjan veteraaneille. Monipuolisuutta ei kuitenkaan kannata pelästyä, sillä systeemit limittyvät toisiinsa elegantisti ja loogisesti. Optimoinnin oppiminen vie aikansa, mutta perusteet oppii nopeasti. Peliä on näin ollen helppo suositella kaikille kaupunginrakentelupeleistä kiinnostuneille. Olitpa noviisi tai veteraani, Anno 1800 on todennäköisesti vuoden parhaita strategiapelejä.

8/10

Kehittäjä: 
Blue Byte Software
Julkaisija: 
Ubisoft
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta

Nostoja