Call of Duty: Vanguard / Arvostelut / pelaaja.fi

Call of Duty: Vanguard

6.01.2022 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
1

Call of Duty: Vanguard -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun numerossa 228. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Modernia sodankäyntiä toisessa maailmansodassa

Vanguard on toiseen maailmansotaan sijoittuva kuvitteellinen tarina kansainvälisten erikoisjoukkojen natsijahdista. Tarinalla ja sen tapahtumilla on kyllä löyhä sidos todellisuuteen, mutta Normandiaan, El Alameiniin ja Stalingradiin vievissä otoksissa otetaan taiteellisia vapauksia isolla kädellä.

Hitlerin kuoleman jälkeisiä natsisuunnitelmia kuvaavaa tarinaa isomman roolin saavat hahmojen taustatarinat, jotka ovat niin höttöä kuin olla voi. Esimerkiksi ryhmän jenkki Wade on suulas ässäpilotti, joka kylvää tuhoa sekä maassa että ilmassa. Sankarillista ilmataistelua seuraavan pakkolaskun jälkeen Wade hiippailee ohi japanilaissotilaiden, johtaa jalkaväkirynnäkköä luolastoissa ja varastaa lopuksi syöksypommikoneen lentotukikohdasta. Stalingradissa asuvasta Polinasta taas tulee kuin tyhjästä kaupungin katoilla loikkiva natsimiehittäjien kauhu perheensä menetyksen myötä.

Erikoisosastoa johtaa tummaihoinen brittisotilas Arthur Kingsley, ja tarinassa sivutaan rasismia useaan otteeseen. Käsittely jättää kuitenkin toivomisen varaa. Hyvikset eivät laisinkaan välitä ihonväristä, vaan rasismi ulkoistetaan kätevästi karikatyyrimaisen pahoille natseille. Nyansseille tai harmaan sävyille ei ole tilaa, kun hyvä taistelee pahaa vastaan kostofantasiahengessä sotarikoksia kaihtamatta. Onneksi välianimaatiot ovat sentään elokuvalaatua.

Call of Duty: Vanguard -arvostelu

Kampanjan toiminta on niin ikään suoraviivaista meininkiä. Pelaajia hiivitetään, juoksutetaan ja lennätetään halki vihollistäyteisten ampumaratojen. Toiminta on tavallaan viihdyttävää ja näyttävää, mutta säväyttäväksi suunnitellut hetket jättävät kylmäksi. Yksinpelikampanja on puhdasta kertakäyttöviihdettä.

Moninpeli on tietysti Vanguardin kantava voima. Verkkopeli on vauhdikasta räiskintää toisen maailmansodan melskeissä, mutta sarjassaan Vanguard on enemmän Modern Warfarea kuin World War II:ta. Parin vuoden takaisesta Modern Warfaresta paluun tekevät esimerkiksi avattavat ja suljettavat ovet, aseiden tukeminen esteisiin ja kulmauksiin sekä taktinen pikajuoksu.

Räiskintä on pelimuodosta riippumatta nopeatempoista ja viihdyttävää. Aseet tuntuvat hyvältä, ja ampumistuntuma on mainio. Aseiden dynamiikka on callofdutymainen, eli haulikot ovat tappavia pääasiassa lähitaistelussa ja tarkkuuskiväärit ovat tehokkaita pitkilläkin etäisyyksillä, mikä Call of Dutyssa tarkoittaa useita kymmeniä metrejä. Erilaisilla varustekokoonpanolla aseistusta voi kuitenkin sovittaa eri etäisyyksille ja pelityyleille sopivaksi.

Aseiden tasapainolla ei ole mitään tekemistä realismin kanssa, mutta ratkaisu on yksinkertaisesti toimiva. Pelissä pärjääminen edellyttää oman pelitavan ja varustuksen sovittamista kartan, pelimuodon ja vastustajien pelityylin mukaan. Osassa kartoista kohtaamisetäisyydet ovat pidempiä, kun taas tietyt ovat suorastaan klaustrofobisia. Oikeilla reittivalinnoilla kartan kuin kartan voi kuitenkin sovittaa omalle aseistukselleen sopivaksi. Muuten hyvien karttojen suurin ongelma on heikko näkyvyys. Vanguardissa ammutaan turhan usein vastustajan paikan osoittavia punaisia merkkejä näkyvillä olevien vihollisten sijaan.

Call of Duty: Vanguard -arvostelu

Vanguard sisältää myös hyviä uudistuksia. Pelimuotojen ohella voi nyt valita myös oman pelirytminsä. Tactical-rytmillä kartoilla on vähiten pelaajia ja Blitzillä eniten, kun Assault taas on välimuoto näiden kahden välillä. Sekä Tacticalilla että Blitzillä on kääntöpuolensa, sillä suurilla kartoilla Tactical tuntuu toisinaan liiankin hidastempoiselta ja Blitz muuttuu useimmilla kartoilla kahden karttapuoliskon väliseksi päänseinäänhakkauskisaksi. Assault on useimmiten toimiva välimalli, mutta se tuntuu toimivan pikemminkin kainona toiveena kuin valintana. Assault-valinnalla pelirytmiksi nimittäin valikoituu usein niin Tacticalia kuin Blitziäkin.

Tuttujen tiimipohjaisten pelimuotojen ohella mukana on kiinnostava uutuus. Uusi Champion Hill on yhdistelmä pientiimien Gunfi ghtia ja Battle Royalea. Pelimuodossa kaksi- tai kolmihenkiset tiimit ottavat toisistaan mittaa muutamien minuuttien mittaisissa otteluissa pudotuspelityylillä. Tiimit keräävät rahaa ja ostavat uutta varustusta muutaman ottelun välein. Tiimeillä on käytettävissään yhteensä 18 elämää, joiden loputtua tippuu pelistä pois. Lopulta jäljellä ovat viimeiset kaksi, jotka kohtaavat toisensa fi naaliottelussa.

Pelisarjan vanha tuttu Zombies-yhteistyöpelitila on niin ikään tarjolla uudistetussa muodossa. Zombeja lahdataan Stalingradissa sijaitsevasta tukikohdasta, josta pelaajaryhmä ramppaa teleporttien kautta suorittamassa muutamien minuuttien mittaisia tehtäviä. Zombies ei ole missään vaiheessa ollut oma suosikkini, mutta tämänkertainen versio tuntuu erityisen mitäänsanomattomalta katkonaisen ja itseään toistavan rakenteensa vuoksi.

Ennakkotietojen valossa odotukseni Vanguardia kohtaan eivät olleet korkealla. Kampanja ja Zombies- pelitila vastaavatkin vaisuja odotuksia. Moninpeli sen sijaan osuu maaliinsa yllättävän hyvin, ja sillä mittapuulla kyseessä on yksi parhaista Call of Duty -verkkopeleistä pitkään aikaan. Jos CoD-moninpeli ei iske, kannattaa Vanguard jättää suosiolla väliin. Muussa tapauksessa tarjolla on tuttua mutta tasokasta verkkoräiskintää.

7/10

Kehittäjä: 
Sledgehammer Games
Julkaisija: 
Activision
Peligenre: 
Räiskintä, Toiminta
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Sony PlayStation 5, Xbox Series X/S, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Pelin sisäiset ostokset, Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän jr11 kuva
jr11

Vuoden peli

Nostoja