Catherine Classic / Arvostelut / pelaaja.fi

Catherine Classic

5.03.2019 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
0

Väristyksiä vuosien takaa

Kuusi vuotta sitten julkaistu Catherine oli vilpittömästi edellisen konsolisukupolven oudoimpia ilmestyksiä. Persona-kehittäjä Atlusin seksiä tihkuva trilleri sekoitti pitsiä ja painajaista tavalla, joka tuntui monista länsimaisista pelaajista vieraalta. Se oli pelillisesti hämmentävä yhdistelmä toisiinsa teoriassa täysin yhteensopimattomia genrejä. Animevälipätkät, deittisimuelementit ja silmiä vetistävän vaikea kauhupulmailu kuitenkin toimivat kokonaisuutena niin hyvin, että peliä ehostetaan tällä hetkellä uudelleen PlayStation 4:lle Full Body -lisänimellä.

Julkaisuun on idässä aikaa enää viikkoja, minkä takia tuntuu oudolta huomata, että klassinen Catherine on tupsahtanut vähin äänin Steamiin alkuperäisessä ulkoasussaan. Toisin kuin kokonaisvaltaisesti paranneltu Full Body, Catherine Classic on vanha tuttu peli vaatimattomasti näppäimistötuella ja 4K-resoluutiolla maustettuna.

Catherine Classic arvostelu

Peli on kestänyt ajan hammasta varsin kunnioitettavasti, ja se on luonnollisesti tervetullut pc:lle. Catherine kertoo huithapelista Vincentistä, joka ajautuu huuruisen baari-illan päätteeksi pettämään pitkäaikaista tyttöystäväänsä ja joutuu maksamaan synneistään alitajuntansa painajaismaisemissa. Päivisin pelaaja ratkoo Vincent-raukan ihmissuhdeongelmia Persona-henkisissä välinäytöksissä, ja öisin vastassa ovat unimaailman pulmailuhaasteet, joiden möhliminen tietää varmaa kuolemaa myös oikeassa elämässä.

On pelaajasta kiinni, laskeeko hyväksi vai huonoksi uutiseksi sen, etteivät vuodet ole tehneet Catherinesta yhtään helpompaa peliä. Painajaiskentissä kavutaan ylös siirreltävistä kuutioista koostuvaa ja alati murenevaa tornia ansoja väistellen ja apuvälineitä keräillen, eikä kuolema ole koskaan paria askelta kauempana. Pelin oppimiskäyrä muistuttaa lähinnä pystysuoraa tiiliseinää, ja game over -ruutu tulee taatusti tutuksi näppärämmillekin tapauksille.

Vaikka pulmanratkonta on Catherinen todellinen pelillinen vetonaula, ovat pulmien väliin ripotellut keskustelupainotteiset osiot pitkälti yhtä tärkeitä kokemuksen kannalta. Tehdyt valinnat vaikuttavat pelin lopputulemaan, ja vaikka juonikaavio ei olekaan yhtä vivahteikas kuin monien Catherinen jälkeen ilmestyneiden seikkailupelien, on se kaikkine käänteineen silti melkoinen vuoristorata. Vincent ei ole painajaisineen yksin, ja mysteeri miesten keskuudessa leviävän kirouksen ytimessä jaksaa kiinnostaa lopputeksteihin asti.

Catherine Classic arvostelu

Jos Catherinen tahtoo tänä päivänä kokea, eikä Full Body ole alustasyistä vaihtoehto, on Classic luonnollisesti hyvä korvike. Vaikka peliä ei ole päivitetty graafisesti PS3-ajoilta, se kestää katselua, ja rajaamaton ruudunpäivitys tekee kokemuksesta aiempaa sulavamman. Classic lisää peliin myös japanilaiset äänet, joiden aukkoinen tekstitys tosin jättää toivomisen varaa.

Catherine on joka tapauksessa viime sukupolven mieleenpainuvimpia teoksia, joka todella ansaitsee paikkansa pc:llä vielä vuosienkin jälkeen. Aika näyttänee, saadaanko uusittua Full Bodya koskaan muille alustoille. Toistaiseksi Catherine Classic riittää paikkaamaan tarvetta.

8/10

Kehittäjä: 
Atlus
Julkaisija: 
Sega
Peligenre: 
Pulma, Seikkailu
Julkaisualustat: 
Microsoft Windows
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta