Chivalry 2 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden heinä-elokuun tuplanumerossa 224. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Hyvää päivää kirvesvartta
Keskiajalla kaikki oli paremmin. Taistelussa vihollista katsottiin silmästä silmään ja keskinäinen paremmuus ratkesi raa’alla voimalla sekä taidolla. Torn Banner Studios vaalii näitä verilöylyjen ihanteita Chivalry 2:ssa vaikkakin viihteellistettynä.
Chivalryssa ei varsinaisesti ole merkitystä, kannatko Agatha Knightsin vai Mason Orderin vaakunaa. Suurempi merkitys on hahmoluokalla, joka määrittää, kuinka paljon kestät kuritusta ja miten hyvin pystyt sitä muille jakamaan. Valittavissa ovat archer, vanguard, footman ja knight, joista jokaisella on kolme erikoiskykyjen ja aseistuksen osalta eroavaa alaluokkaa. Esimerkiksi jalkasotilaan kahden käden hilparin saa vaihdettua miekkaan ja kilpeen, jonka myötä taistelutapaa pitää muuttaa. Siihenpä peliin vaikuttavat muokkaukset jäävätkin, mutta kosmeettista kustomointia on tarjolla sitten senkin edestä.
Verenvuodatukseen on tarjolla kolme pelimuotoa. Team Deathmatch on päätöntä joukkuetaistelua. Team Objectivessa tapellaan niin ikään, mutta kahakan ohessa yhden joukkueen tehtävänä on suorittaa välitavoitteita, joita ovat muun muassa vankien vapauttaminen, herttuan suojelu ja talojen polttaminen. Toinen taas tekee kaikkensa estääkseen noiden tavoitteiden saavuttamisen.
Pelin ehdottomasti intensiivisimmät ja samalla viihdyttävimmät hetket koetaan kaksintaistelulle pyhitetyillä palvelimilla Free for All -pelimuodossa. Se toimii erinomaisena vastapainona enemmän tai vähemmän kaoottisille pelimuodoille. Kaksintaistelussa vihollisen liikkeiden lukeminen sekä lyöntien ja torjuntojen oikea ajoittaminen herätti vahvan läsnäolon tunteen. Vaikka kuolo korjasi useammin kuin tohtii laskea, jokaisesta kuolemasta eli virheestä saattoi oppia jotain. Kahdessa muussa pelimuodossa pääsee äärimmäisen harvoin kaksintaisteluihin ilman, että mukaan tulee kolmansia tai neljänsiä pyöriä.
Ohikiitäviä huippuhetkiä kuitenkin varjostaa se, ettei peliin synny oikein minkäänlaista vetoa eli syytä palata pelin ääreen. Huippuhetkiä pääsee kokemaan muissakin peleissä, eivätkä kosmeettiset kilkkeet tunnu vaivan arvoiselta. Toki kaksintaisteluita voisi harjoitella hampaat irvessä, mutta mitä sitten? Peli ei varsinaisesti siihen kannusta. Pieni toivonkipinä kytee kehittäjän julkaisemassa tiekartassa, jonka mukaan kilpailulliset pelimuodot ovat työn alla tai ainakin suunnitelmissa. Kilpailullinen aspekti toisi ainakin syyn palata kaksintaisteluareenoille.
Teknisessä mielessä moitittavaa ei juuri löydy. Hahmomallit ja -animaatiot näyttävät hyvältä, ja kartat ovat monipuolisia ja eläväisiä. Taistelun kolinaan ja kalkkeeseen saadaan elävyyttä pelihahmojen huudoista ja karjumisista. Teknistä nikottelua on sen sijaan ollut alustojen välisten kaveriryhmien luomisessa, ja esimerkiksi palvelinselain puuttuu toistaiseksi konsoleilta.
Kehityssuunnitelmien mukaan sekin on kyllä tulossa. Harrastelijapelaajan näkökulmasta Chivalry 2:n suurin ongelma on se, että se ei tarjoa hirveästi syitä palata taistelukentille. Pelisarjan veteraaneille ja lajityypin faneille se tarjoaa kiistatta viihdyttävän verisiä seikkailuita.
6/10
