Death Stranding Director's Cut -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden marraskuun numerossa 227. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Postimiesseikkailu jakaa mielipiteet ehostettunakin
Pari vuotta sitten julkaistu Death Stranding oli ja on omanlaisensa virstanpylväs. Auteur-pelisuunnittelijoiden kiistattomaan kärkeen kuuluvan Hideo Kojiman nyrjähtäneen nerokas vaelluseepos on tarina inhimillisten yhteyksien hauraista säikeistä ja hiljalleen itsensä uudestaan synnyttävän yhteiskunnan kasvukivuista.
Esoteerisen posteljoonisimulaation vaatteisiin puettu postapokalyptinen seikkailupeli jakoi mielipiteet jyrkästi, ja myös me peliin ihastuneet voinemme yhdessä tuumin allekirjoittaa sen, että hidastempoinen, mietiskelevä ja paikoin itsetarkoituksellisen työläs pelattavuus ei sovi joka makuun. Director’s Cut -versio sisältää pikantin kourallisen uusia höysteitä, mutta alkuperäisen keitoksen omintakeinen makupaletti on ennallaan.
Teknisesti Death Stranding Director’s Cut on PS5-kasvojenkohotuksen puitteissa laatutyötä. Alkuperäisversion audiovisuaalinen anti oli paikoin veret seisauttava yhdistelmä hiipuen hengittävää erämaakuvastoa ja käytännönläheisen karua futurismia, ja pelin rouhea ulkonäkö täydentyy PS5:llä silkinpehmeällä ruudunpäivityksellä ja hienoisesti terävöitetyllä ulkoasulla. Hahmojen jokseenkin muovinen ulkonäkö pistää uusioversiossa silmään, mutta se johtunee lähinnä tavasta, jolla pelin tekstuurit on pintakiillotettu.
Suurin osa Director’s Cutin pelillisistä muutoksista risteilee pikkunättien hienosäätöjen ja kuriositeetin käytännön edelle nostavan lisäkilkkeen välimaastossa. Pelillinen ydin ei uudistuksista juuri kostu tai kuivahda. Keskeisin ja käytännöllisin uusi apuväline on sankari Samin mukana tallustava kantajarobotti, jota voi hyödyntää sekä apujuhtana että ajokkina. Tukikohdissa huiliessa voi nyt käydä harjoittelemassa väkivaltaa ampumaradalla ja koetella taitojaan erilaisten esteratamaisten toimintaharjoitusten avulla.
Sisällöllisiä lisäyksiä on ahdettu mukaan kourallinen, ja niistä keskeisin on uusi sisätiloihin sijoittuva tehtävä vihollisia kuhisevassa tehdaskompleksissa. Lisäksi mukaan on ahdettu täysin turhanpäiväinen ajokilpamuoto, joka toimii ennemmin karhunpalveluksena emopelille, sillä se muistuttaa Death Strandingin kehnonlaisesta ajotuntumasta. Uudet rakennelmat puolestaan ovat lähinnä hassutteluun ja ajantappoon sopivia pytinkejä, joista hupaisin on keskisuuren määrän tavaraa haluttuun ilmansuuntaan sylkäisevä rahtikanuuna.
En tohdi allekirjoittaa Death Strandingin perään pultatun Director’s Cut -lisänimen olevan järin osuva, sillä alkuperäinen teos on tiettävästi Kojiman suodattamattoman ja pitelemättömän vision tulos jo sellaisenaan. Varsinkin PS5:llä kyseessä on kuitenkin ehdottomasti mutkattomin ja sulavin versio. Pienoisine lisäyksineen ja virtaviivaistavine höysteineen pelin sielun muodostava ja matkan määränpään edelle asettava pelikokemus on yhä ennallaan.
Kolikon kääntöpuolena uudet ehostukset eivät myöskään muuta sitä tosiseikkaa, että pelin luonne takuulla jakaa mielipiteet prikulleen yhtä terävästi kuin ennenkin. Henkilökohtaisesti tuhlaan ilomielin toiset 150 tuntia rahdaten pakettikuormia ja karttaen BT-mörököllejä yhteyspiste kerrallaan uudestisyntyvän USA:n petollisilla korpimannuilla. Alkuperäisen Death Strandingin kylmäksi jättämien pelaajien kannattaa kiertää teos yhtä kaukaa kuin ennenkin.
9/10
