Devil May Cry 5 / Arvostelut / pelaaja.fi

Devil May Cry 5

8.05.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Perkeleen pippalot

En ollut tiedostanutkaan, miten paljon olin kaivannut Devil May Cryta. Viime vuosina tyylikkäiden japanilaisten toimintapelien lippua on pitänyt korkealla lähinnä PlatinumGames, joten jo pelkästään viime kesän E3-julkistuksesta oli ilo nähdä, ettei Capcom ole unohtanut historiaansa genren parissa. Devil May Cry 5 on pitkään ollut peli, joka ansaitsisi tulla tehdyksi. Nyt se on saapunut osoittamaan, millaiseen hienouteen sarja yhä kykenee, kun siihen valetaan vain tarpeeksi luottoa julkaisijan toimesta.

Devil May Cry -sarjaa pidemmän aikaa pelanneille Devil May Cry 5 tuntuu alusta alkaen todella kotoisalta. Peli on seuraaja nimenomaan Devil May Cry 4:lle, mikä tulee ulkoisesti esille tarinassa ja hahmoissa, mutta yhtälailla sen tuntuma ja mekaniikat jatkavat juuri siitä, mihin sarjan japanilaiset osat jäivät reilut 11 vuotta sitten. Brittiläisen Ninja Theoryn kehittämän DmC: Devil May Cryn virtaviivaistetusta ja silotellummasta toiminnasta on näin ollen palattu kylmempään ja teknisempään malliin. Se voi vaikuttaa uudelle pelaajalle ensin jopa kömpelöltä mutta muuttuu kokemuksen kautta yhdeksi kaikkien aikojen elinvoimaisimmaksi taistelujärjestelmäksi.

Ninja Theoryn DmC oli aikoinaan ehdottomasti mainio peli. Sen lähestymistapa toimintaan teki demonien paloittelusta kuitenkin asteen summittaisempaa ja monotonisempaa, kun taas Devil May Cry 5 on paluu laskennallisempaan tarkkuuteen. Peli on nautinnollinen, vaikka ohjaimen nappeja tykkäisikin takoa satunnaisemmin, mutta tutustumisen kautta elämys nousee aivan toiselle tasolle. Kaikki liikkeet on animaatioitaan ja vaikutuksiaan myöten mietitty prikulleen niin, että ne eivät ole olemassa vain yhtä yksittäistä tarkoitusta varten, vaan että ne tuntuvat avaavan jatkuvasti uusia mahdollisuuksia alamaailman hyökkääjien taltuttamiseksi. Devil May Cry 5:n taistelut ovat kuin tanssia, joka käy aina vain kauniimmaksi ja tehokkaammaksi sen myötä, kun pelaaja kehittyy kokeneemmaksi ja varmemmaksi sen nyanssien kanssa.

Devil May Cry 5:n koluaminen olisi hauskaa ja monipuolista jo pelkästään yhdellä pelattavalla hahmolla, mutta käyttöön se heittää kerralla kolme. Näistä sarjan vanha pääsankari Dante on tutuin, sillä tämän neljä erilaista taistelutyyliä tekevät paluun ja mahdollistavat häkellyttävän määrän ketjuhyökkäysmahdollisuuksia jälleen useamman eri aseen voimin. Devil May Cry 4:ssä debytoinut Nero keskittyy vuorostaan yhä miekan ja erikoisrevolverinsa käyttöön mutta sekoittaa pakkaa erilaisia erikoisliikkeitä avaavilla Devil Bringer -käsiproteeseilla. Devil Bringerit ovat siitä erikoisia, että ne voivat hajota kesken taistelun, mikä tuntuu aluksi sekavalta mutta tuo lopulta hauskaa mukautuvuutta Nerolla pelaamiseen. Kun erilaisiin Devil Bringer -kykyihin myös tottuu, pystyy niiden rikkoutumista hyödyntämään osana taistelustrategiaansa aina vain monipuolisempien hyökkäyssarjojen tekemisessä.

Selvästi erikoisin tapaus on uusi tuttavuus V. Suoran yhteenoton sijaan tämä käyttää taisteluissa hyödyksi etäältä käskytettäviä demoneita ja rynnistää itse lähietäisyydelle vain viimeistelläkseen viholliset. V:n tavoin demonit ovat alttiita vihollishyökkäyksille, joten oman hahmon turvassa pitämisen lisäksi apurien hyvinvointia täytyy pitää silmällä erilaisin väistöin. Täysin irralliselta V ei kuitenkaan tunnu Neroon ja Danteen nähden, sillä demoneiden käskytys nojaa hyvin samanlaiseen malliin kuin muiden sankareiden liikkeiden tekeminen.

Pohjana Devil May Cry 5 käyttää Capcomin tuoreehkoa RE Engine -pelimoottoria, jolla syntynsä ovat saaneet myös Resident Evil 7 ja juuri julkaistu Resident Evil 2:n uusioversio. Näiden pelien kanssa se jakaa erityisesti näyttävän ulkoasun, jolla hahmot heräävät aina vain vahvemmin henkiin. Varsinkin välipätkät ottavat tästä paljon irti, sillä muutenkin jo tyylikkyyteen painottuva ulosanti saa kummasti lisäpuhtia, kun keskiössä olevat sankarit herättävät ihastusta yksityiskohtaisella eloisuudellaan.

Eloisuus ei kuvaa kuitenkaan koko peliä. Näyttävien hahmojen ja toiminnan rinnalla tylsiä ympäristöjä on hankala olla harmittelematta. Kaikki pelin tapahtumat on sijoitettu käytännössä tuhoutuneeseen kaupunkiin ja siellä kasvavaan Qliphoth-demonipuuhun, jotka ovat ympäristöinä häiritsevän puuduttavaa katsottavaa. Kenttäsuunnittelu on sekin kokenut pelkistyksiä, sillä sarjan Resident Evil -juurista kammennut ympäristöjen tutkiskelu on muutamia salaisuuksia huolimatta kadonnut lähes kokonaan, ja tilalle on tuotu kovin suoraviivaisia ja toisistaan irrallisilta tuntuvia pelialueita. PlatinumGamesin peleissä nähtyä spektaakkelimaisuutta jää myös kaipaamaan, vaikka sitä on yritettykin ujuttaa varovaisesti pariin taisteluun.

Ylipäätänsä Devil May Cry 5:n persoonallisuus tuntuu jääneen vajaaksi. Pelillä on käsissään kaikki rakennuspalaset viihdyttävän hölmöön tarinaan, mutta pitkän pohjatyön jälkeenkin sen huipennus jää laihaksi ja päätyy lähinnä kaivamaan esiin jo kovin kuluneen konfliktin. Rinnalleen pelin suulaat sankarit eivät myöskään saa juuri persoonallisia vihollisia, mikä estää sankareitakin saavuttamasta täyden potentiaalinsa.

Se tärkein on sentään kunnossa. Devil May Cry 5:n pelaaminen on hauskaa, kutkuttavaa ja jopa omalla tavallaan luovaa puuhaa. On hengästyttävää jo pelkästään ajatella sitä työmäärää, jonka näinkin toimiva ja tyylikäs toiminta on vaatinut. Capcom on ollut kovassa iskussa viimeisen parin vuoden ajan Resident Evilien ja Monster Hunter: Worldin kanssa, eikä Devil May Cry 5 näytä niiden seurassa yhtään hassummalta.

8/10

Kehittäjä: 
Capcom
Julkaisija: 
Capcom
Peligenre: 
Toiminta
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta

Nostoja