Disintegration / Arvostelut / pelaaja.fi

Disintegration

8.09.2020 // Kirjoittanut: Markus Heino
0

Disintegration-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesän 2020 tuplanumerossa 213.

Hukattuja ideoita

Halo-pelisarjan parissa ulkoasusuunnittelijana työskennellyt Marcus Lehto luotsaa uutuuspeli Disintegrationia, joka lupailee menevää räiskintää ja strategiaelementtejä uudessa scifiuniversumissa. Kunnianhimoisen projektin vahvuudet löytyvät loppujen lopuksi täysin muualta kuin kaksijakoisesta toiminnasta.

Disintegrationin maailmassa ihmiskunta on jakautunut luonnollisiin ihmisiin ja integroituihin ihmisiin, joiden aivot on yhdistetty uuteen robottivartaloon. Integroitujen lukumäärän kasvettua tasaisesti syntyi myös erilaisia näkemyksiä siitä, miten integroituminen muokkaa ihmiskuntaa. Joidenkin radikaalien mielestä se on seuraava looginen kehitysvaihe koko lajille, jopa väkivallan kautta. Ihmisten ja fanaattisimpien integroitujen välille syttyi sota.

Pelaaja päästetään taistelemaan ihmisten pakkointegroimista vastaan entisenä leijupyörätähti Romer Shoalina, jonka koneiden hegemoniaa ajava paha Rayonne-liittouma haluaa käännyttää aatteensa puolelle. Aiemmin lähinnä pyöränsä kierroslukumittaria hallinnut Romer värvätäänkin komentajaksi integroitujen kapinallisten persoonalliselle joukkiolle, jonka kaikilla jäsenillä on kana kynittävä Rayonnien kanssa.

Disintegration -arvostelu

Matka halki noin kymmentuntisen yksinpelikampanjan jakautuu taistelupainotteisiin tehtäviin ja hieman Destiny-tyylisten keskusalueiden koluamiseen. Tehtävien aikana leijupyöränsä ohjaimissa liitelevä pelaaja käskyttää keskimäärin kahdesta neljään tekoälytoveria, jotka ovat yllättävän omatoimisia ja yleensä viisveisaavat ohjeista heti, kun tavoite on saavutettu. Käytännössä tämä tarkoittaa ryhmän suuntaavan mielivaltaisesti sinne minne nokka näyttää, jos tietty määränpää on saavutettu tai osoitettu vihollinen tuhoutuu.

Normaalilla vaikeustasolla tekoäly pärjää varsin hyvin, mutta menestystä on välillä vaikea lukea omaksi aikaansaannokseksi. Minkään tason väijytyksiä tai järkeviä hyökkäyksiä ei yksinkertaisesti voi toteuttaa. Heiveröinen tarkka-ampujatar syöksyy vihollisten kimppuun rinta rinnan monin verroin isomman taistelurobotin kanssa. Paras tapa toimia viholliskosketuksen jälkeen on ottaa etäisyyttä, tuhota vastus rauhallisesti etenemällä ja siirtyä sitten seuraavalle alueelle. Käskytettäviä ei voi komentaa yksilöittäin paitsi erikoiskykyjen aktivoimisen osalta.

Erikoiskyvyt ovatkin oikeastaan ainoa edes hieman strateginen osa-alue. Kullakin Romerin ryhmän jäsenellä on ajan myötä latautuva erikoiskykynsä, jotka ovat usein pommimaisia aluehyökkäyksiä. Osa tekee suoraa tuhoa alueellaan ja osa vaikuttaa taisteluun muulla tavalla, kuten hidastamalla vihollisen liikkeitä vaikutusalueensa sisällä. Käytännössä erikoiskyvyt kannattaa ketjuttaa nopeaan tahtiin vihollisrykelmien niskaan, ennen kuin ne tajuavat hajaantua. Parhaimmassa tapauksessa suurin osa ilkimyksistä tuhoutuu kerralla, ja astetta isommatkin sotakoneet kaatuvat näin huomattavasti nopeammin. Toiminta soljuu parhaimmillaan näyttävästi, mutta taktiseksi sitä on vaikea kutsua.

Pelaajan oma kosketus toimintaan on loppua kohti puuduttavaa uurastusta, mikä johtuu jokaiseen tehtävään ennalta määrätystä varustuksesta. Romerilla on käytössään yleensä konetykit ja lisäkyky, kuten parantavia naniittipalluroita sylkevä laite, joka saatetaan aika ajoin korvata tuhovoimaisella ohjuksella. Konetykeillä pystyy tuhoamaan useimmat riviviholliset varsin nopeasti, joskin kestävämpien versioiden tuhoaminen tehokkaasti vaatii ryhmän muiden jäsenten erikoiskykyjen yhteisvaikutusta. Toiminta ei vain yksinkertaisesti muutu tarpeeksi yksinpelikampanjan aikana, sillä siinä käytetään miltei koko rupeaman ajan samoja aseita samannäköisiä vihollisia vastaan.

Disintegration -arvostelu

Romerin alus on syytä pitää turvallisesti irti alapuolella tapahtuvista taisteluista, jolloin vaaran tunnetta ei synny. Ilmassa ei toisaalta ole juuri suojaa tulitukselta, ja tietyt vihollistyypit voivat tiputtaa sooloilevan lentelijän melko nopeasti. Taisteluiden mekaniikat tuntuvat olevan usein ristiriidassa toistensa kanssa, sillä tekoäly sotii usein erittäin tehokkaasti ilman valvontaa, kun taas pelaaja itse voi vain leijua luotien ulottumattomissa parannustykkiä käyttäen. Tällöin toimintaa ei voi kuvailla kovinkaan räiskintäpelimäiseksi. Romerin lisäksi koko miehistön tuhovoimaa ja osumapisteiden määrää voi parannella mukaan tarttuvilla viritysosilla, mutta se ei korjaa asevalikoiman ja uusien panssareiden puuttumisen tuomaa ongelmaa.

Romerin kapinallisryhmän jäsenet ovat kukin poikkeuksellisen hyvin ääninäyteltyjä ja jopa mielenkiintoisia juttukumppaneita. Romer itsekin sopii rooliinsa työssä oppivana sissipäällikkönä hyvin, eikä itseironialla ja kuivalla huumorilla ryyditetty hahmojen välinen dialogi petä edes silloin, kun varsinainen tarinankerronta laahaa pahasti. Mielenkiintoiset viittaukset Romerin miehistön taustatarinoihin ja ihmisyyden peruskysymyksiin jätetään täysin vapaaehtoisten keskustelujen sisällöksi, eikä hahmoilla ole siksi juuri muuta virkaa kuin viihdyttää puujalkavitseillä ja letkautuksilla.

Tapahtumat alusta lopputeksteihin tuntuvat yllätyksettömiltä ja kliseisiltä, mikä puolestaan vie pohjan mainiosti rakennetuilta hahmoilta. Tuntuu kuin tarina olisi kasattu kiireellä ja hätäisesti annettujen askelmerkkien mukaisesti. Se myös esitetään pelaajalle tavalla, joka vaatii mahdollisimman vähän ajattelua. Tämä on sääli, sillä vioistaan huolimatta Disintegrationissa olisi rahkeita paljon tätä paremmaksi scifiseikkailuksi.

6/10

Kehittäjä: 
V1 Interactive
Julkaisija: 
Private Division
Peligenre: 
Toiminta, Räiskintä
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta

Nostoja