Dying Light 2: Stay Human / Arvostelut / pelaaja.fi

Dying Light 2: Stay Human

2.04.2022 // Kirjoittanut: Markus Heino
0

Dying Light 2: Stay Human -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden maaliskuun numerossa 231. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Parkouriin tuntuvaa toimintaa

Zombimaailmanlopun jälkitilaa kuvaava Dying Light 2 jatkaa edeltäjänsä parkouria ja lähitaistelua sekoittavaa toimintaa. Puolalainen Techland on siirtänyt sarjansa zombiviruksen runtelemasta Harranin kaupungista ulkomaailmaan, jonka virus on sittemmin autioittanut. Pyhiinvaeltajien veljeskuntaan kuuluva päähenkilö Aiden etsii siskoaan, ja viimeisin vihje vie Villedorin suljettuun kaupunkiin jossain päin Etelä-Eurooppaa.

Liikkuminen on parkouria markkinoinnissaan toitottavalle pelille avainasemassa. Aiden on jo valmiiksi ketterä ja loppumattomalla keuhkokapasiteetilla siunattu sprintteri, jolle ovat arkipäivää normaalille kuolevaiselle mahdottomat liikeradat. Hahmo saa myös avattua lisää parkourkykyjä, kun kokemus karttuu kauniisti mallinnetun Villedorin sammaleisia kattoja pitkin juostessa. Niiden myötä loikat pitenevät, maahan osuminen ei tunnu enää missään ja liikenopeus kasvaa tiettyjen esteiden ylittämisestä. Parhaimmillaan etappien väliset siirtymät ovat hyvin nopeita, mutta kaupungilla ravaamista on silti liikaa omaan makuuni ainakin pelin ensimmäisellä puoliskolla.

Hieman helpotusta tuovat koukulla varustettu kiipeilyköysi ja kokoon taittuva liitovarjo, jonka avulla uuteen määränpäähän liitää pikavauhtia, kunhan lähtöpaikka on valittu tarpeeksi korkealta. Metroasemat muodostavat myöhemmin pelin pikamatkustusverkon, mutta niitä pääsee hyödyntämään vasta pääjuonen puolivälin paikkeilla. Maisemat tulevat usein liian tutuiksi, varsinkin jos hairahtuu tekemään lukuisia sivutehtäviä. Ne ovat huomattavasti viihdyttävämpiä kuin suurin osa pääjuonesta, mutta ne keskittyvät turhan usein samoihin paikkoihin muiden tehtävien kanssa.

Dying Light 2: Stay Human -arvostelu

Onnistuakseen matkoillaan pelaaja pakotetaan ajattelemaan kirkkaan kaksijakoisesti. Päivisin tehdään päivätehtäviä ja suoritetaan haasteita auringon turvaamana, kun taas öisin kolutaan kalmojen hylkäämiä kiinteistöjä varusteiden toivossa ja tapetaan erityisen vaikeita mutanttizombeja, jotka eivät auringonvaloon uskaltaudu. Kaikki tästä poikkeava on pään hakkaamista pelin sisäistä logiikkaa vastaan, mikä tuntuu aina vain typerämmältä.

Miksen saisi nauttia tutkimisesta kuutamon valossa ilman pelkoa zombilauman ärsyttämisestä? Miksei apteekin aarteiden päällä asuvaa zombilaumaa voi houkutella ulos päivisin, jolloin ryöstöretki onnistuisi siinä samalla, jos nyt sattuu käymään naapurissa muutenkin? Ei onnistu, sillä superherkät zombit lähtevät jahtiin ennen pitkää, ja mystisesti ilmaantuvat superhirviöt ovat liian uteliaan Aidanin kimpussa jo apteekin eteisessä. Ratkaisu on pysähtyä lähimmässä sängyntapaisessa ja levätä sopiva aika, mutta siihen nähtävä vaiva tuntuu pitemmän päälle hölmöltä rangaistukselta.

Taistelu on parhaimmillaan mainiota viihdettä, mutta vasta hyvän aikaa alkukahinoiden jälkeen. Toiminta rikastuu huomattavasti liian hitaasti avautuvien taistelutaitojen avulla. Jopa keskeinen voimahyökkäys on oman taitopisteensä takana, joten alkujaan Aiden on varsin monotonisesti perusmallin iskusarjoja ja torjunnan jälkeisiä vastaiskuja viljelevä kyttääjä. Reilun kymmenen tunnin jälkeen liikkeiden määrä on jo sillä tasolla, että vihollisten kohtaamista odottaa välttelyn sijaan.

Dying Light 2: Stay Human -arvostelu

Tuliaseita ei tällä kertaa käytännössä ole tarjolla, joten heittoveitset ja matkan varrella mukaan tarttuva jousipyssy ovat harvoja etäältä vaikuttamisen keinoja. Lähitaisteluun keskittyminen on rohkea ratkaisu, joka kannatti tehdä. Verenmakuinen kamppailu tekee selviytymisestä konkreettisempaa kuin aivoton räiskintä, vaikka kauan sitten loppuun kulutettuja ammuksia Aidenin haltuun päätyisikin.

Aseita on runsaasti erilaisia, ja niitä voi säätää mieleisekseen erilaisia efektejä lisäämällä. Aseeseen voi kiinnittää esimerkiksi liekinheittimiä ja sähkötainnuttimia, jotka tekevät huitaisujen tielle sattuneista zombiraukoista palavia ja sätkiviä nyrkkeilysäkkejä. Vaikutus on pitkälti sama myös ihmisvastustajiin, joskin suosin itse myrkkyä levittävää päivitystä eläviä vastaan, sillä myrkky syö torjumisesta tykkäävien rosvojen henkeä myös passiivisesti.

Seikkailun aikana mukaan tarttuu myös läjittäin erilaisia varusteita, jotka toimivat käytännössä hahmoluokan valintana. Perinteinen tappelija nostaa nopeiden aseiden tehoa, kun taas panssaroidut tankkivarusteet lisäävät kahden käden hitaiden aseiden tehoa. Virtaviivainen Ranger-varusteluokka parantaa liikkumista ja jousipyssyn tehoa, kun taas harhaanjohtavasti nimetty Medic- luokka kerää kokemusta ja parantaa omia osumapisteitään aavistuksen nopeammin.

Dying Light 2: Stay Human -arvostelu

Turhan arkinen pääjuoni on ehdottomasti Dying Light 2:n tahmeinta antia. Pahat tekevät pahojaan, panokset tuntuvat hyvin pieniltä, ja suuret juonenkäänteet haistaa noin paria tehtävää ennen niiden toteutumista. Aiden on hahmona niin puiseva, että hänen lapsuudesta asti ammennettava taustatarinansa jää kovin etäiseksi, eikä sankari pysty vetoamaan missään vaiheessa erityisen samaistuttavana tapauksena.

Villedorin kahtia jaettu valtarakenne on sekin tylsän mustavalkoinen. Tietyn pisteen jälkeen kaupungin katuja voi jakaa uudelleen joko sotilaallista kuria ylläpitäville Peacekeeper-joukoille tai anarkistisemmalle selviytyjien ryhmälle, jonka jäsenistöön kuuluvat miltei kaikki rasittavimmat ja vastenmielisimmät sivuhahmot, jotka matkan aikana kohtasin.

Kekseliäiden parkour- ja fysiikkapulmien jälkeen kuntoon laitettavan kunnallistekniikan luovuttaminen Peacekeepereille tuo katukuvaan enemmän ansoja ja tulivoimaa zombilaumojen ja rikollisjoukkojen nopeampaa tuhoamista varten. Jos taas haluaa juosta pitkin kattoja ja liikkua vaaran yli, kannattaa tukea selviytyjien puolta. Saattaa tuntua epäintuitiiviselta tukea omaa pelityyliä auttavaa ryhmittymää, jos tarinan myötä kyseinen porukka alkaa tuntua vastenmieliseltä.

Dying Light 2: Stay Human -arvostelu

Verkon yli tapahtuva yhteistyötila on mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu tapa tutkia Villedorin katuja. Tekoäly tarjoaa harvoin todellista apua epäkuolleiden kukistamiseen tai mielenkiintoisten paikkojen tutkimiseen, mutta parhaimmillaan nelihenkinen pelaajajoukkio voi selvittää eteen tulevat haasteet hyvinkin nopeasti, jos toiminta on mitenkään koordinoitua. Peli muuttuu radikaalisti varovaisesta tutkimisesta päättömäksi lahtaukseksi, ja tämä vauhti on tervetullut rytminmuutos muuten turhan verkkaiseen etenemiseen.

Yhteistyötilaan voi kutsua avoimesti joko tuntemattomia pelaajia tai rajoittaa kutsun omaan kaverilistaansa. Kaikki osallistujat saavat pitää keräämänsä kokemuspisteet, varusteet ja resurssit palatessaan omaan peliinsä session päätteeksi. Pitää kuitenkin muistaa, että vain istunnon isännän tarina etenee, joten samat tehtävät saattaa joutua tekemään uudestaan omassa tallennuksessaan. Toisaalta näin syntyy myös mahdollisuus nähdä erilaisten valintojen tuomat muutokset, mikä osaltaan lisää pelitilan viehätystä.

Dying Light 2 on vauhdikkaasta liikkumisjärjestelmästä ja verisestä taistelusta huolimatta usein verkkaista puuhastelua, jossa yksin liikkuvaa sankaria juoksutetaan aivan liikaa. Taitoarsenaali kasvaa niin hitaasti, ettei Aiden tunnu pitkään toviin tehokkaalta taistelijalta tai kuoleman yläpuolella seilaavalta parkoursankariltakaan. Hahmonkehityksen vuoksi tärkeät tarinatehtävät pistepotteineen ovat nekin niin pitkäpiimäistä puurtamista, että uusien kykyjen avaaminen tuntuu työltä hyvin rytmitetyn pelisuunnittelun sijaan.

7/10

Kehittäjä: 
Techland
Julkaisija: 
Techland
Peligenre: 
Toiminta, Roolipeli
Julkaisualustat: 
Nintendo Switch, Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Sony PlayStation 5, Xbox Series X/S, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Pelin sisäiset ostokset, Online

Nostoja