Marvel's Guardians of the Galaxy / Arvostelut / pelaaja.fi

Marvel's Guardians of the Galaxy

9.12.2021 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
0

Marvel's Guardians of the Galaxy-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden marraskuun numerossa 227. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Terveisiä vuosituhannen vaihteesta

Varhaisen 2000-luvun leffapelit ovat ilmiö, josta monilla on pelkästään lämpimiä muistoja. Kovin montaa mestariteosta niiden joukkoon ei ehkä lukeudu, mutta ne vetosivat rehellisyydellään ja virtaviivaisuudellaan silti merkittävään yleisöön. Entuudestaan rakkaiden sankareiden saappaisin oli helppo hypätä, eivätkä putkimainen kenttäsuunnittelu tai heppoinen tarinankerronta juuri haitanneet, sillä elokuvataika kompensoi tehokkaasti laadullisia puutteita.

Vuosituhannen alusta on kuitenkin pitkä aika, ja Arkhamit, The Walking Deadit ja Spider-Manit ovat opettaneet pelaajat vaatimaan lisenssipeleiltään enemmän. Brändit varjelevat imagoaan muutenkin tarkemmin, eikä kallisarvoisia lisenssejä mielellään tuhlata keskinkertaiseen puuhasteluun. Siksi olikin perin juurin omituista herätä Eidos-Montréalin tuoreen Guardians of the Galaxyn ensitunteina siihen, että käsillä oli pitkästä aikaa ehtaa PS2-aikakauden lisenssitavaraa – joskin nykysukupolven herkkuestetiikalla silattuna.

Ennen kuin lähdemme puimaan sitä, onko aikamatka vuosituhannen taitteeseen hyvä vai huono asia, on lähtökohtien kertaus paikallaan. Moni tuntee Galaksin vartijat pääasiassa viime vuosien Marvel-elokuvatarjonnan kautta, mutta peliä varten on kaiveltu urakalla myös sarjakuva-arkistoja. Sen alkumetreillä Vartijat ovatkin kaukana siitä sympaattisesta sankaripoppoosta, joka valkokankaalla nykyään esiintyy, ja keskenään kinasteleva ryhmärämä yrittää lähinnä selvitä päivästä toiseen putkaan joutumatta.

Marvel's Guardians of the Galaxy -arvostelu

Sisäiset ristiriidat painuvat pian kuitenkin taka-alalle suurempien ongelmien tieltä. Universumia uhkaa pelissä pahansuopa superkultti, joka käännyttää kokonaisia planeettoja puolelleen hälyttävää tahtia lupaamalla herättää vainajat kuolleista. Galaktisen mittakaavan konflikti koskettaa jokaista Vartijaa myös henkilökohtaisella tasolla, ja peli käsitteleekin läheisten kuoleman aiheuttamaa surua ja ikävöintiä hyvin intiimillä tavalla. Matkan varrella puidaan puhki kunkin sankarin omat menetykset ja traumat, ja tiettyjen hahmojen taustoihin syvennytään osittain jopa perusteellisemmin kuin elokuvissa tähän asti.

Pelaaja ohjastaa raikulimaista Peter Quillia eli Tähtilordia, mutta muiden hahmojen kanssa voi hieroa tuttavuutta normandymaisella Milano-aluksella. Ryhmähenkeä nostatetaan myös maailmaa tutkiessa porukan jatkuvalla ja kaverillisen naljailevalla puheensorinalla, johon myös pelaaja voi Quillina osallistua. Hahmot eivät ulkoisesti muistuta Hollywood-vastineitaan, mutta uusiin kasvoihin tottuu pian, sillä näyttelijäntyö on pelissä hyvää ja hahmot ilmeikkäitä. Erityisen vaikutuksen tekee pelin rujopiirteinen Drax Tuhoaja, joka saa Dave Bautistan näyttämään rinnallaan lempeältä nallekarhulta, mutta oikeastaan vain Thanoksen ottotytär Gamora on paljon elokuvaversiotaan tylsempi ilmestys.

Vaikka pelin juoni on täysin lineaarinen ja loppuja on vain yksi, pelaajalle tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa matkaansa pienin päätöksin. Valintojen seuraukset ilmoitetaan ruudun yläkulmassa Telltale-tyyliin, ja suhteellisen aikaisessakin vaiheessa tehdyt päätökset saattavat maksaa itsensä takaisin vielä aivan pelin loppumetreillä esimerkiksi taisteluihin osallistuvien taustajoukkojen muodossa. Koska pelillä on mittaa tuskin parikymmentä tuntia, tämä ominaisuus yksin saattaa jopa houkutella jotkut toiselle pelikierrokselle, vaikka suuressa mittakaavassa lopputulema onkin aina sama.

Marvel's Guardians of the Galaxy -arvostelu

Muutoin matkanteko ei todellakaan ole kovin rönsyilevää. Pelin kenttäsuunnittelu on alusta loppuun kovin yksiulotteista, ja suunta on koko ajan suoraan eteenpäin. Vauhdikasta etenemistä jarruttelevat toisinaan kevyet ympäristöpulmat, joihin on tosin aina vain yksi ja yleensä kovin yksinkertainen ratkaisu. Suuret avoimet maailmat, joita saa tutkia omine ehtoinensa, ovat AAA-luokan seikkailupeleissä nykyään pikemminkin sääntö kuin poikkeus, joten Guardiansin tyyli tuntuu alkuun auttamattomasti vanhentuneelta. Jos tarinassa haluaa kuitenkin edetä, ei auta kuin antautua pelin vietäväksi, mikä on lopulta jopa vapauttava tunne. Huomio pysyy tiukasti oleellisessa, kun käytössä ei ole edes karttaa.

Koska maailman tutkiminen itsessään on hyvin yksinkertaista, suurin osa toiminnasta tapahtuu taistelukentillä. Supersankaripeleiltä on viime vuosina alitajuisesti oppinut odottamaan Batman-tyylistä mätkintää, mutta tällä saralla Guardians sentään yllättää, sillä Tähtilordin meno eroaa mukavasti supersankarikollegoidensa nyrkkitappelupainotteisesta tappelutyylistä. Korvapuusteja voi kyllä hätätilanteessa jaella, mutta suurimman osan ajasta on suosiollista pitää terveellistä hajurakoa vihollisiin ja laulattaa tuliluikkuja kovaa ja korkealta. Erityisiä räiskintäkykyjä peli ei tosin kysy, ellei vaikeustasoa rukkaa itse. Vakiona päällä on esimerkiksi tähtäyksen automaattilukitus, joka hakee mörön etsimeen kauempaakin pelkällä liipaisimen painalluksella.

Oman tonttinsa hoitamisen ohella täytyy kuitenkin olla tietoinen myös muiden ryhmän jäsenten tekemisistä, sillä kavereille voi huudella otollisin väliajoin toimintaohjeita. Muut lätkivät kyllä menemään ilman erillisiä komentojakin, mutta parhaat tiimiedut tavoittaa, jos osaa käyttää tovereiden erikoiskykyjä hyväkseen sopivissa tilanteissa. Esimerkiksi Rocket on pommeineen monipäisten vihollisjoukkojen kauhu, kun Drax taas lyö tajun kankaalle paksuniskaisimmiltakin lihaskimpuilta. Tähtilordilla on myös itsellään erilaisia elementaalikykyjä, joille heikkoja vihollisia voi vaikkapa jäädyttää paikoilleen tai sytyttää tuleen. Sekametelisopasta lusikkaan osuu välillä myös reaktiominipelejä, joissa onnistuminen osuu vastustajiin kipeästi.

Marvel's Guardians of the Galaxy -arvostelu

Ajan myötä erikoisliikkeitä aukeaa lisää, mikä monipuolistaa toimintaa entuudestaan, ja lopulta käytössä on melkoinen paletti erilaisia vihollistyyppejä ja taistelutilanteita varten suunniteltuja iskukomboja. Tehtävää ja muistettavaa on ajoittain lähes liiaksi, mutta oppimiskäyrä on onneksi lempeä, ja kun jutun jujusta saa kiinni, itsensä voi tuntea universumin kovimmaksi supersankariksi. Juuri tällaista lapsekasta voimafantasiaa Galaksin vartijat edustavatkin, ja kuten aiemmin todettua, pelikokemukselle edullisinta on heittäytyä häpeilemättä virran vietäväksi.

Kuten Guardians of the Galaxylta sopii odottaa, peli sisältää yllin kyllin 80-luvun lisenssimusiikkia, joka ryydittää tarinan kannalta keskeisiä kohtauksia ja toimii tunnelman luojana Milanossa maleksiessa. Kolmisenkymmentä kappaletta käsittävä lista on aivan liian pitkä arvostelun yhteyteen painettavaksi, ja juuri siksi sille mahtuvatkin pitkälti kaikki aikakauden oleelliset korvamadot Hit Me With Your Best Shotista Final Countdowniin. Soundtrackin kiinnostavin tähti on kenties kuitenkin fiktiivinen kasaribändi Star-Lord, jolta päähenkilö Peter Quill on pelin maailmassa napannut nimensä. Pumppu tiivistää kaikki menneiden aikojen tukka- ja sankarihevikliseet yhdeksi tiukaksi paketiksi ja töräyttää päälle vielä tuiman tujauksen B-luokan scifikuvastoa. Peliä varten Eidos-Montréalin äänisuunnittelija Steve Szczepkowski nauhoitti poppoon nimissä kokonaisen albumin pitkälti omin voimin, ja lopputulosta voi nyt käydä fiilistelemässä esimerkiksi Spotifyn kautta.

Monesti Guardians of the Galaxyn kaltaisia suoraviivaisen simppeleitä pelejä kehutaan sanomalla, että ne ovat enemmän kuin osiensa summa. Tämä nimenomainen peli ei kuitenkaan edes yritä esittää mitään suurta tai merkittävää, vaan se on todella rehdisti juuri sitä, miltä näyttää – aivan samaan tapaan kuin parin vuosikymmenen takaiset lisenssipelit. Kokemus ei ehkä ole maata järisyttävä tai edes kovin ikimuistoinen, mutta se tarjoaa silti moneksi illaksi vilpittömän hauskaa tekemistä, jonka ajaksi aivot voi jättää suosiolla narikkaan huilimaan. Nautinto se on hupsukin nautinto, eikä sitä todellakaan tarvitse hävetä.

8/10

Kehittäjä: 
Eidos-Montréal
Julkaisija: 
Square Enix
Peligenre: 
Toiminta, Seikkailu
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Sony PlayStation 5, Xbox Series X/S, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta