Metro Exodus / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Metro Exodus

13.04.2019 // Kirjoittanut: Markus Heino
0

Saavunpa keskelle Venäjän maan

Ydinsodan jälkeisen Venäjän syövereihin suuntaava Metro: Exodus rikkoo kahden edellisosansa muottia avaamalla pelialueita ja tarinaa putkimaisuuden tuonne puolen. Kupletin juoni on kuitenkin edelleen vahvasti vanhaa Metroa. Sankari Artyom seikkailee säteilyn kyllästämässä erämaassa ja mutanttien valtaamissa raunioissa sekä tulee toimeen kitsaasti säännöstellyillä resursseilla. Vapaamman tutkimisen ohella käydään läpi tiukasti rytmitetty tarina, johon pelaajan teot ja valinnat vaikuttavat yllättävin tavoin.

Näin alkuun on syytä korostaa, ettei Metro: Exodus ota suunnakseen moderneissa räiskintäpeleissä nähtävää toiminnantäyteistä koheltamista. Aiempia osia pelanneet osaavat odottaa rauhallista etenemistä, painostavaa tunnelmaa ja moninaisia ydinlaskeuman aikaansaamia vaaroja. Alituista uhkaa korostetaan rauhallisella tutkimisella, pelimekaniikkojen opettelulla ja etenemisvaihtoehtojen punnitsemisella. Metro: Exodus on kiistatta hitaamman sortin ensimmäisen persoonan toimintapeli, mikä voisi muuttua käsijarruksi avoimemman rakenteensa takia.

Metro Exodus -arvostelu

Metro: Exodus alkaa pari vuotta edellisosan jälkeen, kun sarjan sankari Artyom kuulee tutkimusmatkoillaan radioviestin täysin autioksi luullusta ulkomaailmasta. Nähtävästi ylikasvaneen luonnon ja ydinaseiden kraatteroiman maaston helmassa menestyvät mitä erikoisimmat yhteisöt ja ideologiat. Idea metron ulkopuolisesta elämästä ei kuitenkaan miellytä kaikkia, joten Artyomin eliittisotilaista koostuva Spartan-yksikkö joutuu tekemään matkaa raiteilla vailla suuremman yhteisön tukea.

Mukaan lyöttäytyvät sekalainen joukko velikultia, kuten amerikkalainen Sam, ase-ekspertti Tokarev, filosofoiva tarkka-ampuja Idiot, vankkarakenteiset soturit Damir ja Stepan sekä nuoremmat raikulipojat Alyosha ja Duke. Komentoa pitävät yrmeä eversti Miller ja tämän tytär Anna, joka sattuu myös olemaan Artyomin puoliso. Juonen edetessä tämä monenkirjava joukko vähenee tai karttuu pelaajan valintojen myötä. Persoonallisten hahmojen kanssa vietetty aika on täynnä passiivista dialogia, joka puhutaan sivuhahmojen toimesta ennemminkin Artyomin suuntaan kuin tämän kanssa. Pitkät dialogit ja monologit paljastavat hahmojen rikkaat taustatarinat, joiden kautta toverien pärjääminen vaaratilanteissa on poikkeuksellisen raastavaa seurattavaa. Sivuhahmoista välittää aidosti, mikä taas kielii pelin poikkeuksellisen vahvasta tarinasta ja kirjoittajien taidokkuudesta.

Metro: Exodus ammentaa tunnelmansa lähdeteoksina toimivien Metro-kirjojen synkeästä maailmasta, jossa idän ja lännen nokittelu kulminoitui koko planeetan tuhonneeksi ydinsodaksi. Kirjailija Dmitri Gluhovskin luoma maailmanlopun jälkeinen todellisuus laajenee Moskovan metrotunneleihin suojautuneista yhteiskunnista Venäjän avoimille lakeuksille. Länsimaiselle pelaajalle kiintoisasti Nato ja Yhdysvallat ovat joka käänteessä keskustelujen suuri paha. Viholliseksi leimaamisen ohella myös länsimaisia normeja puidaan virkistävään tyyliin venäläisten toimesta ulkopuolelta käsin.

Metro Exodus -arvostelu

Artyomin seikkailu halki laajan Venäjänmaan alkaa harmaasta Moskovasta, joka kuvastaa hyvin Metro: Exoduksen kasvamista ulos pelisarjan aiempien osien ahtaista metrotunneleista. Jäälauttojen ja kuuran peittämän Volga-alueen kautta matkaa tehdään helteen uuvuttamalle Kaspianmeren hietikolle ja vehreälle taigalle, joiden kaikkien oma tunnelma ja asukkaat tulevat tutuiksi vaihtelevan vapaita alueita tutkiessa. Seikkailun rakennetta voisi verrata ainakin osaksi Wolfenstein II: The New Colossuksen erinomaisesti rytmitettyyn kerrontaan. Varsinaisten pelialueiden välillä vedetään henkeä tarinan puksuttaessa eteenpäin, mutta edellisille alueille ei ole enää asiaa jäähyväisten jälkeen.

Yllättäen laajemmat tienoot ja tiukemmat putkimaiset osuudet sointuvat useimmiten erinomaisesti yhteen, eikä Metro-tunnelmaa ole kadotettu mihinkään. Ajoittaiset tekniset murheet kuitenkin rikkoivat immersiota varsinkin tarinan alkupuolella Xbox One X -versiossani. Harmittavat tilanteet, joissa peli ei ollut varautunut eksymiseeni tietylle alueelle etukäteen, johtivat jumiutumisiin, ja ajoittain peli myös kaatuili ladatessaan siirtymäanimaatioita. Samalla katosi kymmenien minuuttien verran etenemistä.

Ammuskeleminen on sekin varsin kelvollisella tasolla. Aseissa on kiitettävää ponnekkuutta, eikä vastaan asettuva tekoäly päästä Artyomia helpolla. Ihmisiä vastaan kannattaa kuitenkin edetä hiipimällä ja kolkkausmetodeilla, sillä tulitaistelut päättyvät varsinkin korkeimmilla vaikeustasoilla muutamaan vihollisen osumaan. Mutantteja kohdatessa taistelut siirtyvät nopeasti lähitaisteluun, joskin vihamielisiä luontokappaleita onnistuu useimmiten välttelemään, jos vain yrittää. Kaikenkarvaiset verenhimoiset ystävät tottelevat erityisesti haulikkoa varsin kuuliaisesti.

Selkäreppuna mukana kulkeva työasema mahdollistaa perustarvikkeiden, kuten lääketarpeiden ja heittoveitsien, rakentamisen kentällä, mutta useimpien varusteparannusten ja ammusten työstäminen vaatii kiinteiden työpöytien käyttämistä. Artyom on oppinut purkamaan vihollisilta pudonneita tai matkan varrelta löydettyjä aseita, joiden osia voi liittää parantamaan oman asevalikoiman ominaisuuksia. Aseisiin löytyy kuhunkin useita eri lippaita, piippuja, tähtäimiä tai muita varusteita toiminnan helpottamiseksi. Aseita on käytössä kymmenisen kappaletta, joskin modifikaatiot muokkaavat jokaisen reikäraudan toimintaa ratkaisevasti. Revolveri muuttuu kätevästi tarkkuuskivääriksi ja konepistoolit rakentuvat konekivääreiksi oikeiden osien löydyttyä.

Erämaasta kerätyillä resursseilla onnistuu myös varusteiden paikkailu ja aseiden puhdistaminen, jotta kuularuiskut eivät jumiutuisi toiminnan keskellä. Oma lukunsa ovat panssareiden ja tunnusomaisen kaasunaamarin parantelu kuhunkin tehtävään sopiviksi. Oma suosikkikokoonpanoni ovat pimeänäkölasien ja vaimennetun rynnäkkökiväärin yhdistelmä, joiden ansiosta vihollispesäkkeiden hiljainen tyhjentäminen sujuu kuin hyvin koreografioitu tanssi.

Metro Exodus -arvostelu

Visuaalisesti Metro: Exodus on pääsääntöisesti kaunista seurattavaa, eikä pelimaailmaan uppoutuminen ole ongelma. Suurimmat murheeni liittyvät Artyomin hahmon kivikasvoiseen olemukseen. Muiden hahmojen elävyyden ja inhimillisten hetkien keskellä Artyom vain pönöttää hiljaa paikallaan, eikä miehen aatoksia tapahtumista kuulla kuin alueiden välillä siirtymisen aikana päiväkirjamuodossa. Oppia olisi voitu ottaa jälleen uusien Wolfensteinien sankarilta B. J. Blazkowiczilta, joka on hahmona samaistuttava runsaasta dialogistaan huolimatta.

Pienempi valituksen sana on sanottava Artyomin liikenopeudesta, joka kielii joko huonosta kunnosta tai vakavammasta lääketieteellisestä vaivasta. Soturi kyllä juoksee jonkun matkaa varsin ripeästi mutta uupuu pian dramaattisen hitaaseen ryömintään. Uupumista korostaa dubstep-tyyliin hakkaava sydän, joka kuritti sekä olohuoneeni bassoelementtejä että lasiesineitä. Kiipeily on sekin hidasta, ja epätasaisten muurien tai muiden esteiden kapuaminen palkitaan yleensä tipahtamisella metrin parin korkeudesta kivuliain seurauksin. Käytinkin morfiinipiikkejä useimmin nilkkojen ruhjoutumisen vuoksi kuin mutanttien raatelun tai tulitaisteluiden seurauksena.

Metro Exodus hurmaa rautaisella tarinalla, persoonallisella otteella ja raikkaasti vapaammalla maailmalla, johon suuntaamista voi suositella myös pelisarjaan tutustuville pelaajille.

8/10

Kehittäjä: 
4A Games
Julkaisija: 
Deep Silver
Peligenre: 
Toiminta, Seikkailu
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta