Noita-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun 2020 numerossa 217. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Koko rahalla kotimaista kaaosta
Suomalaisen Nolla Gamesin Noita nousi netissä suureksi puheenaiheeksi jo aivan ensimmäisten esittelyvideoiden myötä, enkä ole siitä tippaakaan ihmeissäni. Noita on peli, joka tekee uskomattoman ensivaikutelman.
Simppeliltä vaikuttavan pinnan alla piilee monimutkainen ja raskas simulaatio, jossa jokaiselle pelin pikselille on määritelty jos jonkinlaisia fyysisiä ominaisuuksia. Oli kyseessä sitten puu, multa, vesi tai laava, kaikki käyttäytyy niin kuin olettaisikin. Nesteet virtaavat, puu palaa, vesi sähköttyy ja puoli luolastoa tuntuu jatkuvasti olevan liekeissä tai räjähtämässä. Kun heitetään vielä mukaan raskaasti aseistettuja vihollisia ja tuhovoimaisilla loitsuilla varustettu noita, tuloksena ei voi olla kuin kaaosta.
Noita on kepeä roguelite-tasohyppelypeli, jossa pelaajan on tarkoitus luovia tiensä läpi useiden luolastojen ja tuhota pohjalla piileskelevä pomo. Se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä luolastot on ladattu täyteen räjähtäviä tynnyreitä, konekivääreillä ja singoilla aseistettuja hiisiä ja ties mitä muita vaaroja.
Koska Noita on proseduraalisesti generoitu peli, jokainen pelikerta on ainutkertainen. Erilaisten luolastotyyppien järjestys on aina sama, mutta niiden pohjapiirustus ja sisältö luodaan uusiksi joka kerralle. Mukaan mahtuu runsaasti yllätyksiä, koska joillakin pelikerroilla edessä voi olla vaikkapa pilkkopimeitä luolastoja tai tappavia säteilyannoksia joka puolella.
Pelaajan työkaluina toimivat taikasauvat, jotka ovat aihioita loitsuille ja niitä tuunaaville muuttujille. Hyvällä tuurilla luokattoman surkea perustikku kehittyy ajan myötä hirmuiseksi tappokoneeksi, jonka loitsut jättävät jälkeensä viinanhuuruisia pilviä ja viholliseen osuessaan räjähtävät liekkeihin.
Toisaalta jos onni ei ole myötä, pelkän perustikun kanssa ei ole kovinkaan paljon mahdollisuuksia alati vaikeutuvia vihollisia vastaan. Tällaista se on roguelite- peleissä, mutta Noidassa pelaajalla on hyvin rajalliset mahdollisuudet kompensoida huonoa tuuriaan. Luolastoista löytää mitä löytää, eikä kenttien välissä olevasta kaupastakaan välttämättä saa ostettua mitään käyttökelpoista.
Tasapainotusongelmat eivät tapa Noitaa pelinä, mutta ne pakottivat ainakin minut ajattelemaan sitä eri tavalla kuin perinteisiä roguelite-pelejä. Tähän vaikutti myös se, että Noita ei sisällä mitään yrityskerrasta toiseen tapahtuvaa edistymistä, joten aloin itse ajatella sitä enemmänkin yksittäisinä, vartin kestävinä hupipyrähdyksinä.
Kaaossimulaattorina ajateltuna Noita toimiikin erinomaisesti. Siinä on suuri määrä sisältöä ja löydettävää, ja peruspelattavuus on hiottu huippuunsa. Harva asia rentouttaa tai naurattaa niin paljon kuin hätäisesti kasattu, kevyitä ydinpommeja laukova taikasauva, joka väistämättä räjäyttää myös noidan itsensä kappaleiksi alta aikayksikön. Kyseessä ei siis ole mikään vakava peli, mutta se tarjoaa juuri sitä rennon kepeää kaaosta ja viihdettä, jota kuluneena vuonna kaipasikin.
8/10
