Pokémon Legends: Arceus -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden maaliskuun numerossa 231. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Kahleiden särkijä
Game Freakin kehittämän uuden Pokémon-roolipelin julkaisu on aina suuri juttu, mutta vuosien saatossa taskuhirviöiden virtuaaliseikkailujen taiasta on kadonnut paljon. Pelien kaava ja ideat olivat vielä Switchillekin saapuneissa Pokémon Swordissa ja Shieldissa niin juurtuneita 90-luvulta tuttuihin Pokémon- maneereihin, etteivät ne tuntuneet enää perinteilleen uskollisilta vaan enemmänkin oman historiansa vangeilta.
Jo pelkästään tästä syystä Pokémon Legends: Arceus keräsi hurjasti huomiota, kun se julkistettiin ensimmäisen kerran viime vuoden helmikuussa. Ensinnäkään se ei ole taas kahteen hienoisilla eroilla varustettuihin versioihin jaettu kokonaisuus täynnä kymmenittäin lisää taskuhirviöitä. Tapahtumiltaankin se vie seikkailemisen historialliseen aikaan, jolloin ihmisten ja pokémonien välinen yhteiselo on hakemassa vasta muotoaan. Pokémon-liigat, salihaasteet ja vastaavat perinteiset kilpailulliset teemat ovat saaneet näin väistyä, ja tilalle on tullut tutkimusvetoisempi lähestymistapa ympäröivään maailmaan.
Pokémon Legends: Arceuksesta tulee ensimmäisenä mieleen vapautuneisuus. Vähitellen varmistuu, että kyseessä on selvästi raikkain sarjan osa pitkään aikaan ja – mikä tärkeintä – yleisesti ottaen todella hauska Pokémon-peli.
Tapahtumiltaan peli vie pokémon-kouluttajat Hisui- nimiselle alueelle, jonne Diamond- ja Pearl-peleistä tuttu Sinnoh’n seutu tulee lopulta muodostumaan. Erityisesti historiallinen aika tuodaan maailmassa esiin vähäisen ihmiskosketuksen määrässä, sillä pääosa Hisuista koostuu lähinnä pokémonien kansoittamista erämaista. Isoin poikkeus on pelaajan tukikohtana toimiva Jubilife Village, josta käsin uudisasukkaista koostuva Galaxy Expedition Team pyrkii tutkimaan tuoretta kotiseutuaan.
Uuden asetelman ansiosta Pokémon Legends on käytännössä avoimen maailman peli. The Legend of Zelda: Breath of Wildin kaltaiseen saumattoman vapauden tyyssijaan se ei toki suoraan vertaudu, sillä Hisui on jaettu viiteen eri osaan, joista kukin on oma kohtalaisen kokoinen hiekkalaatikkonsa. Etenemistä rytmitetään aluksi muun muassa korkeuseroilla ja vesialueilla, mutta uusien liikkumismahdollisuuksien myötä pelaaja voi haravoida alueita ristiin rastiin mieltymystensä ja suunnitelmiensa mukaan.
Keskeisesti maailma toimii näyttämönä taskuhirviöiden kanssa vuorovaikuttamiselle, mistä on saatu onneksi viihdyttävää puuhaa. Paljon asian eteen tekee Legendsin toimintapelimäisempi luonne, jonka ansiosta pokémon-jahteihin pääsee eläytymään paremmin kuin koskaan. Hiippailu ja hirviöiden varovainen seuraaminen pusikoiden kätköistä tulee varsinkin tutuksi. On myös erityisen tyydyttävää, että poké-palloja pääsee heittelemään vihdoin manuaalisesti. Hehkutusta täytyy antaa ylipäätänsä pelaamisen sujuvuudelle, sillä pelihahmon rajatusta juoksutaidosta huolimatta erämaissa kirmaaminen on juuri sopivan vaivatonta puuhaa.
Pokedex-tietopankin perusteellinen uudelleenmuovaaminen esittää oleellista roolia pelaamisen hauskuudessa. Siinä missä se on aiemmissa peleissä toiminut lähinnä tarkastuslistana pelaajan näkemille ja pyydystämille pokémoneille, Pokémon Legends usuttaa tutustumaan hirviöihin tarkemmin erilaisilla tutkimushaasteilla. Taistelemisen ja pyydystämisen ohella haasteissa esimerkiksi ruokitaan ja säikytellään vastaantulevia otuksia, millä ansaitaan uusia alueita ja varusteita avaavia tutkimuspisteitä.
Tutkiskelut auttavat innostumaan jokaisen uuden hirviöpopulaation löytymisestä ja huomioimaan myös niiden välisiä luonne-eroja. Jotkin otukset saattavat luonnostaan olla niinkin rauhallisia, etteivät ne ole moksiskaan pelaajan läsnäolosta tai naamaan lentävästä poké- pallosta. Toiset taas on mahdollista tainnuttaa vain taistellen, eivätkä ne arasta edes suoraan pelaajan kimppuun hyökkäämistä.
Vaihtelevia tutkimushaasteita ja hirviöluonteita näkisi pelissä mieluusti enemmänkin. Nykyiselläänkin ne auttavat tuomaan Pokémon-roolipelin maailman ensimmäistä kertaa lähemmäs Pokémon Snap -valokuvauspeleistä tuttuja elävämpiä ekosysteemejä, joiden yksityiskohtien fiilistely on jo oma pieni ilonsa.
Uusi tutkimisvetoinen suunta on tarkoittaa, että pokémon-taistelujen roolia on selvästi pienennetty. Vuoropohjaiset kamppailut ovat edelleen läsnä, mutta monet tutut järjestelmät ja kyvyt ovat saaneet lähteä aina moninpelimahdollisuutta myöten. Jopa tekoälykouluttajia kohdataan pelissä harvakseltaan, eli paino on selvästi villien hirviöiden kanssa painimisessa.
Tämä ei ole puhtaasti huono asia. Vakavahenkisemmän moninpelin pudottaminen ja monien sen takia ylläpidettyjen ideaverkostojen siivoaminen on iso syy sille, että Legends tuntuu niin vapautuneelta. Tarjolle on tuotu mukavasti varsinkin taisteluja koskevia virtaviivaistuksia ja jopa kokeilullisuutta. Kouluttajaottelut tuntuvat nyt merkittävämmiltä, kun pelaajan ei tarvitse tuhlata aikaa jokaisen pikkulapsen ja tämän sylilemmikin pahoinpitelyyn. Pokémon-liigan kaltaista loppuhuipennusta jää tosin kaipaamaan.
Ennen kaikkea Legends rukkaa uusiksi tapaa käsitellä hyökkäysvuoroja. Pokémonit eivät enää välttämättä hyökkää aina toinen toisensa jälkeen, vaan nopeampi hirviö saattaa pikaisemmilla liikkeillään ansaita jopa kaksi iskukertaa ennen vastustajaansa. Vuorojärjestykseen voi vaikuttaa myös uusilla hyökkäystyyleillä, joilla iskujen voimaa voi uhrata nopeuden tieltä ja toisin päin. Lisäys ei muuta pokémon-taistelujen luonnetta liikaa, mutta se tuo silti uuden ja tervetulleen kerroksen kamppailemiseen.
Virtaviivaistuksien saralla taistelut tapahtuvat nyt saumattomasti pelimaailmassa, ja pokémonien aktiivisten hyökkäyksien vaihtaminen on yksinkertaisempaa, sillä hirviöt eivät enää unohda täysin elämänsä varrella oppimiaan kykyjä. Ylipäätään hirviöiden muovaamisesta mieleisekseen on tehty helpompaa, sillä Pokémon-pelien taustalla tavanomaisesti kummittelevat EV-arvot on myllätty uusiksi. Niiden roolia hoitaa nyt yksinkertaisempi effort-taso, jonka myötä hirviöiden perusvahvuuksien nostaminen tasojen keräämisen ulkopuolella tapahtuu vastaan tulevien treeniesineiden avulla.
Eniten kritiikkiä peli on saanut graafisesta annistaan, ja totuus onkin, ettei se vedä vertoja Zeldan tai Xenobladen kaltaisille avoimen maailman Switch-peleille. Itse en kuitenkaan ehtinyt harmitella pelin visuaalista tasoa missään vaiheessa, sillä hirviöiden jahtaaminen vei kaikessa viehättävyydessään niin tehokkaasti mennessään.
En olekaan yli vuosikymmeneen tuntenut vastaavanlaista lapsenomaista iloa Pokémon-pelin johdosta kuin nyt. Uudessa kaavassa on ehdottomasti vielä monipuolistamisen varaa, mutta samalla peli on niin raikas ilmestys sarjassaan, että sen tarjontaan sukeltaa nykymuodossakin enemmän kuin mielellään.
8/10
Kommentit
Tämä oli ensimmäinen hankkimani pokemon sitten Platinumin. Pääpeli oli kiva, mutta maailma osoittautui pieneksi ja melko tyhjäksi sen jälkeen, kun kaikki liikkumista helpottavat Pokemonit sai käyttöön. Salaisuuksia ei juurikaan ollut tai sitten ne oli lukittu side questien taakse. Niissä salaisuuden sijainti paljastettiin pelaajalle usein etukäteen ja itse tutkiminen muuttui paikasta A paikkaan B ravaamiseksi. Tämä ratkaisu söi yllätyksellisyyttä ja löytämisen riemua, mikä oli läsnä esim. BotW:ssa.
Pidin ratkaisusta, jossa Pokemonin voi suoraan napata palloon ilman väsyttävää taistelua. Exp share ei itseäni haitannut, sillä vihaan ylimääräistä grindaamista. Se ei vaadi taitoa, vaan kärsivällisyyttä ja tylsyyden sietämistä. Koen pelit viihdetuotteena, eikä hyvän pelin ole mielestäni tarkoitus tylsistyttää pelaajaansa.