Predator: Hunting Grounds / Arvostelut / pelaaja.fi

Predator: Hunting Grounds

10.07.2020 // Kirjoittanut: Wasara
1

Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun 2020 numerossa 212.

Kaislikossa suhisee

John McTiernanin klassisesta Predator-toimintaelokuvasta tuttu ulkoavaruuden rastapäinen pääkallonmetsästäjä on esiintynyt vuosien varrella valkokankaan lisäksi monissa peleissä. Näistä kuuluisin lienee yhä vuonna 1996 Atari Jaguarille ja muutamaa vuotta myöhemmin pc:lle julkaistu huima toimintapeli Alien vs. Predator. Vanhoillisfuturistisen murhakoneen uutta pelisafaria on odotettu pelonsekaisella jännityksellä, sillä Predator: Hunting Groundsin kehityksestä vastannut IllFonic ei ole varsinaisesti vakuuttanut aiemmilla tekeleillään.

Predator: Hunting Grounds on yksittäisinä otteluina pelattava nettiräiskintä, jossa neljän pelaajan kokoinen kommandoryhmä saapuu suorittamaan satunnaisesti arvottua erikoistehtävää ja joutuu ennen pitkää tukkanuottasille yksinäisen pelaajan ohjastaman predatorin kanssa. Tämän tehtävänä puolestaan on pistää sissiryhmän jäsenet yksi kerrallaan pakettiin haluamallaan hurmeisella tavalla. Peli on saatavilla sekä pc:lle että PS4:lle, ja mukavana jippona pelaajat voivat halutessaan pelata keskenään alustasta riippuen.

Toisin kuin Arnold Schwarzenegger ryhmineen vuoden 1987 elokuvassa, tiimin jäsenet ovat alusta lähtien harvinaisen tietoisia siitä, että kaislikossa suhisee muutakin kuin tuuli. Sotilaita larppaavat pelaajat voivat voittaa ottelun joko niistämällä predatorin tai suorittamalla tehtävän vaatimat vaiheet ja hyppäämällä lopuksi evakuointikopteriin, kun taas predatorin missiona on yksinkertaisesti kerätä sotilailta kallot yksitellen talteen ja painua takaisin avaruusalukselleen vetämään lonkkaa. Kumpaisenkin hommaa ovat vaikeuttamassa viidakossa majailevat tekoälysotilaat ja aikaraja.

Predator: Hunting Grounds -arvostelu

Siinä missä sissiryhmällä on lukumäärä puolellaan, predator vetää pitemmän korren sekä kestävyyden että arsenaalin osalta. Elokuvista tutut ranneterät ja olalta ammuttava lasertykki täydentyvät muilla tutuilla väkivallan välineillä pelaajan tason noustessa, ja repertuaariin kuuluvat myös lämpönäkö, äänitutka ja napin painalluksella aktivoituva näkymättömyys. Kuolettavasti haavoittunut predator voi aktivoida itsemurhapommin, jolloin kommandojen on joko pingottava tuulispäänä karkuun tai yritettävä purkaa pommi kylmiä hermoja ja ripeitä sormia vaativan minipelin avulla.

Matseista tienaa kehitystasoja ja kahisevaa, joiden myötä pelaajille avautuu uusia ominaisuuksia, aseita, varusteita ja erilaisia hahmoluokkia. Luokkien väliset erot korostuvat lähinnä predatorilla, sillä kevyesti panssaroitu ja ripeäliikkeinen scout-luokan metsästäjä vaatii aivan erilaista pelityyliä kuin kaurapuurokulholla tiuhaan viihtynyt berserker-luokan muskelihirvitys. Myös kunkin aseen taso nousee sitä käyttämällä, mikä avaa mahdollisuuden pultata rynnäreihin uusia osia paremmista tähtäimistä isompiin lippaisiin.

Karttoja on kokonaista kolme kappaletta, joten miljööt tulevat tuskaisen tutuiksi ennätystahtia. Koska kyseessä on moninpeli, jokainen viidakkoturnee on toki erilainen pelaajien varusteista ja tyylistä sekä tehtävän yksittäisistä vaiheista riippuen, mutta kenttiä olisi toivonut vähintään tuplasti enemmän. Myös itse toiminta on hyvin yksioikoista ottelusta seuraavaan. Ryhmä saapuu paikalle, kahmii predatorin lämpönäköä häiritsevää mutaa päälleen ja kirmaa kiintopisteeltä toiselle suorittaen yksinkertaisia askareita mörököllin hyökkäystä odotellen. Predator puolestaan pomppii puiden oksistolla tai pelaajien selustassa ja pyrkii jallittamaan ryhmän jäseniä lopulta melkoisen rajatuilla ominaisuuksilla ja mahdollisuuksilla.

Predator: Hunting Grounds -arvostelu

Teknisesti Predator: Hunting Grounds on joka osa-alueella täysin keskeneräinen. Jo ensimmäinen pelisessio oli kangistua lähtöviivalle, kun pelaajien saaminen pelin sisäiseen seurueeseen kaatui toistuvasti erilaisiin määrittelemättömiin yhteysongelmiin. Tekstuurit katoilevat hahmojen päältä, ohjaus ei toisinaan tottele sormenpäitä ja yksittäiset äänileikkeet jäävät satunnaisesti pyörimään loputtomasti strategisesti tärkeään äänimaisemaan. Nämä esimerkit ovat vain jäävuoren huippu, sillä Predator: Hunting Grounds osaa toistuvasti yllättää uusilla teknisillä lastentaudeilla.

Tarjonta on laihanlaista myös näkö- ja kuuloaisteille. Pelin rehevät viidakkomaisemat näyttävät hyvältä kuvissa, mutta tiheikössä taivaltavan pelaajan näkösälle piirtyvä maisema kielii kireästä budjetista. Heikoimmillaan peli näyttää lähinnä edellisen konsolisukupolven tekeleeltä. Se pyörii kohtuullisesti PS4 Prolla, mutta konsolipelaajien on turha odottaa sulavaa ruudunpäivitystä konsolimallista huolimatta. Äänimaisema on sentään täynnä elokuvista tuttuja äänileikkeitä ja Alan Silvestrin unohtumattomia sävellyksiä.

Paikoin suorastaan surkuhupaisan hiomatonta teknistä toteutusta suurempi ongelma on kuitenkin se, että Predator: Hunting Grounds on pelitasapainon osalta aivan tuuliajolla. Jo muutaman peli-illan jälkeen tiukasti yhteen hitsautunut peliporukkamme pyyhki pöytää lähimain jokaisella predatorin verkkosukkiksiin astuneella vihollispelaajalla. Kentät ovat aivan liian pieniä ja liikkumisen mahdollisuudet liian rajallisia, jotta predatorilla olisi lähimainkaan riittävästi valinnanvaraa uhrien yksittäiseen nirhaamiseen. Mikään ryhmälle määrätty tehtävähaara ei myöskään pakota pelaajia hajaantumaan tai tekemään itsestään erityisen uhanalaisia. Lisäksi predator varusteineen pitää hirvittävää mekkalaa jo tuntuvan välimatkan päästä, minkä ansiosta ihmispelaajat saavat aina yltäkylläisesti ennakkoa lähestyvän metsästäjän liikkeistä.

Predator: Hunting Grounds -arvostelu

Ilmiö on käytännössä käänteinen IllFonicin edelliseen teokseen eli Friday the 13th -peliin nähden, jossa jääkiekkonaamariin sonnustautunut kaimani oli ja on usein täysin ylivoimainen vastustaja. Säntillisesti yhteen hiileen puhaltava peliporukka on yleensä yksinkertaisesti liian kova pala predatorin purtavaksi, mikä näivettää peli-iloa lämpönäkövisiirin molemmin puolin. Predatorin näennäisen vaikuttava aseiden ja varusteiden arsenaali osoittautuu toistuvasti aivan liian tehottomaksi ja resursseja syöpötteleväksi kokonaisuudeksi, jotta tähtimatkaajan välineistö pärjäisi yksinkertaisen mutkattomalle luotien, käsikranaattien ja kommunikaation yhtälölle.

Predator: Hunting Grounds on joka kulmalta tarkasteltuna vaillinainen ja puutosten puhkoma teos, jonka vajavaista sisällön määrää täplittää loputon määrä bugeja ja puolitiehen jätettyjä suunnitteluratkaisuja. Varsinkin hyvällä porukalla nautittuna peli toki tarjoaa satunnaisia ilon ja riemun hetkiä, mutta niiden vastapainona puntaria kallistaa innottomasti itseään toistava sisältökirjo ja nippa nappa kasassa pysyvä pelikoodi. Sekä pelaava kansa että predator hahmona olisivat molemmat ansainneet paljon parempaa.

4/10

Kehittäjä: 
IllFonic
Julkaisija: 
Sony Interactive Entertainment
Peligenre: 
Toiminta, Räiskintä
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Huumeet, Seksi, Väkivalta, Online

Kommentit

Käyttäjän Hitman 47 kuva
Hitman 47

En osta eikä kiinnosta yhtään.

Nostoja