Returnal / Arvostelut / pelaaja.fi

Returnal

6.07.2021 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
0

Returnal-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun 2021 numerossa 223. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Mikä on kun ei taidot riitä?

Housemarquen uusi suunta pienemmistä arcadehenkeä uhkuvista toimintapeleistä uuden sukupolven jättispektaakkeleihin on puhuttanut pelaajakuntaa. Helsinkiläisstudion pitkään ja hartaasti kehittämä Returnal on käytännössä se ensimmäinen täysiverinen PlayStation 5 -yksinoikeuspeli, jolla näytetään naapurin Penallekin, miten sulavaa jälkeä uutuuttaan kiiltelevillä konsoleilla voi saada aikaiseksi. Studio luottaa lähes vankkumattomasti omaan peräänantamattomaan visioonsa, jossa räiskintään yhdistellään vivahteita Metroid Primen kaltaisista seikkailuista ja indiepuolelta tutuista roguelike-peleistä. Ylempään liigaan nousemisesta huolimatta studion tavaramerkkimäistä arcadeperimää ei ole unohdettu taituruutta vaativassa toiminnassa, jota realismille kintaalla viittaavassa räväkkyydessä voisi parhaiten kuvailla ihanan videopelimäiseksi. Sanotaan se siis suoraan: Returnal on tinkimätön tosipelaajien peli.

Suuren kokoluokan yksinoikeuspeleissä omaa tietä kulkevat visiot voivat olla melkoisia vedenjakajia, eikä Returnal ole poikkeus. Se vaatii pelaajiltaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä, sopeutumiskykyä ja määrätietoisuutta mutta myös kykyä päästää irti ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaaralliselle Atropos-planeetalle haaksirikkoutunut Selene on nimittäin jumiutunut pirulliseen aikasilmukkaan, jonka takia miltei Souls-pelien virkainnolla toimiva viikatemies ei pääse niittämään satoaan sillä lopullisella tavalla. Hengenlähtö ei pelkästään käynnistä galaktista murmelipäivää alusta, vaan roguelike-henkisesti kuolemat myös muuttavat Atropoksen rakennetta alueiden järjestyksestä aina kerättäviin tarvikkeisiin asti. Muuttuvassa maailmassa vain kaikkein keskeisimmät avainesineet, resurssit ja suoritukset säilyvät seuraaville pelikierroksille asti, mutta aseiden ja voimalisäysten kaltaiset vähäpätöisemmät hankinnat valuvat kyynelinä sateeseen.

Returnal-arvostelu

Atropoksen hirviölaumojen läpi räiskiessään Selene joutuu lisäksi kohtaamaan omat sisäiset demoninsa, millä luodaan vähäeleisen tyylikkäästi tarinallisia hengähdystaukoja toiminnan lomaan. Selenen aiemmissa elämissään tekemät äänitteet saattavat vihjata tulevista vaaroista, kun taas Atropokselle mystisesti ilmestyvässä kotitalossa avarretaan naisen omia koukeroisia taustoja. Returnal ei kenties ole kauhupeli, mutta hienovaraisella tarinankerronnalla ja erinomaisella äänisuunnittelulla se onnistuu muuttamaan adrenaliinintäyteisen yleistunnelman hetkessä suorastaan hykerryttävän ahdistavaksi. Se tuo syvyyttä myös itse Atropoksen maailmaan, jossa aikasilmukan ohella tuntuu jatkuvasti olevan jotakin muutakin vinksallaan.

Tähän väliin on myönnettävä, etten ole aiemmin uppoutunut roguelike- tai roguelite-peleihin liiaksi asti. Niiden piirteitä ei ole juuri nähty Returnalin kokoluokan peleissä, minkä ansiosta tuhoutuneen sivilisaation alati muuttuvien raunioiden koluaminen ja satunnaiskykyjä antavien esineiden kerääminen tuntuu yllättävänkin tuoreelta. Kunhan verenpainetta on rauhoiteltu hetken aikaa kuolon korjatessa, kaava jaksaa vedota kerta toisensa jälkeen – siitäkin huolimatta, ettei Returnal kenties muovaakaan pelikertoja aivan niin erilaisiksi kuin mihin pienemmän mittakaavan indiepioneereissa on saatettu tottua.

Eteen ladotaan satunnaisessa järjestyksessä huonemaisia pelialueita, joissa itsessään ei liiemmin ole rakenteellisia muutoksia pelikertojen välillä. Suurimmat erot ovat monivivahteisissa vihollisissa, kerättävien voimalisäysten luonteessa ja huoneiden järjestyksessä, kun taas etenemistä ohjataan alueille satunnaisesti määräytyvillä ovilla. Kartalla ovet on jaettu pääreitteihin ja lisävoimien täyteisiin herkkureitteihin, joten lopullinen määränpää ja harhailun mahdolliset riskit ovat satunnaisuudesta huolimatta jokseenkin aina tiedossa. Koska pelikartan ulkoa opetteleminen ei luonnollisesti onnistu, omissa kuolemankierteissä oppii lopulta arvostamaan tutuiksi tulevia rakennuspalasia ja vihollistyyppejä, jotka tuovat epävarmaan etenemiseen ripauksen verran varmuutta ja turvallisuuden tunnetta.

Returnal-arvostelu

Haastavuus on tietenkin osa Returnalin ympärillä pyörivää keskustelua, mutta se itsessään ei ole Souls-pelien karaiseman pelaajakunnan perimmäisin kritiikki. Huolellisella uppoutumisella ja kasvavilla teholisäyksillä pelikierrokset venyvät helposti useiden tuntien mittaiseksi, mutta pelitilanteesta ei voi tarpeen vaatiessa tehdä lainkaan välitallennusta. Vaikka esimerkiksi myöhemmille alueille johtavat portaalit löytyvätkin kuoleman korjatessa kätevästi aina aloitusalueen uumenista, oikaiseminen ja kiirehtiminen osoittautuvat harvemmin voittajataktiikaksi. Mikäli Returnalin refleksihippamainen toiminta tai seuraava päävastus tuottaa vähänkään päänvaivaa, etulyöntiaseman saaminen vaatii käytännössä Atropoksen huolellista koluamista ja voimavarojen kasvattamista joka pelikierroksella.

Nykyisellään Returnalin voi toki jättää pyörimään taustalle PlayStation 5:n lepotilassa, mutta pelin sulkeminen tai toisen käynnistäminen tarkoittaa käytännössä hyvästejä käynnissä olevalle pelikierrokselle. Siinä ei auta itku markkinoilla, vaikka omaan tarvikevarastoon olisi kierroksen aikana kertynyt kuolemalta kertaalleen suojaavia esineitä. Tinkimättömälle visiolle saatetaan hurrata tietyissä piireissä, mutta laajemmasta mittakaavasta katsottuna arkielämässä on turhan monia tilanteita, joissa pelin voi joutua sulkemaan. Julkaisun tienoilla näihin lukeutuivat myös pelin kaatuilut, jotka onneksi kuitattiin jo ensimmäisillä päivityksillä.

Harmillisesta epäkohdasta ja siitä johtuvasta pelaamisen raskaudesta huolimatta on muistettava, että kuolema ja epäonnistuminen ovat Returnalin maailmassa parhaita opettajia. Jokainen pelikierros opettaa kiinnittämään huomiota eri asioihin, oli kyse sitten vihollisten käyttäytymisestä tai vaikkapa värikoodattujen tarvikkeiden tarpeellisuuden arvioimisesta pitkienkin etäisyyksien päästä.

Returnal-arvostelu

Esimerkiksi alkuun mahdottomilta tuntuvien pomovastusten hyökkäyskuviot jäävät väkisinkin mieleen seuratessa vastusten elekieltä, jolla Mega Man -henkisesti varoitetaan tulevan vaaran asteesta. Satunnaiset voimalisäykset, haittavaikutukset ja aseet vuorostaan pakottavat pelaajat pois mukavuusalueeltaan ja turvautumaan muihinkin kuin omiin suosikkitussareihin ja -taktiikkoihin. Se parantaa ajan mittaan sopeutumis- ja paineensietokykyä huomattavasti. Tämä korostuu etenkin pelin edetessä, kun asevalikoima ja kyvyt alkavat saavuttaa uusia ulottuvuuksia. Toki satunnaisuus voi kääntyä pelaajaa vastaan, mikäli käyttökelpoista tarviketta ei tunnu osuvan kohdalle tai tiukempi vastus ilmaantuu kanniskellessa vasta kepeää nallipyssyä.

Ennen kaikkea tappiin asti hiottu räiskintämekaniikka itsessään opettaa ja kannustaa pelaamaan paremmin. Mitä pidempään vihollisia pystyy kurittamaan vahingoittumatta itse, sitä tehokkaammaksi ja helppokäyttöisemmäksi hyppysissä oleva ase kehittyy jokaisesta maaliin osuvasta laukauksesta. Tämä korostaa väistelyn ja syöksymisen tärkeyttä, joista jälkimmäisellä voidaan myös pyrähtää luotihelvettien läpi kohti vastustajaa ja latoa sen suojakilvet tuhoavia miekaniskuja. Kasvavan asearsenaalin ohella toiminta kehittyy mukavasti myös haalittavilla apuvälineillä, kuten liikkuvuuden ja taistelun hauskuutta kasvattavalla tarttumakoukulla.

Käytössä on myös Gears of War -sarjan suursuosioon nostama pikalatausmekaniikka, jonka oikeaoppinen hyödyntäminen helpottaa elämää merkittävästi. Lisäpontta räiskintätuntumaan saadaan PS5:n uutuuttaan kiiltävästä DualSense-ohjaimesta, jonka monipuoliset tärinäominaisuudet ja äänet ilmoittavat päivänselvästi, milloin pikalataus tulisi suorittaa. Ohjaimen ominaisuuksia käytetään muutoinkin varsin kiintoisilla tavoilla, jotka saavat Returnalin tuntumaan entistä enemmän uuden sukupolven kokemukselta. Esimerkiksi liipaisinten ohjelmoitavaa vastusta käytetään aseiden eri tulitustiloihin, eli käytännössä pelaaja voi tähdätä aseella kahdessa eri tilassa riippuen siitä, onko liipaisimen painanut vastukseen vai pohjaan asti.

Returnal-arvostelu

Niin mukavia kuin kepeät tutkimuselementit ja muuttuva maailma ovatkin, juuri supersulava ja äärimmäisellä tarkkuudella toimiva toiminta on se Returnalin kantava voima, jonka ansiosta murmelipäivään jaksaa lähteä yhä uudelleen musertavimmankin epäonnistumisen jälkeen. On suorastaan hämmästyttävää, miten vaivattoman oloisesti Housemarque on siirtynyt Resogunin, Alienationin ja Nex Machinan kaksiulotteisesta toiminnasta kolmanteen ulottuvuuteen, jossa se onnistuu tuomaan uudenlaista eloa kyseisissä peleissä nähtyihin mekaniikkoihin. Uuden sukupolven konetehon ansiosta vauhti ei hyydy piirun vertaa, vaikka tyylikkäissä maisemissa vilisisi tusinoittain vihollisia, lasersäteitä ja energiapalloja.

Upealta tuntuvasta toiminnasta huolimatta on selvää, ettei Returnalin armoton ja pitkäjänteisyyttä vaativa luonne sovellu aivan jokaiselle pelaajalle. Vaikeustason ohella sen rakenteelliset ratkaisut voivat ymmärrettävästi tehdä kokemuksesta joiltain osin luotaantyöntävän, vaikka kuolemankierteet ja niistä oppiminen ovatkin oleellinen osa pelikokemusta. Kuoleman kelkkaan päästyäni ja runsaan henkisen valmistautumisen jälkeen Returnal on osoittanut kerta toisensa jälkeen vahvuutensa, jotka nostavat sen viime vuosien hauskimpien ja tyydyttävimpien toimintaseikkailujen joukkoon – siitä huolimatta tai juuri siksi, että taidot eivät aina tunnu riittävän.

8/10

Kehittäjä: 
Housemarque
Julkaisija: 
Sony Interactive Entertainment
Peligenre: 
Toiminta, Seikkailu, Räiskintä
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 5
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta

Nostoja